Eräänä sunnuntaiaamuna Lind ja Mark läksivät Fusi Aronsonin farmille.
Oli hyvin hiljaista metsätiellä, ikäänkuin puut olisivat nukkuneet.
Monet linnuista olivat jo muuttaneet etelän maille, iloista viserrystä
kuului tuskin lainkaan. Mutta metsät olivat täydessä väriloistossaan
ja suot punaisinaan pihlajanmarjoista. Taivas oli korkea ja sininen,
tuskin ainoatakaan pilveä purjehti sen laella.
Mark ja Lind astuivat hitaasti ja keskustelivat tulevan vuoden
suunnitelmistaan. Markilla oli hiukan rahaa — he voisivat lähteä
itäkaupunkeihin ja huvitella jonkun aikaa.
»Minä alan olla jo kovin kärsimätön, Mark», sanoi Lind. »Mutta pidän
kunnia-asianani pysyä täällä lukuvuoden loppuun saakka.»
He kulkivat suon ohi, jossa oli pieniä mätässaaria, ja saapuivat
vihdoin Fusi Aronsonin farmille. Islantilainen astui heitä vastaan jo
ennenkuin he olivat ennättäneet edes portillekaan.
Hän vei heidät pieneen mökkiin, missä hän asui yksin veljensä Björnin
kanssa. Björn oli lähtenyt Yellow Postiin kirkkoon. Veljekset kävivät
vuorotellen kirkossa, sillä toisen piti aina olla kotia vahtimassa.
»Anton Klovacz ei taida enää kauan elää, kuulin Yellow Postissa
kerrottavan», sanoi Fusi hitaasti katsoen kysyvästi Markiin.
»Samaa minäkin pelkään, Fusi», vastasi Mark. »Ikävä, että te ette
ostanut häneltä heinää Caleb Garen asemesta. Gare pakotti hänet myömään
sen polkuhinnasta.»
Fusi rypisti kulmiaan. »Kerran minä vielä näytän Caleb Garelle. Hänen
ei pitäisi olla elävien parissa», Fusi sanoi. »Miss Archer — sanoo,
ettei siitä olisi mitään hyvää. Mutta minun mielestäni hänen elämänsä
on kaikille vain onnettomuudeksi.»
Lind pudisti päätään. »Te vahingoitatte vain itseänne Fusi, jos
koetatte kostaa hänelle», Lind varoitti. »Hän on liian ovela
rehellisille ihmisille. Jos te suututtaisitte häntä jollakin tavalla,
niin hän karkottaisi teidät täältä.»
Islantilainen hymyili. »Noin pieni tyttö kuin te, on arka mutta minä en
pelkää Caleb Garea. En pidä kiirettä, mutta kyllä minä saan hänet vielä
valtaani. En voi unohtaa sitä mitä hän teki veljilleni. Siitä hän saa
vielä rangaistuksensa, miss Archer.»
Hän vei heidät sitten navettaansa ja näytti lisärakennuksen, jonka hän
vastikään oli saanut valmiiksi, sekä kertoi että hän toivoi keväällä
voivansa rakentaa uuden asuinrakennuksen. Sitten hän näytti heille
uuden kivikellarin jonka hän oli kaivanut maan sisään ja jossa hän
säilytti kermaa ja munia ennenkuin ne vietiin Sidingiin.
»Teillä pitäisi olla vaimo, Fusi», Lind sanoi hymyillen.
»Kun ensin saan asuinrakennuksen — niin ehkäpä vaimonkin», hän vastasi.
Mark ja Lind aikoivat kävellä kotiin harjanteen yli ja pistäytyä
tervehtimässä Joel Brundia ja hänen vaimoaan ja siksi he läksivät pois
ennen Björnin paluuta.
»Heittäkää Caleb Gare pois ajatuksistanne», Lind varoitti häntä
uudestaan.
Fusin kasvot kovettuivat. »Älkää pelätkö, miss Archer» hän sanoi. »Kun
vaadin Caleb Garen tilille teoistansa, niin menee hän sinne, mistä
hänen on mahdoton enää palata.»
Fusi saattoi heidät harjanteen juurelle ja kääntyi sitten takaisin.
Lind katsoi hänen jälkeensä; hän oli oikea jättiläinen, jonka kädet
olivat niin pitkät ja vahvat, että hän silmänräpäyksessä voisi ottaa
ihmisen hengiltä.
»Luuletko, että hän täyttää joskus uhkauksensa, Mark?» Lind kysyi
levottomana.
»Ettäkö tappaisi Calebin? En ihmettelisi lainkaan, jos hän saa siihen
lisää syytä», Mark huomautti.
He kulkivat harjanteen poikki ja ylhäältä harjalta he näkivät koko maan
jalkojensa juuressa hohtavan valkeana aamuvalaistuksessa. Tämä kohta
oli korkein Oelandissa. Sieltä he saattoivat nähdä etelän puolella,
suon takana, Sandbon laidunmaat sekä vielä kauempana Caleb Garen
pellot. Töin tuskin he erottivat sitä kukkulaa etelässä, jolla Caleb
tavallisesti kulki lyhtyineen. Nuo molemmat harjanteet olivat aikoinaan
ehkä muodostaneet suuren järven rannat. Ylevä tunnelma valtasi Lindin
mielen hänen seisoessaan täällä kirkkaassa aamuilmassa, rauhallinen
maailma jalkojensa juuressa.
»Tuntuu niin vaikealta käsittää, että ihmisillä voi olla pahoja
aikeita, kun tällainen maailma avautuu silmien eteen», sanoi Lind.
He kulkivat pitkin harjannetta, laskeutuivat rinnettä myöten pohjoiseen
päin kulkevalle tielle, sivuuttivat Ericsonin farmin ja saapuivat Joel
Brundin talolle keskustellen keskenään, tokko Caleb Gare voisi tuottaa
jommallekummalle heistä tai molemmillekin ikävyyttä. Mark oli ollut
halukas nauramaan Lindin väitteelle, että Caleb muka oli vakoillut
heitä kuusiaidan takana sinä iltana, kun he olivat ratsastaneet ulkona
sateessa. Mutta hän lupasi olla ärsyttämättä vanhan miehen vihaa.
* * * * *