Tallin ovi pysyi suljettuna, ja Caleb oli iloisella ja ystävällisellä
tuulella jutellen hyvillään viljasta, elukoista ja ilmasta. Mitä
ystävällisempi hän oli, sitä pahemmin Amelia pelkäsi Judithin ryhtyvän
uusiin toimenpiteisiin.
»Muista nyt — ei mitään mieletöntä», Amelia sanoi Judithille sen päivän
aamuna, jolloin heinänkorjuu saatiin tehdyksi. »Parempi sinun on olla
täällä kuin istua vankilassa varkaitten ja sen semmoisten seurassa.»
Nuo sanat kaikuivat kamalilta Amelian korvissa, kun hän ne lausui.
Judith ei vastannut. Astuessaan tietä pitkin hevosten jäljessä koetti
hän uskoa, että Amelia tarkoitti hänen parastaan varoittaessaan
häntä. Mutta hänestä tuntui kuitenkin kuin Amelia olisi suhtautunut
liian kylmästi koko asiaan. Judith ei voinut oikein ymmärtää, mistä
se johtui. Amelia ei näyttänyt säälivän häntä. Ehkäpä, jos hän
tietäisi totuuden, niin hän... Judithin sydän alkoi kiihkeästi sykkiä
työvaatteiden alla.
Tänään kaikki heinä saataisiin korjuuseen. Sen jälkeen he joutuisivat
lyhteitä sitomaan etelänpuoleisille pelloille, jotka eivät olleet
lainkaan Svenin ulottuvilla. Katkera pala kohosi Judithin kurkkuun,
kun hän ajatteli häntä. Hänen oli mahdoton kestää tämän kauempaa eroa
ja epäilystä ja onnettomuuttaan. Hän ei ollut mikään elukka, jota
voitiin ajaa ja kytkeä ja ruokkia työvoimansa arvon mukaan. Hän tiesi,
mitä kauneus oli ja rakkaus ja kaikki se, millä ei ollut yhteyttä maan
kasvun kanssa. Hän oli samaa maata kuin Lindkin, joka oli suloinen
ja ihastuttava kuin metsähunaja... metsähunaja... kuinka hän saattoi
ajatella mitään sellaista? Hän, Judith, joka oli heiluttanut kirvestä
aikeissa tappaa...
Lind ei olisi voinut sellaista tehdä. Lind oli hieno ja hillitty.
Hän, Judith, oli aito elukka, hänellä oli eläimen himot ja synnit ja
järjetön ruumiillinen voima. Ja nyt hänellä oli eläimen salaisuuskin.
Hän oli karheatekoinen ja raaka, rinta, lanteet ja hartiat olivat kuin
pedolla. Kuinka hän saattoi verrata itseään Lindiin? Kyyneleet nousivat
hänen silmiinsä ja valuivat esteettömästi pitkin hänen kasvojaan.
Hän vilkaisi äkkiä sivulle ja näki, että Ellen oli ääneti astunut hänen
rinnalleen. Ellen ei ollut vielä valmis lähtemään kotoa silloin kuin
Judith läksi hevosten kera liikkeelle. Judith näki hänen uteliaitten
punaisten silmiensä tuijottavan häneen silmälasien takaa, ja äkkiä
kaikki se viha, jota hän tunsi Elleniä kohtaan, puhkesi ilmi. Hän
päästi ohjakset käsistään ja huitoi ympärilleen.
»Pois — letukka! Älä katso tuolla tavalla minuun, tai lyön sinua vasten
kasvoja!» Judith huusi. Ellen peräytyi Judithin ojossa olevan käden
tieltä.
»Seis — Jude —», hän huusi. »Isä näkee!»
»Toivottavasti hän näkeekin — antaa vain nähdä! Jollet lakkaa
vakoilemasta minua tuolla tavalla, niin sinun käy pahoin!» Hän iski
kädellään Elleniä poskeen ja kaatoi hänet maahan. Sitten hän marssi
eteenpäin keräten ohjakset tieltä käteensä.
Ellen nousi heti pystyyn nyyhkyttäen hermostuneesti. Mutta hänen
tapaistaan ei ollut kääntyä kotiin. Hän seurasi Judithia hitaasti
pyyhkien kyyneleet silmistään ja painellen kädellään poskeaan.
Amelia oli nähnyt kaikki kanalan ovelta. Hän katsoi nopeasti
ympärilleen, mutta onneksi Calebia ei näkynyt missään. Mutta Judithin
viha oli jälleen puhjennut ilmi. Ei mikään voisi häntä enää hillitä.
Caleb ei säästäisi Ameliaa, jos Judith lähtisi karkuun. Mark Jordan
saisi kaikki tietää. Lind myöskin. Caleb iskisi valttinsa pöytään,
kuten hän sanoi. Aviottomuus oli häpeäpilkku, jota ei siedetty siinä
seurapiirissä, johon Lind ja Mark kuuluivat. Amelia oli uhrannut koko
elämänsä, jotta Mark ei pääsisi totuuden perille. Äkkiä hän tunsi
olevansa sanomattoman väsynyt ja vanha.
Heinänkorjuu saatiin loppuun sen enemmittä häiriöittä. Caleb oli
paikalla koko päivän, ystävällisesti kehotellen tyttöjä ja laskien
leikkiä Charlien kanssa tai istuen ääneti rattaillaan ja katsellen
peltojaan. Vilja oli leikattava ensi viikolla. Ja sitten puimamiehet
tulisivat taloon. Ja sen jälkeen oli ryhdyttävä pellavaa nyhtämään, ja
puimamiehet puisivat senkin takaisin tullessaan. Kaikki työt sujuisivat
hyvin tänä vuonna niinkuin edellisenäkin ja aina eteenpäinkin. Kaikki
kävi tasaista kiertokulkua, kyntäminen, karhitseminen, kylväminen,
itäminen, tuleentuminen ja puiminen. Oliko missään muualla koko
elämässä sellaista sopusointua kuin maanviljelyksessä? Caleb saattoi
olla tyytyväinen menestykseensä farmarina, maanmuokkaajana.
Ellen, Judith ja Charlie astuivat hevosten jäljessä kotiin tänä iltana
niin väsyneinä, etteivät he tunteneet nälkää, janoa eikä kuumuutta.
Heinä oli korjattu eikä vierasta apulaista ollut hankittu.