Oli harvinaisen kuiva elokuu, ja heinä saatiin varhain korjatuksi
suoviin. Martin ihmetteli, tokko Caleb hankkisi nyt apulaista, kun
Judith oli tuomittu olemaan kotosalla. Ellen ja Charlie eivät kyenneet
sellaiseen työhön. Mutta Martin oli siksi viisas, ettei hän ruvennut
mitään kysymään sen jälkeen, mitä oli tapahtunut. Keskustelu Calebin ja
perheen muiden jäsenten välillä oli keskeytynyt kokonaan, ainoa side,
joka yhdisti heitä, oli työ ja se jatkui keskeytymättä ja kyselyittä.
Amelia työskenteli kotosalla ja puutarhassa aamusta iltaan saakka
suurella kiireellä, ikäänkuin hän olisi pelännyt kadottavansa
jotain. Kun hän astui taloon häikäisevästä auringonpaisteesta, niin
suhteellinen pimeys huoneissa sokaisi hänet niin kokonaan, ettei
hän nähnyt Judithia, vaan pelkäsi hänen lähteneen karkuun. Hetken
kuluttua huomasi hän kuitenkin, että tyttö istui selin häneen kuorien
perunoita päivälliseksi tai korjaten valjaita, jotka Caleb oli aamulla
ojentanut hänelle sanaakaan sanomatta. Amelian sydän kovettui jälleen
ja hän toisti mielessään päätöksensä. Judith oli Calebin lapsi. Hän ei
puhunut hänelle muulloin kuin antaessaan määräyksiä ruoankeitosta tai
taloustöistä. Judith oli vain kaksi kättä, jotka tekivät, mitä niille
määrättiin. Hän ei puhunut kellekään, ei katsonut kehenkään.
Lindin sydäntä viilsi, kun hän näki hänen välinpitämättömyytensä.
Päiväkausiin opettajatar ei ollut lähestynyt häntä, sillä hän tiesi,
ettei siitä kuitenkaan olisi mitään hyvää. Palatessaan koulusta hän
kuuli tytön liikkuvan raskaasti portaissa, tai näki hänen pesevän
lattioita tai istuvan jäykkänä vihanneksia perkaamassa. Lind tiesi,
ettei tätä voinut kauan jatkua, että Judithin kuuma veri puhkeaisi sitä
hurjemmalla tavalla ilmi, mitä kauemmin häntä pidettäisiin silmällä.
Kirves oli jätetty tallin seinään, siihen mihin Judith oli sen iskenyt.
Caleb oli sanonut, ettei sitä saanut siitä poistaa.
Päivät olivat pitkiä ja yksitoikkoisia mehiläisten suristessa
niityillä; valkoiset ja keltaiset perhoset lentelivät huolettomina
metsäruususta toiseen; metsässä kuului siipien suhinaa ja lintujen
viserrystä, ja joka päivä lapset toivat kouluun hyljättyjä pesiä, joita
he käyttivät mallina piirustaessaan noella tai värikynillä. Lind tunsi,
miten kaikki kypsyi ja tuleentui luonnossa. Mutta hän jatkoi työtään
kiitollisena siitä, että velvollisuus pidätti häntä koulussa, loitolla
garelaisista.
Martin huomasi kiukukseen, ettei vierasta apua otettu
heinänkorjuuseenkaan.
* * * * *
»Ellen ja Charlie saavat lähteä huomenna sinun kanssasi suovien
tekoon», sanoi Caleb Martinille illallispöydässä.
Judith ei ollut kuulevinaankaan, vaikka kaikki tiesivät, että hän oli
toivonut heinänkorjuun vapauttavan hänet kotivankilasta.
Ensi päivinä Caleb oli johtamassa työtä. Heinä kerättiin pellolta,
missä se oli kuivanut haasioilla. Ellen ja Martin työskentelivät
ylhäällä heinäsuovan päällä ja Charlie nosti hangolla heiniä ylös.
Martin näki, että työ, joka olisi ollut Judithin tehtävä, oli liian
raskasta Ellenille, mutta, hän ei sanonut mitään. Caleb ei myöntänyt
koskaan, että jokin työ olisi voinut olla liian raskasta. Hän piti sitä
vain uppiniskaisuutena.
Caleb istui rattaillaan katselemassa, miten heinäsuovat kasvoivat.
Silloin tällöin hän lausui Charlielle jonkun rohkaisevan sanan tai
moitti Elleniä huolimattomuudesta. Ellenin suu vetäytyi kapeaksi
viivaksi ja hänen pienet punaiset kätensä tarttuivat lujemmin
heinähankoon. Heinäsuovat kasvoivat suuriksi, pehmeiksi, vettäpitäviksi
vuoriksi, jotka hivelivät Calebin silmää. Siinä oli hänen kättensä
tuotetta, hänen työnsä tulosta. Yhtä kieltämättömästi hänen omaansa
kuin hänen oikea kätensä, joka todisti maailmalle, että Caleb Gare
omisti tämän maan ja osasi sitä hyvin viljellä.
Hänellä oli aikaa tuumia tuolla pellolla, keskellä runsasta satoaan.
Judithin juttu oli oikeastaan ollut vain eduksi. Ensimmältä se
oli saattanut hänet hiukan levottomaksi. Kirves olisi voinut osua
lähemmäksikin kuin hipaista vain hänen hiuksiaan. Mutta niinkuin asiat
nyt olivat, niin tuo onnettomuustapaus lujitti vain hänen valtaansa.
Siinä oli uusi syy pitää Ameliaa kovilla. Ja samalla hän saattoi olla
varma Judithista — jos hän vain halusi, saattoi hän antaa hänet ilmi
poliisille. Kirveen tuli jäädä paikoilleen siltä varalta, että hänen
joskus olisi ehkä pakko käyttää hyväkseen tätä todistusta. Kuitenkin,
niin kauan kuin Judith pysyi alallaan, hän tahtoi kohdella häntä
lempeästi. Judith oli parempi työmies kuin mikään vieras apulainen.
Hän aikoi pitää hänet kotosalla, kunnes hänen uppiniskaisuutensa olisi
muserrettu, ja sitten hän pitäisi häntä aisoissa pakottamalla hänet
työhön elonkorjuun aikana.
Caleb antoi katseensa kulkea etelän puolelle, niissä pellava kypsyi
hitaasti ja tasaisesti. Puimamiesten täytyi palata puimaan sitä
lokakuun alkupäivinä, kun muu vilja jo oli korjattu. Hänen sydämeensä
koski ajatellessaan, että pellava oli leikattava. Se oli kasvanut
niin ylväästi, niin komeasti. Se oli niin kaunis ja elämää uhkuva,
ikäänkuin ei mikään voisi tuhota sitä. Mutta seuraisihan vielä toisia
vuosia ja toisia satoja, hän lohdutteli itseään. Ensi vuonna hän aikoi
kylvää vielä enemmän pellavaa. Sen erinomainen kasvu yllytti suorastaan
taisteluun näissä karuissa olosuhteissa — se yllytti Calebia riistämään
väkivallalla maasta kaiken sen, mitä se saattoi antaa.
Hän vilkaisi vielä kerran Ellenin, Martinin ja Charlien työhön, sitten
hän käänsi tamman pois pellolta. Kulkiessaan metsäpalstan ohi, jonka
hän Fusi Aronsonilta oli vaihtanut järvenpohjaan ja suohon, hän hymyili
itsekseen. Kylläpä elämä olisi ikävää, ellei voisi hankkia itselleen
erikoisia iloja. Vuoden tai kahden jälkeen järvenpohja voisi olla
viljelyskelpoista maata ja suo kyllin kuivaa pellavaa varten. Silloin
hän ostaisi ne takaisin Fusilta. Se vasta olisi hauska kuje. Sillä
välin metsä kasvaisi, niin että siitä voisi saada sekä halkoja että
hirsipuita. Ja mikäpä estäisi häntä hakkaamasta ja myömästä niitä
Sidingiin? Judithilla ja Martinilla ei ollut mitään työtä heinänkorjuun
päätyttyä.
Ajaessaan kotiin Calebin ajatukset kääntyivät Ameliaan ja hän tuumi,
mitähän Amelia oikeastaan näinä päivinä oli ajatellut. Hänen täytyi
ruveta taas keskustelemaan, sillä liian pitkä vaitiolo katkaisi
kaiken yhteyden toisten kanssa. Ja kulkiessaan omissa ajatuksissaan
Amelia voisi sitäpaitsi ruveta tuumimaan, ettei epäitsekkäisyydestä
ollut mihinkään, vaan että Mark Jordan yhtä hyvin voisi saada tietää
totuuden. Siitä voisi seurata suuriakin mullistuksia. Kaikki kävisi
rauhallisesti vain niin kauan kuin hän itse pitäisi vastapuolueet
tasapainossa. Hänen täytyi ruveta puhumaan ja parin päivän kuluttua
päästää Judith peltotöihin.