»Hän on tallissa», sanoi Caleb, kun perhe oli yrittänyt syödä
illallista eikä sanallakaan ollut mainittu Judea.
Turhaa hänen oli sanoa sitä. Jokainen tiesi sen ilmankin. Caleb oli
kieltänyt ketään menemästä talliin sinä päivänä.
»Mitä me teemme hänelle? Mitä me teemme hänelle, äiti?» Caleb kääntyi
ystävällisesti Amelian puoleen, joka oli kalpea kasvoiltaan ja aivan
sanaton.
Caleb nojautui tuolinsa selkää vasten ikäänkuin hän olisi ollut tuomari.
»Lähitienoilta ei ole tuomaria, joka voisi ratkaista tämän asian»,
hän jatkoi rauhallisesti, ikäänkuin puhellen itsekseen. »Siksi meidän
täytyy suoriutua tästä jutusta omin voimin — niin hyvin kuin voimme.»
Martin, Ellen, Charlie ja Amelia istuivat puoliympyrässä huoneessa
kuunnellen Calebin saarnaa. Opettajatar, joka oli kuullut Charlielta,
mitä oli tapahtunut, oli kovin masentuneella mielellä. Hän oli lähtenyt
Sandbohon iltapäivällä toivoen tapaavansa Markin siellä ja saavansa
inhimillistä osanottoa.
»Talossa on tehty murhayritys», Caleb jatkoi sointuvalla äänellä.
»Rikos on tehty. Me olemme edesvastuussa osallisuudesta tähän
rikokseen. Kaikkein ensiksi meidän tulee ottaa selko itse tapahtumasta.
Amelia, lähde lasten kanssa talliin. Minä odotan täällä.»
Amelia, Martin, Ellen ja Charlie läksivät ulos sanomatta sanaakaan.
He astuivat talliin ja näkivät Judithin makaavan lattialla. Amelia
koetti pysyä aivan jäykkänä, jotta hän ei hyökkäisi Judithin luo ja
vapauttaisi häntä köysistä. Se oli hirveä hetki hänelle. Martinin
kasvot venyivät pitkiksi, kun hän näki kirveen tyveä myöten uponneena
hirsiseinään. Judith ei liikahtanut eikä katsonut heihin. Hänen
vaatteensa olivat kiertyneet hänen ruumiinsa ympärille, ja hiuksissa
hänellä oli olkia ja lantaa.
»Jude», sanoi Ellen pysähtyen kynnykselle.
Judith ei vastannut.
»Hyvä», sanoi Ellen. Mutta hänen ruumiinsa vapisi.
He palasivat taloon. Caleb istui yhä samassa asennossa kuin heidän
poistuessaan ulos. He palasivat entisille paikoilleen.
»On monta eri tapaa käsitellä tätä tapausta», Caleb jatkoi
asiallisesti. »Yhden olen jo maininnut — voimme vedota kaupunkiin.
Toinen se, jonka te näitte itse — tallissa. Mutta on vielä kolmaskin
tapa — ehkäpä Amelia haluaisi tietää, mikä se on —» Caleb vilkaisi
Ameliaan, kasvojen alaosa käden peitossa.
Amelia istui jäykkänä. Nyt se siis tuli. Mark Jordan saisi maksaa
Judithin hurjan teon. Ei, niin totta kuin Jumala oli olemassa, ennemmin
hän ottaisi Calebin hengiltä — eikä kukaan saisi tietää, miksi hän sen
teki.
»Minä annan Amelian valita — onhan Judith hänen lapsensa. Ha, haa!
Hänen lapsensa, totta totisesti!»
Amelia vilkaisi Elleniin, sitten Martiniin, vihdoin Charlie'in. Ehkäpä
Caleb koetti vain saada häntä ansaan. Voisihan hän kaikesta huolimatta
ilmaista heille totuuden. Amelia nieli tuskansa.
»Eiköhän olisi parasta pitää häntä täällä, Caleb?»