Caleb ei saanut tietää Judithin käynnistä opettajattaren mukana
Klovaczin farmilla. Mutta Ellen, joka sen sijaan oli siitä selvillä
ja toimi sen johdosta samalla tavalla, millä hänen isänsä olisi hänen
tietääkseen toiminut, purki paheksumistaan Amelialle. He paistoivat
parhaillaan munkkeja, joista Caleb piti erikoisesti, kun Ellen otti
tämän asian puheeksi.
»Ei minusta ole sopivaa, että Jude lähtee sunnuntaipäivänä vieraisille
vieraan miehen luo, ilman vanhempaa seuraa», Ellen alkoi painaen
tarmokkaasti veitsellä munkkia, jonka hän oli pyöritellyt pöydällä.
»Eikä isäkään ollut kotona. Se on suorastaan salakavalaa.»
»Olihan opettajatar hänen mukanaan, ja hän on Judithia vanhempi,
Ellen», Amelia sanoi lempeästi. »Mitäpä haittaa siitä olisi voinut
olla, tuollaisesta iltapäiväkäynnistä. Judithilla on niin vähän ilon
syytä ja hänen täytyy niin kovasti raataa.» Amelia kumartui pannun
puoleen, jossa rasva pihisi, ja oli aivan mieletönnä ilosta. Lind oli
kertonut, miten Mark Jordan oli iloinnut tyttöjen tulosta.
»No niin», vastasi Ellen vetäen syvään henkeä, »emmeköhän me raada
kaikki.»
»Tietysti, Ellen, ja sinunkin pitää saada olla vapaana silloin tällöin
samoinkuin Juden», mrs. Gare kiiruhti sanomaan. »Ei ole mitään syytä,
miksi et voisi olla vapaana. Sinä pääset kuitenkin paljon enemmän
liikkumaan kuin Jude. Hän ei ole koskaan käynyt Martinin kanssa
Nykerkissä, mutta sinä olet.»
»Niin — karjan kanssa», Ellen sähätti. »Mutta minä en lähde salaa ulos
huvittelemaan. Mitäpä, jos isä saisi tietää, missä hän oli eilen? Jos
joku kertoisi sen hänelle? Jude käy päivä päivältä yhä itsekkäämmäksi.
Hän ei välitä kenestäkään meistä. Ei kukaan muu merkitse hänelle mitään
paitsi hän itse.»
»Kuulehan, Ellen», sanoi Amelia sovitellen, »älä pane sitä niin
pahaksesi. Ei siinä ollut mitään salakavalaa, Jude ja opettajatar
läksivät aivan yksinkertaisesti vain keittämään illallista tuolle
nuorelle miesparalle, joka asuu siellä aivan yksin. Eihän siinä voi
olla mitään väärää, vai mitä?»
»Hm», tirskui Ellen. »Sinä arvelet ehkä, että hän on sukulainen tai
jotain muuta sen kaltaista! Kyllä näillä seuduin on siksi paljon
vanhojapoikia, että Jude voisi olla aisoissa vaikka koko viikon
yhtämittaa.»
Amelia hymyili ja käänsi haarukalla munkkeja pannussa. Jos Ellen
tietäisi totuuden, niin hän ensimmäisenä tuomitsisi äitiä ankaran
vanhurskautensa korkealta jalustalta.
Päivät kävivät yhä pitemmiksi ja kiireellisemmiksi. Caleb lähetti
jälleen kermaa ja voita Sidingiin, ja maitoa oli separoitava ja voita
kirnuttava. Puutarha antoi Amelialle loppumattoman paljon työtä ja
huolta; hän hoiti hentoja tomaatintaimia ikäänkuin ne olisivat olleet
pikkulapsia, ja hän oli pahoillaan joka kerta, kun vähemmän arat
kasvikset osoittivat heikkouden oireita. Hän oli kiitollinen maalle,
jonka turviin hän saattoi paeta ja olla ajattelematta syvempiä asioita.
Caleb oleskeli paljon karjanhoitajien ja hevosmiesten parissa ja saapui
kotiin ladattuna täyteen tärkeitä tietoja ja uutisia, joita hän ei
ilmaissut kotolaisilleen. Elukoiden hoito oli suurimmaksi osaksi lasten
huolena.
Tuon kohtalokkaan sunnuntain jälkeen Judith kulki kuin unessa
tietämättä oikein, mitä hänelle tapahtui. Hän tiesi vain olleensa
lyhyen aikaa toisessa maailmassa — maailmassa, joka outoudestaan
huolimatta tuntui hänestä ihmeen tutulta. Ja soitto — se hurmasi häntä.
Hän hoiti karjaa, puhdisti talleja ja multasi perunoita valssin tai
kansanlaulun sävelten säestämänä, ikäänkuin hänen sydämessään olisi
asustanut kokonainen sinfonia-konsertti. Ja herättyään tästä huumeesta
hän huomasi, että Amelia, Ellen, Martin ja Charlie elivät kaikki
samanlaisessa unitilassa kitkiessään puutarhaa, hoitaessaan varsoja,
kantaessaan vettä, uittaessaan hevosia ja katsellessaan uhkaavia
sadepilviä. Ja tuhlaamatta sanoja ilmoittaessaan Caleb Garelle, että
kaikki hänen farmillaan oli niinkuin pitikin olla.
Huomatessaan, että Calebin luottamus vain kasvoi hänen johtaessaan
farmin töitä, ja toisten alistuessa yhä nöyremmin kohtaloonsa, alkoi
Judith pelätä, että maa voisi sitoa hänet jaloista ja käsistä,
huolimatta siitä että hän parhaillaan suunnittelikin pakoa. Sven,
jonka hän oli kahdesti tavannut hakiessaan karjaa pohjoisen puolella
olevalta laidunmaalta, oli kehottanut häntä kertomaan äidilleen heidän
naimahommistaan. Mutta Judith oli jättänyt sen toistaiseksi toivoen,
että joku muutos tapahtuisi farmin hoidossa, jonka johdosta Amelia
voisi suhtautua suosiollisemmin tähän ilmoitukseen.
Judith läksi jälleen Martinin luo ja kysyi, aikoiko Caleb ottaa
vierasta apua heinäntekoon.
»Minäpä kysyn häneltä», sanoi Martin epäilevästi.
Hän meni Calebin luo talliin, missä tämä oli avaamassa postissa
vastikään saapunutta patenttihevoslääkepakettia.
»Heiniä tulee varmaankin hyvin runsaasti», alotti Martin. »Niitä tulee
puolta enemmän kuin viime vuonna.»
Caleb vilkaisi häneen. Hän veti korkin lääkepullosta ja haisteli sitä.
Sitten hän pani korkin paikoilleen ja järjesti pullot tallin hyllylle.
Koska Caleb ei sanonut mitään, niin Martinin oli pakko jatkaa puhettaan
toisen kehottamatta.
»Eiköhän olisi hyvä hankkia avuksi joku sekarotuinen. He ovat halpoja
ja heinä saataisiin pikemmin talteen kuin yksin tyttöjen avulla.»
»Mahdotonta, Martin — tänä vuonna se on mahdotonta. Villojen
hinta laski kymmenellä prosentilla, kuten tiedät», Caleb sanoi
ystävällisesti. »Tyttöjen täytyy panna parastaan.»
Kaikki se mielipaha, jota Martin kykeni tuntemaan, kohosi nyt pinnalle
aivankuin tuulispää, joka nostattaa aallokon. »En ymmärrä, mitä villat
tähän vaikuttavat», hän purki vihaansa. »Tällaista minä sanon huonoksi
taloudenhoidoksi.»
Caleb kääntyi hitaasti. »Sanotpa sinä sitä miksi hyvänsä, niin ei
se merkitse mitään, poikaseni», hän sanoi yhä tyynellä äänellä.
»Tätä farmia hoidetaan siten kuin minä määrään. Kun olet kyllin
vanha hoitaaksesi sitä paremmin, tulen kysymään sinulta neuvoa.» Hän
pyyhkäisi kädellään tomun hyllyltä ja poistui tallista. Martin läksi
punoittavin poskin ja nöyryytettynä etsimään Judithia.
Judith sekoitti ruokaa kananpojille kanatarhassa.
»Turhaan sinä huolehdit Ellenin vuoksi, Jude. Emme me saa apulaista
heinäntekoon», hän huomautti.
»Emmekö saa?» Judith toisti typeränä Martinin sanat. Hänen silmiinsä
ilmestyi kova ilme, mutta hän ei sanonut sen enempää. Kun kanojen ruoka
oli valmis, läksi hän taloon Amelian luo.
Judith seisoi äitinsä edessä kädet taskussa, aivankuin työmies, joka
on tullut vaatimaan palkkaansa. Hänen käytöksensä oli vailla kaikkea
pehmeyttä ja luottamusta. Hänellä oli vain jotain ilmoitettavana ja sen
hän myös teki.
»Sven Sandbo toivoo, että minä menisin hänen kanssaan naimisiin», sanoi
hän.
Amelia katsoi hätääntyneenä Judithiin. »Entäs sinä, haluatko sinäkin?»
hän kysyi hiljaisella äänellä. Se, mitä hän oli pelännyt, oli nyt
tapahtunut.
»Heti kun vain tiedän, ettei isä tapa ketään, vaikka sen tekisinkin»,
kuului tytön vastaus. »Sinä voisit sanoa hänelle, että me tarvitsemme
apulaisen heinäntekoon, niin saamme nähdä, mitä hän vastaa. Sen
kauemmin en voi jäädä tänne — en missään tapauksessa.»
Hän kääntyi äkisti kantapäillään ja nousi yläkertaan. Häntä ihmetytti,
ettei Amelia heti pannut vastaan. Nyt hän ei aikonut väistyä enää, vaan
suostuisi kaikkeen, mitä Sven vain ehdottaisi.
Kun tyttö oli lähtenyt, kohotti Amelia silmänsä ja katseli kauan seinän
karkeaa rappausta. Nyt se alkaisi, huolimatta kaikesta siitä, mitä
hän saattoi tehdä. Mahdotonta hänen oli vaatia, että tytöt uhraisivat
nuoruutensa hänen tähtensä — eikä hän voinut myöskään vastaanottaa
sellaista uhria. Caleb suuttuisi, jos Judith lähtisi pois Svenin
mukaan. Hän täyttäisi uhkauksensa Mark Jordaniin nähden, voidakseen
pidättää toiset kotona. Häpeä sulkisi heidät ikipäiviksi näiden
hirsiseinien sisälle. Ei kukaan tahtoisi naida hänen tyttäriään, kun
totuus tulisi ilmi. Caleb tuhoaisi Mark Jordanin pelastaakseen itsensä
toisten kostolta. Hän tunsi Calebin siksi hyvin. Vaikuttaisiko se
jotain Markin elämään? Entäs Lind Archerin? Sepä juuri oli kysymys.
Mutta hän ei voinut löytää siihen minkäänlaista vastausta.
Illalla, kun toiset olivat jo menneet ullakolle, Amelia puhui Calebin
kanssa. Tämä oli harvinaisen sävyisällä mielellä, sillä hän oli saanut
halvalla hinnalla hiukan käytetyn harava koneen.
»Caleb, Sven Sandbo tahtoo naida Juden», Amelia alotti matalalla
äänellä, jotta toiset ullakolla eivät kuulisi.
Caleb katsoi häneen hermostuneesti. »Puhu suusi puhtaaksi, vaimo. Onko
sinulla mitään häpeämisen syytä?»
Amelia puri huultaan, puna levisi hänen poskilleen.
»Minun mielestäni Judithin pitäisi saada mennä naimisiin, ennenkuin
Bart Nugent saapuu tänne, jos hän nyt todellakin aikoo tulla. Sillä
voisihan sattua, ettei hän osaisi varoa sanojaan juotuaan hiukan»,
Amelia sanoi hermostuneesti.
Caleb oli hiljan viitannut siihen, että Bart Nugent voisi tulla
kaupungista käymään kesän kuluessa. Amelia ei tiennyt, uskoako häntä
vai ei.
Calebia tilanne alkoi huvittaa. »Vai sinun mielestäsi, niinkö? Haa!
Bart lurjus voisi ilmaista totuuden, niinkö? Parempi narrata Sveniä?
Uskotella, että hän nai hienosta perheestä?»
»Kyllähän sinä tiedät — ei kukaan näillä seuduin naisi tyttöjä — jos —
he tietäisivät.»
»Niin», Caleb myönsi, »ihmiset tällä paikkakunnalla ovat ankaroita
siveysasioissa. Mutta ei sinun silti pidä käyttää sitä hyväksesi. Eikö
olisi parempi odottaa, jotta näkisit, millainen Judith on, ennenkuin
tyrkytät häntä kunnon miehelle?»
Amelia hyökkäsi pystyyn kalpeana kasvoiltaan.
»Olen kylliksi kärsinyt sinun tähtesi, sinä tekopyhä mies!» Amelia
sanoi äänensä murtuessa. »Et sinä ajattele Judea. Vain omaa
itaruuttasi, miten paljon voit hänestä hyötyä. Jos edes puhuisit totta
— niin voisin — voisin kunnioittaa sinua. Mutta tällaista — tällaista
en minä jaksa kestää — senkin kurja raukka!»
Amelia ei tuntenut omaa ääntään. Kun Caleb hyökkäsi hänen kimppuunsa
silmät tulta iskien, Amelia seisoi aivan jäykkänä ja tunteettomana.
Sitten äkkiä entinen pelko sai hänet valtaansa, ikäänkuin kylmää
vettä olisi kaadettu hänen niskaansa, ja hikihelmet pusertuivat hänen
huulilleen ja hänen kätensä vapisivat.
Caleb nauroi salavihkaa. Hän puhui melkein kuiskaten, niinkuin aina
raivoihinsa joutuessaan.
»Vai olet sinä äkkiä tullut aivan riippumattomaksi? Mark Jordan ei ole
niin kaukana, etten minä voisi saada häntä käsiini tänä iltana, vielä
ennen makuullemenoa.»
Amelia pudisti päätään, hänen huulensa liikkuivat ääneti. Jollei hän
lopettaisi tätä kohtausta, niin lapset huomaisivat, että jotain oli
tekeillä. Lindkin kuulisi. Caleb katsoi häneen. Suuri raukka Amelia oli
kaikesta huolimatta, hänen tähtensä ei kannattanut suuttua.
Riisuen levollisesti jalkineensa Caleb läksi lukitsemaan ovea, sammutti
lampun ja laskeutui vuoteelle. Amelia istui keittiössä kauan aikaa
lyhdyn valossa, riipien herneitä vain jotakin tehdäksensä.