Amelia oli hakemassa ämpärillä vettä kaivosta, kun Lind palasi kotiin.
»Oletteko saanut illallista, miss Archer?» hän kysyi, kun Lind lähestyi
häntä. Amelian ääni kuulosti huolestuneelta.
»Kiitos, kyllä», sanoi Lind hengästyneenä. Hänen poskiaan punoitti ja
hän oli yhä omissa ajatuksissaan lausuttuaan jäähyväiset Markille.
Amelia katsoi ystävällisesti hänen jälkeensä, Lind kääntyi äkkiä ja
palasi takaisin auttaakseen Ameliaa vedenkannossa.
»Minulla oli oikea seikkailu tänä iltana, mrs. Gare», Lind sanoi.
»Ratsastin yhdessä erittäin mielenkiintoisen ja vielä lisäksi kauniin
miehen kanssa.»
Amelia hymyili. Hän luuli Lindin laskevan leikkiä.
»Kukapa se voisi olla? Varmaankin hän tipahti alas pilvistä sateen
mukana.»
»Hän hoitaa Klovaczin taloa — tällä hetkellä. On täällä hermojansa
parantamassa. Ei hän tietenkään ole mikään talonpoika», sanoi
Lind, mutta olisi sitten kernaasti puraissut poikki kielensä
ajattelemattomien sanojensa vuoksi. Vaistomaisesti hän tunsi Amelian
hätkähtävän.
»Mikä hän on nimeltään?»
»Niin, mikähän se oli? Jordan — Mark Jordan», Lind sanoi.
»Mikä?»
»Mark Jordan», toisti Lind laahaten perässään ämpäriä, jonka paino
äkkiä näytti siirtyneen kokonaan hänen puolelleen. Amelia pysähtyi
hetkeksi, ikäänkuin hän olisi nähnyt aaveen laidunmaalla, aitauksen
takana.
»Mikä siellä on?» kysyi Lind katsoen samaan suuntaan.
Hetken aikaa Amelia seisoi aivan mykkänä. Käsi, joka piteli ämpäriä,
oli aivan voimaton.
»Näettekö te jotain, mrs. Gare?» Lind kysyi vilkaisten häneen.
Vaimon kasvot hämärässä valossa olivat aivan ilmeettömät, kivettyneet.
Kun Lind puhutteli häntä toistamiseen, hätkähti hän ja tarttui lujemmin
ämpärin kahvaan.
»En — en... huulin vain näkeväni jotain. Karhuja kuuluu olevan
lähitienoilla», hän mutisi. »Martinin täytyy pitää silmällä
lammaskarsinoita.»
He palasivat keittiöön, ja Lind asetti ämpärin paikoilleen.
Caleb luki maanviljelyslehteään lampun valossa arkihuoneessa.
Riisuttuaan yltään päällysvaatteensa Lind kävi myös suuren pöydän
ääreen istumaan valmistaen huomispäiväistä työtään. Caleb ei vilkaissut
häneen eikä sanonut hänelle sanaakaan, Lind otaksui hänen paheksuvan,
kun hän ei ollut saapunut aterialle. Hän hymyili itsekseen.
Amelia tuli huoneeseen, nosti pois lampusta lasin ja puhdisti sen
villaisella rievulla. Valon lekotellessa hetken alkaa Caleb liikutteli
kärsimättömästi olkapäitään.
Amelia jutteli kevyesti Calebin kanssa sateesta, joka oli tullut niin
hyvään tarpeeseen, ja mainitsi ohimennen, että hänen piakkoin oli
tilattava siemeniä puutarhan kylvöä varten. Caleb ei vastannut mitään,
mutta muutti vihdoin asentoaan siten, että hän joutui aivan selin
häneen. Amelia hymyili opettajattarelle hiukan ilkeämielisesti, Lind ei
ollut koskaan ennen nähnyt häntä näin vilkkaana ja itsetietoisena. Hän
ihmetteli, mikähän siihen oli syynä.
Toiset olivat tavallista ankaramman työpäivän jälkeen menneet varhain
levolle. Hetken kuluttua Lindkin läksi ullakolle. Caleb ja Amelia
jäivät kahden.
»Sinä et ole kertonut minulle, että hän on tullut tänne», Amelia heitti
Calebille vasten kasvoja. Hänen silmänsä iskivät tulta kalpeiden
poskien yläpuolella. Hän seisoi pöydän ääressä ja alkoi molemmin käsin
kääriä pöytäliinaa kokoon lujaksi rullaksi.
Caleb kääntyi hitaasti. »Haa!» hän naureskeli. »Sinä keksit sen itse,
vai mitä?»
»Niin, minä keksin sen itse», Amelia toisti jokaisen sanan ikäänkuin
hän olisi yrittänyt oppia ne ulkoa. »Opettajatar on puhunut hänen
kanssaan.»
Caleb kohotti kulmakarvojaan ja siveli vasemmalla kädellään viiksiään.
Olisikohan opettajatar mukana pelissä? Olisihan hänen pitänyt tietää,
ettei tuo pieni lempeäsilmäinen kissanpoikanen kauan pysyisi paikallaan.
»No niin? Aiotko heittäytyä hänen kaulaansa? Kylläpä hän siitä olisi
sinulle kiitollinen», Caleb sanoi. Hän käänsi aikakauslehtensä sivuja,
ja Amelia kuuli hänen lyhyen pilkallisen naurunsa. Hänen sormensa
puristivat pöytäliinaa.
»Ei... en minä aio tehdä mitään», hän sanoi.
Caleb nousi, katsoi uuniin, sylki siihen ja rupesi riisumaan kenkiä
jalasta.
Sanomatta sen enempää hän meni levolle.
Ensi kertaa hänen elämässään epävarmuus riisti sanat hänen suustaan
sen vakaumuksen sijasta, että hänen tahtoaan seurattiin hänen edes
sanomatta mitään.