Oli syyskuun 4:n päivän ilta v. 1827. Syksyinen kuu kumotteli taivaalla
pilvenhattaroiden välistä ja vieno luodetuuli häilytteli hiljaa puiden
ja pensaiden lehvistöä. Kello löi juuri yhdeksän ja yksi ja toinen
vanha Turkulainen sammutti jo talikynttilänsä, laskeutuen rauhallisena
levolle. Vaan nukahtamaan ei kukaan ennättänyt, ennenkuin tuomiokirkon
tornista alkoi kuulua yksiäänistä läppäämistä: se oli tulipalon merkki.
Säikähtyneinä tästä kolkosta soitosta kiiruhtivat ihmiset ulos kadulle
tiedustelemaan, missä päin valkeanvaara oli. Monikin, kun nyt kuuli,
että valkea oli valloillaan etäällä toisella puolella jokea, Suuren
Aningaisten kadun varrella, huokasi itsekseen: "Jumalan kiitos!" ja
kääntyi taas rauhallisesti kotiinsa, siinä luulossa, ett'ei mitään
vaaraa olekkaan.
Valkea oli päässyt irti teurastaja Hellmanin talossa Suuren Aningaisten
kadun varrella. Täällä oli nimittäin teurastuksen jälkeen sulatettu
talia, ja piika jätetty vartioimaan talipataa. Vaan piian
huolimattomuudesta pääsi valkea talipataan, ja silmänräpäyksessä oli
koko rakennus ilmitulessa. Valkea oli jo alusta alkaen erittäin
raivokas, niin että tunnin kuluessa koko Aningaisten puoli oli tulen
omana. Aljettiinpa jo peljätä, että valkea mahdollisesti voisi levitä
yli koko luoteisen osan kaupunkia, joka on joen oikealla puolella, ja
ruvettiin sen vuoksi kiireesti muuttamaan tavaroita joen vasemmalle
puolelle, tuttujen luokse turvaan. Eikä tämä varovaisuus näyttänytkään
olevan liioteltua, sillä noin kello kymmenen aikana muuttui hiljainen
tuuli riehuvaksi myrskyksi ja levitti valkeata hirveällä tavalla.
Kuitenkin luultiin joen panevan rajan sen tuholle ja estävän kiukkuista
luonnonvoimaa edemmäksi pääsemästä.
Vaan kas! vähäinen savupatsas nousee tuon kaksikerroksisen, joen
vasemmalla puolella olevan rakennuksen katolta. Se suurenee äkisti, ja
silmänräpäyksessä leiskahtavat siitä esiin punaiset liekit.
Kauhistuksella huomasivat nyt Turkulaiset, että valkea jo oli tunkeunut
suojelevan rajan ylitse ja nuolen nopeudella levisi joka haaralle.
Myrskyn riehuessa ja liekkien räiskyessä kaikui läppäys kolkosti vanhan
tuomiokirkon tornista, ikäänkuin kamalana hautaussoittona Auran
kaupungille. Vaan yht'äkkiä vaikenivat kellot: hehkuvat kipinät olivat
pian tarttuneet tuomiokirkon tervattuun paanukattoon, joka kohta
niinkuin taula syttyi tuleen; silmänräpäyksessä nousi siitä hurjat
liekit ja ahneesti tavottelivat niiden haarapäiset kielet kaikkialle.
Kello oli neljänneksen yli kymmenen.
Tuomiokirkon palo ja säkene- ja savupilvet, joita myrsky ajoi siitä yli
muun kaupungin, tekivät kaiken pelastuksen mahdottomaksi. Mätäjärven
kaupungin-osa ja Uudenmaankadun vieret paloivat nyt kokonaan, samoin
suurin osa kirkko- ja luostarikorttereista. Yliopisto, hovioikeus,
pakkahuone, raastupa, presidentin ja maaherran asunnot, vieläpä
Aurajoen yli vievä siltakin joutuivat tulen omiksi. Kuumuuden sanotaan
olleen niin kauhean, että vesi joessa tuntui lämpimältä ja akkunalasit
alkoivat sulaa tähtitornista, joka kuitenkin oli 200 kyynärän päässä
lähimmästä tulipalo-paikasta.
Tila kaupungissa oli kauhea. Tulen raivo ja äkkinäinen leviäminen joka
haaralle synnytti hämmingin, jota on mahdoton kuvailla. Sammuttamista
ei ollut ajatteleminenkaan. Tavaroita koetettiin pelastaa julmalta
viholliselta, kuljettamalla niitä taloihin, joihin valkean ei luultu
leviävän, vaan ei aikaakaan niin oli jo tuli ennättänyt näihinkin ja
uusi muuttaminen oli taas edessä, ja joka kerralla haaskaantui ja
turmeltui aina joku osa muutettavasta. Mielet olivat niin huumautuneet
että nähtiin monenkin aivan kylmäkiskoisesti katselevan, kuinka liekit
ahmustivat hänen talonsa ja omaisuutensa; moni taas pelasti palavasta
kodistansa jotakin vähäpätöistä, jättäen kallis-arvoisemmat tavarat,
jopa puhtaat rahatkin tulen omiksi. Tullien ulkopuolella oleville
mäille ja pelloille kokoontuivat suuret joukot kaikenlaista pelastettua
tavaraa. Täällä vietti sadottain kodittomia perheitä kylmän syysyön;
täällä viihdyttivät äidit itkeviä pienosiansa, vanhemmat etsivät
kateessa olevia lapsiansa, miehet vaimojansa, ja monikin sai olla
seuraavaan päivään saakka kauheimmassa tietämättömyydessä omaistensa
kohtaloista.
Tulipaloa ja sen kauhua kesti koko yön ja seuraavan päivän; vasta
ehtoolla saatiin tulen leviäminen rajotetuksi. Mutta raunioissa pysyi
valkea vireillä ja kyti vielä monta päivää, vaikka koetettiinkin sitä
vedellä saada sammumaan; tuon tuostakin leiskahtivat ilmiliekit
raunioista esiin, ja vasta sitten kun tulella ei enään ollut mitään
ahmustettavaa, sammui se kokonansa. Vaan mitä oli nyt jäljellä vanhasta
Auran kaupungista! Kamalat rauniot, kaikkialla alastomia muureja ja
uuninpiippuja. -- Sydäntäsärkevä oli se näky, kun koditon seurakunta
kokoontui seuraavana sunnuntaina Kupittaalle taivas-alla
jumalanpalvelusta pitämään.
Vahingot olivat äärettömät. Tässä tulipalossa sanotaan palaneen noin
miljona riksiä Ruotsin setelirahaa. Lukemattomain yksityisten
aineellinen toimeentulo joutui täten vauriolle, vaan tämän kautta
syntynyt yleinen vahinko oli kokonansa korvaamaton ja sen arvo rahaksi
laskematon. Yliopiston kirjaston kallis-arvoinen kirjakokoelma, joka
Porthanin ja hänen jälkeläistensä toimellisuuden kautta oli melkoisesti
enennetty ja sisälsi paljon Suomen historialle, kieli- ja lakitieteelle
verrattoman tärkeitä kirjotuksia, oli nyt porona; ainoastaan muutama
sata nidosta, jotka silloin sattuivat olemaan lainassa, pelastui
häviöstä. Näiden joukossa sattui onneksi olemaan kirjaston
kallis-arvoinen kokoelma muinais-ajan asiakirjoja, nimittäin Turun
tuomiokirkon mainio "Musta kirja". Myöskin tuomiokapitulin ja
hovioikeuden arvokkaat arkistot joutuivat tulen omiksi. Yliopiston
konsistorin asiakirjat saatiin suurimmaksi osaksi pelastetuiksi, vaikka
niihinkin jo tuli ja vesi ennättivät painaa selvät merkkinsä; vaan
yliopiston kaikki muut tieteelliset kokoelmat ja aarteet ahmustivat
liekit.
Pian levisi tieto tästä onnettomuudesta ympäri koko maan.
Hätääntyneille koottiin kaikkialla apua, ja runsaasti tuli sekä
elatusvaroja ja muita tarpeita että rahaa. Raha-apuja tuli
ulkomailtakin. Turun kaupungille myönsi hallitus melkoisen
rakennuslainan huokeilla ehdoilla, ja tuomiokirkon korjaukseen
määrättiin osa suolatullista kuuden vuoden ajaksi; samoin annettiin
etuja kodittomaksi käyneelle yliopistolle; myöskin suotiin
kaupunkilaisille huojennusta verotuksessa ja majotusvelvollisuudessa.
Näiden toimenpitojen kautta sekä asukasten omasta ky'ystä kohosi Turku
pian raunioistansa, ja muutaman vuoden kuluttua oli vanhan kaupungin
sijaan syntynyt uusi. Entisten kapeiden katujen sijassa olivat nyt
leveät ja suorat, eikä moni paikka enään muistuttanut vanhaa Turkua.
Tämä onnettomuus ei vaikuttanut Turussa muutosta ainoastaan näin
ulkonaisesti, vaan myöskin, ja vielä suuremmassa määrässä sisällisesti,
sen henkisessä elämässä. Nuori Helsinki oli jo v. 1818 tehty kokonaan
maan hallituksen asemaksi, vaan yliopisto jäi kuitenkin vanhaan
pääkaupunkiin, ja sen mukana oli maan henkisen elämän kehto edelleen
Auran rannoilla. Vaan kun yliopisto nyt joutui kodittomaksi, hankittiin
sille suuri asumus maan uuteen pääkaupunkiin, ja tämän toimen kautta
tuli vuorovaikutus hallinnon ja yliopiston välillä taas entiselleen.
(Suomen Kuvalehdestä).