Soitto on suruista tehty,
Murehista muovaeltu.
Oli vuosi 1853. Halla, harmaatakki kuokkavieras, oli taas kerran käynyt
Suomen pelloilla. Kerjäläisiä rienteli kaupunkeihin, varsinkin
pääkaupunkiin, samoin kuin kärpäset syyskylmän alkaessa etsivät suojaa
lämpimistä tuvista. Tuli silloin myös eräs huono reki, huono, laiha
hevonen edessä, Helsinkiin, kuljettaen äitiä ynnä hänen kahta lastansa.
Ne eivät kuitenkaan olleet kerjäläisiä, ne eivät rukoilleetkaan
leipämurua _ilmaiseksi_ onnellisemmilta veljiltänsä; heillä oli
tuomisensa muassaan, jota tahtoivat _vaihtaa_ leipään. Se äiti oli
_Kreetta Haapasalo_, köyhän kruununtilallisen vaimo Yli-Vetelin
kappelista Kokkolan pitäjää. Heidän pieni talonsa muulloinkin heitä
vaan töin tuskin elätti; nyt oli halla aitan aivan tyhjäksi tehnyt.
Kreetta oli, ruokaa lapsilleen hankkiaksensa, mennyt apulaiseksi
pitäjän räätälille; mutta hän oli ompeluun tottumaton, neulat
katkeilivat, langat menivät poikki. Räätäli ei voinut häntä pitää
työssänsä. "Älä huoli", lohdutti hän katkerasti itkevää kuitenkin, "jos
et juuri ommella osaa, niin osaatpa laulaa sitä paremmin. Mene
kaupunkiin laulamaan, niin kyllä saat leipää itsellesi!" -- Kreetta
Haapasalolla oli näet pienestä asti ollut suuri halu ja taito sekä
lauluun että soittoon. Kuudenvuotisena tyttö-tynkkäsenä oli hän jo
alkanut soitella kuutta kieltä, jotka oli lautaan viritetty. Sittemmin
laittoi hänelle tuttava varsinaisen 14-kielisen kanteleen.
Kreetta noudatti hyväntahtoisen räätälin neuvoa ja läksi ajamaan
re'ellään pitkää Pohjan rantaa, käyden kaikissa kaupungeissa. Uskalsipa
hän sitten, koska häntä joka paikassa lempeästi otettiin vastaan, mennä
myös etelään päin, jossa kanteleen sävelet jo olivat aikaa sitten
unohtuneet. Hän kulki Jyväskylän ja Hämeenlinnan kautta ja tuli lopulla
Tammikuuta v. 1853 Helsinkiin. Sielläkin oli hänelle onni yhtä
myötäinen. Hän sai soittaa milloin tämän, milloin tuon perheen kodissa,
ja ihastutteli kaikkia koristelemattomalla, sujuvalla soitannollaan ja
heleällä, kauniilla, vaikka tietysti harjottamattornalla äänellään.
Runsaasti karttui myös rahalahjoja jokaisena tämmöisenä iltana Kreetan
kukkaroon, ja kun hän keväämpänä kotiinsa palasi, saattoi hän
saaliillaan suorittaa pienen tilansa kaikki velat. Myöhemminkin, joka
kerta kuin kovempi katovuosi on kohdannut Suomen kansaa, on hän
uudelleen ottanut kanteleensa ja "laulanut leipää" leivättömille
lapsilleen.
(Suomen Kuvalehdestä).