Tunnetteko Mielikkiä? Mielikki on metsän emäntä, salon mieluinen muori.
Hänellä on aika komea talo, komeampi ja suurempi kuin keisarien ja
kuningasten palatsitkin. Se on melkein yhtä suuri kuin koko Suomen maa
ja korkeudelle se ylettyy aivan taivaaseen asti. Taivaan kansi sillä
onkin kattona. Päivällä siinä enimmiten palaa suuri kaasuliekki, joka
samassa on niin laitettu, että lämmittää huoneet; yöllä pannaan lakeen
riippumaan suuri kynttiläruunu, jossa monta tuhatta kynttilätä palaa;
välin sytytetään sen lisäksi vielä suuri himmeävaloinen öljylamppu.
Mielikin ulkohuoneita, aittoja ja karsinoita sanotaan viidakoiksi tai
lehdoiksi; niissä hän pitää kaikellaista tavaransa ynnä myöskin pientä
karjaansa: jäneksiä, metsäsikoja, metsähiiriä, teeriä, pyitä, tikkoja
ja monellaisia muita eläviä. Paikoittain on hänellä myöskin suuria ja
pieniä vesialtaita, missä hän ahvenia, haukia, kiiskiä, muikkuja ja
muita kaloja elävinä pitää, siksikuin tarvitaan. Mielikki näet on
huolellinen ja tarkka emäntä, joka pitää murhetta huomispäivästäkin.
Vieraskamarinsa hän nimittää niityiksi ja nurmiksi; niiden lattialle on
hän levittänyt kalliita, monenkarvaisia mattoja, jotka ovat täynnä
hyvää hajua; pöydillä, joita siinä mäenrinteiksi sanotaan, on koko
suven aina makeisia vierasten varalla, välin mansikoita, välin
vaaraimia, välin puoloja; talvella siellä ei juuri käy vieraita,
sentähden eivät makeispöydät olekkaan laitoksessaan.
Välin tulevat tietysti lattiat likaisiksi, kellertävän näköisiksi;
silloin ne ovat pestävät. Jos Mielikillä sattuu vieraita olemaan
huoneissaan, niin hän pyytää heitä vähäksi aikaa aittaan menemään,
juuri siksi että saisi pölyn pois huuhdotuksi matoista. Toisinaan on
hänellä oikein lauantaipuuha, vaikk'ei se tapahdu niin joka viikko kuin
muilla emännillä. Silloin hän pyytää anteeksi että hänen nyt täytyy
käskeä vieraansa kotiin menemään, sillä semmoisissa tiloissa pestään
kaikki huoneet ja aitatkin, ja vieraalle voi pahempaakin vahinkoa
sattua kuin kastuminen. Mielikillä näet on, niinkuin Amerikassakin
kuuluu olevan, aina talon tarpeiksi vesivaroja ylisellä. Kun sitten
huoneet ovat pestävät, niin piiat kaatavat vaan tuolta ylhäältä vettä
lattialle, tavallisesti seulan kautta, että tulisi tasaisesti joka
paikkaan, mutta välistä myöskin saavittain. Ylisellä tietysti on pimeä,
jonka tähden siellä täytyy valkealla käydä, ja tiedäthän piikain tavan,
että monesti eivät huoli ottaa lyhtyä, ottavat vaan palavia päreitä,
joista kekäleitä voi pudota alas ja polttaa kenen hyvänsä.
Oma makuukamarinsa on Mielikillä korven keskellä, Havulinna nimeltään;
sepä vasta on kaunis. Pitkät hongat seisovat siinä niinkuin pielet
kirkossa, ja niiden latvat ovat niin tarkoin toisiinsa liitettyinä,
että makuukamarissa aina on vilpas ja vähän hämärä. Lattia on peitetty
pehmeimmillä viheriäisillä sammalilla, joilla ei kengän kopina
kuulu ja on suloista maata. Siinä tuvassaan Mielikki, niinkuin muu
vanhan-aikuinen kansa, pitää suurta karjaansakkin, karhuja, hirviä,
peuroja ja metsoja.
Mielikki rakastaa hellästi lapsia ja pitää ne hyvin hyvinä, jos
nimittäin hyviä ja siivoja lapsia tulee hänelle vieraiksi. Mutta jos
sinne tulee joku laiskuri kuljeksimaan, ennenkuin hän on työnsä tehnyt,
taikka joku vallaton ilman vanhempainsa luvatta, silloin Mielikki ei
ota häntä hyvin vastaan. Hän samassa muuttaa koko asuntonsa, niin että
sinitaivas näyttää harmaalta, viheriäinen nurmi kuloheinältä, lintuin
laulut kuuluvat korpin rääkynnältä ja marjaset maistuvat katkerilta. Ja
lopuksi hän vielä antaa vanhemmille tiedon ja viepi heille aitastansa
vahvan ja norjan vitsan tottelemattoman makupalaksi. Varsinkin suuttuu
hän, jos pienet lapset myöhään iltasilla tulevat hänen luoksensa;
silloin hän lähettää tuhansittain pieniä itikoita eli sääksiä heitä
pistelemään, panee puut ja kivet mörköinä pelottelemaan ja juoksuttelee
pahoja lapsia eksyksissä ympäri lumperoisiinsa, niin että viimmein
pelosta ja väsymyksestä ovat nääntymäisillään. Ja kiittäkööt onneansa,
jos ei Mielikin vihaiset koirat, sudet, revi heitä kappaleiksi.
_J. Krohn (Suonio)_.