language: Finnish
ISÄ JA TYTÄR
Näytelmä 4:ssä näytöksessä
Kirj.
ARMAS TOIVO TARVAS
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1908.
HENKILÖT:
VALTONEN, maalari.
LEILA, hänen tyttärensä.
VIRSELLI, rappari, Valtosen toveri.
EMBLUNDSKA.
NANNA, hänen tyttärensä.
ETOLEENSKA, pesijätär.
ROUVA HYKÄRINEN.
ADOLF PAHLMAN, senaatinvahtimestari.
ULLA, hänen vaimonsa.
ALBERT (AAPE), heidän poikansa.
URHO SAVANDER, ylioppilas.
FIINA, palvelijatar.
MARTO, lääkäri.
POLIISI N:o 1 ja N:o 2.
KUKKAKAUPAN TYTTÖ.
RUUMISKUSKI.
Hautajaisvieraita y.m. kansaa.
Tapahtuu Helsingissä; aika nykyinen.
I NÄYTÖS.
NÄYTTÄMÖ. Pienehkö kivijalkahuone, tapeetilla ja katossa kosteuden
aikaansaamia outoja kuvioita, perällä ovi ei aivan keskellä seinää,
oikealla nurkassa suuri, vastavalkaistu tiilinen uuni, oikealla
syrjäseinällä ruokakaappi, jolla on astioita, ruuanjätteitä ja tyhjiä
olutpulloja; vasemmassa nurkassa piironki koruineen, peräseinällä
sänky, keskellä vasenta seinää pieni akkuna, josta tulee heikosti
valoa, sen edessä pöytä, jolla on karsittu myrtti ja tyhjiä
olutpulloja; keskellä lattiaa kahdella tuolilla yksinkertainen
aikaihmisen ruumisarkku, kansi on sulettu. Huoneessa on hämärä! —
1 kohtaus.
Leila (noin 16 vuotias tyttönen, huonosti puettu,
pää valkoisessa siteessä).
LEILA (Tulee hiipien käsivarrellaan pieni havuseppele):
Nanna, rakas Nanna, älä nyt pelkää, tule vaan, odotas kun minä
saan vähän tulta! (Etsii tikkuja kaapin päältä ja sytyttää pienen
lamppupahasen): Nanna tule nyt, sieltä ovesta tuulee, lasi menee rikki
(ovesta tulee pesutuvan höyryä). Voi tule nyt, no, ovi kiinni!
2 kohtaus.
Leila ja NANNA (Nanna saman ikäinen hyvin puettu).
NANNA (Eteisestä):
En minä oikein tiedä, en minä, ei, ei — minä en — uskalla!
LEILA
No, mutta hyvä Nanna sehän on minun äitini, ainahan se sinulle oli niin
hyvä, mitä pahaa hän nyt tekisi!
NANNA (Oviaukolla):
Mutta täällä niin haisee, en minä —
LEILA
Hyvänen aika Nanna, sehän on vaan kirstun musta maali, joka — —
NANNA
Vaikka, minä en uskalla.
LEILA
Ei se mitään pahaa tee!
NANNA
Juu, mutta se on — ruumis.
LEILA (Tuo Nannan hellästi sisään):
Rakas Nanna, etkö sinä näe, että kansi on kiinni (nostaa lamppua) katso
nyt, sinun mammasi ruuvasi nuo ristiruuvit oikein lujaan, ettei rotat
pääsisi sinne, ajattele meillä on niin paljon suuria rottia, vaikka
Pikku niitä aina tappaa! Kuule Nanna! —
NANNA
No!
LEILA
Ajatteles, kun minä yhtenä yönä maatessani tuossa lattialla heräsin
siihen, että suuri rotta puri minun päätäni!
NANNA (Kiljasee):
Hyi, jos niitä taas tulee meidän päälle! (Nousee pallille.)
LEILA
Älä pelkää, ei ne uskalla, rotta pelkää ihmisiä!
NANNA
Mutta sanoithan sinä, että ne tuppaa tuonne kirstuun!
LEILA
Jaa mutta se on kuollut!
NANNA
Pelkääkö rotat eläviä ihmisiä?
LEILA
Juu!
NANNA
Mutta ei kuolleita!
LEILA
Ei!
NANNA
Mutta minä en pelkää eläviä ihmisiä!
LEILA
No, mitäs sinä kuolleitakaan pelkäät!
NANNA
Se on totta, eihän kuollut voi rottaakaan hätyyttää! (Nauraa
hillitysti).
LEILA (Istuutuu pienelle pallille kaapin eteen ja alkaa poimia kaapista
rohtopulloja, joita heittää rikkaämpäriin):
Nanna, sinä et voi uskoa kuinka monen markan eestä se meittin äiti
ryyppäs troppia, aij, aij — se otti niin, että kerran isäkin sanoi:
»se tappaa ittensä paljailla tropeilla!»
NANNA
Mutta kuinkas se sitten otti kun se jo oli niin heikkona?
LEILA
No, tietysti minä sille annoin, minä tunnen joka pullon vaikka
pimeässä, kas tuo potti tossa — se on kanferttililjementtiä, äitin
kädet tuppas aina niin paisumaan, ai kun ne väliin olivat tursistuneet,
mutta kun sillä oikein hiero, niin kyllä ne hetkeks laski, ja tämä
tässä on slaakivettä, kattos se on klaaria kun viina; ajatteles, kerran
isä meinas ottaa siitä pullosta, se luuli —, mutta mitäs se —se nuusti
pulloa ja nakkas sen hyllylle! (Nauraa hillitysti.)
NANNA
Mutta miksi sinä steetaat?
LEILA
Enkö jo sanonut sitä sinulle, että tänään meittin äiti haudataan, niin
kello 12 lähdetään Malmille! (Nyyhkyttäen):
Kattos, Jumala tahtoi meittin äitin taivaaseen Jeesuksen morsiammeksi,
niin sanoi kerran äiti!
NANNA
Jeesuksen morsiammeksi, mutta eikös teittin mamma ollut teittin papan
kanssa naimisissa?
LEILA
Juu, juu — mutta se on toinen asia, kattos tuota myrttiä tuolla
pöydällä, minä leikkasin siitä kaikki oksat ja laitoin äitille kruunun,
se on niin kaunis, että —
NANNA
Ai, saako vähän nähdä!
LEILA
Ei voi, sillä teittin mamma ruuvas niin lujaan kannen, ja sinähän
pelkäät kuolleita!
NANNA
Leila!
LEILA
No!
NANNA
Kuule, mimmoinen on kuolema?
LEILA
En minä tiedä!
NANNA
Leila!
LEILA
No!
NANNA
Mitenkä ihminen kuolee?
LEILA
En, — en minä sitä tiedä!
NANNA
Mutta näithän sinä kuinka teittin mamma kuoli!
LEILA
En minä!
NANNA
Mutta olithan sinä sisällä kun teittin mamma kuoli!
LEILA
Olin kyllä!
NANNA
No, kerro sitten, kyllä sinä tiedät!
LEILA
Jaa — — en minä oikein tiedä, mutta se oli näin: — Äitillä oli kauheat
tuskat, ai, ai kuinka hän valitti, huusi ja rukoili — Leilani, pikku
Leilani, anna minulle taas sitä troppia, sitä, sitä — minä en kestä,
minä kuolen, rakas Leila! — Vaikka tohtori oli kieltänyt antamasta niin
usein sitä nukuttavaa troppia — tästä pruunista pullosta, niin kaasin
minä kumminkin jonkun tipan kuppiin veden kanssa ja annoin sen äitille,
hetken päästä hän rauhoittui ja pannen kädet ristiin, sanoi — Leila,
tule tänne, taivaallinen Isä vielä sinua palkitsee, minä rukoilen isää,
sitten hän luki tämän värsyn, jonka hän oli tehnyt nuorena:
Isä, lapsiesi suoja,
turvan, kodin, hoivan tuoja
meitä helmassasi kanna,
meille lohdutusta anna!
Sitten sanoi hän, hiljaa nyt lapseni, minä koetan vähän nukkua! Minä
istuin hiljaa kakluunin edessä, tällä pallilla ja katselin pimenevää
hiillosta, oli jo ilta ja aivan pimee! Pikku hyrräsi minun sylissäni,
oli oikein hiljaista, minä kuuntelin äitin hengitystä — ai kun silloin
oli hiljaista! Pikkukin nukkui, ja vihdoin torkahdin minäkin, ajatteles
Nanna, se oli jo viides yö kun minä olin yhtäperää valvonut! — Huh,
yhtäkkiä lensi ovi auki — —
NANNA
Hyi!
LEILA
Minä pelästyin ja hyppäsin ylös. — Iltaa, kuului tuttu ääni, se oli
teittin mamma, jaa, jaa täti Emblund, joka sanoi, että pimees'kö täällä
mökötetään, tulin vähän kattomaan kuinka Valtoska jaksaa! — Kiitos hän
nukkuu, — sanoin minä! No, mutta otappas nyt vähä tulta hyvä laps,
sanoi täti, ja minä sytytin ton lampun. Lamppu jo palo, kun täti
lähestyi sänkyä ja kirkas! — Jessus — nyt Valtoska kuolee, kuolee,
pian lamppu tänne, senhän on jo kädet kylmänä, ja jalat — vallan kuin
jää, lapsi raukka nyt mammas kuolee! Hän nosti lamppua, ja samassa
äitin silmä välähti, se näki minut, ja sitten se ei enään liikkunut,
— kuollut — sanoi täti ja vetäsi kakluunin pellit auki, niin, että
pamahti! (Leila ja Nanna alkavat itkeä.)
NANNA (Hetken päästä):
Miksi?
LEILA (Nyyhkyttäen):
Että henki vois mennä Jumalan tykö, ja sitten pani teittin mamma ton
kellon seisomaan.
NANNA
Miksi?
LEILA
Katsos meittin äitin aika oli pysähtynyt, niin sano täti Emblund!
(Äänettömyys.)
NANNA (Nousee):
Kuule!
LEILA
No!
NANNA
Jos sinä annoit liikaa sitä troppia, ajatteles, jos teittin äiti vielä
eläisi.
LEILA (Kiihtyen):
Se ei ole totta!
NANNA
Mutta, kun se silloin heti kuoli!
LEILA
Vaikka, vaikka!
NANNA
Mutta näitkö sinä sen kuoleman?
LEILA
En, ei kuolemaa ole.
NANNA
Onpas, veipä se teittinkin mamman!
LEILA
Eipä, sen vei Jumala!
NANNA
Taikka ne tropit!
LEILA
Nanna, älä ole paha, se ei ole totta, ensin minäkin luulin, että. —
mutta se on mahdotonta! Nanna, kuules nyt minä kerron jotain kauheata!
NANNA
Aij, aij, älä vaan —
LEILA
Nanna, se oli nyt sillä lailla, että minä makasin yön tuolla toisella
puolella täti Etoleenin tykönä, tässä on vaan lautaseinä välissä.
Minä olin itkenyt ja ajatellut, että eläisiköhän äiti vielä, ellen
minä olisi antanut niitä troppia, ja minä itkin niin ja sitten minä
ajattelin sitä asiaa monta tuntia ja nukuin vihdoin sille kostealle
tyynylle, mutta yhtäkkiä heräsin minä ja pelästyin, — Nanna, se on
aivan totta — täältä meittin puolelta kuului niin pitkä valitus, minä
herätin täti Etoleenin ja sanoin: täti, meittin äiti elää, se huutaa
niin! — »Mitä tyhmyyksiä, sanoi täti, nuku nyt vaan lapsi, sinä olet
kiihoittunut», — mutta samassa kuului niin pitkä valitus. Täti Etoleeni
nousi istumaan ja sano — »mitä, oliko se, — no eihän se voi olla
mahdollista johan tässä on kolmas yö menossa», mutta taas kuului huuto,
ai kun se oli pitkä, niin valittava! —»No, hyvä Jumala, pikku Leila
rauhotu nyt», sano täti, »sehän on teittin Pikku, joka on jäänyt sisään
ja naukuu, nuku nyt lapsi». Mutta Pikku naukui niin kauvan, ja minä
ajattelin kauvan, että eläisiköhän se äiti vielä, mutta sehän on vallan
mahdotonta! — — —
3 kohtaus.
Emblundska. Leila ja Nanna.
EMBLUNDSKA (Käsivarrellaan juurikori):
Kas, täälläkö te lapset, se on kiltisti, auta nyt Nanna Leilaa
steedaamisessa! Höh, höh, kun tuli kuuma kun kävin asioilla, — no mutta
enemmän valkeeta, ei nyt tänään passaa säästää!
LEILA
Katsokaa täti, isä maalasi kakluunin valkoiseksi äitin kunniaksi!
EMBLUNDSKA
Se oli kauniisti tehty Valtoska — vainaata kohtaan, hän piti niin
paljon puhtaasta!
LEILA
Täti!
EMBLUNDSKA
No!
LEILA
Mitä tädillä on korissaan?
EMBLUNDSKA
Niin, ajatteles tyttö, tapasin Valtosen, isäsi, kadulla, hän pisti
kakskymmenmarkkasen kouraani ja sano — ostakaa nyt vähän viiniä ja
konfehetia vainaan kunniaksi!
LEILA
Mutta äiti ei olisi tahtonut viiniä!
EMBLUNDSKA
Ol' vait' nyt, ethän sinä tiedä mitenkä maahanpaniaisissa pruukataan!
Kas tässä on tusina meittin spitsklaseja, eihän teillä niitä taida olla!
LEILA
On kolme ehjää!
EMBLUNDSKA
No, ehjäthän ne vaan kelpaavat! (Nannalle): Meppäs tuolta naapurista
lainaamaan tuolia ja puolitusinaa kaffekuppia ja prännäri! — Ai, ei
taittekkaan prännäriä, minä ostinkin valmiiksi poltettua! ja jauhettua
(Nanna menee.)
4 kohtaus.
Emblundska ja Leila.
EMBLUNDSKA
Mutta lapsi, ei se sovi, että sinulla on tuo trasu päässäsi
hautajaisissa! Se täytyy ottaa pois!
LEILA
Niin, mutta se vuotaa niin verta!
EMBLUNDSKA
No, kerrohan nyt kerrankin mikä siihen tuli!
LEILA (Vältellen):
Minä putosin!
EMBLUNDSKA (Katsoo Leilaa tiukasti):
Se ei ole totta!
LEILA (Häpeissään):
Vaan en minä sittenkään sano!
EMBLUNDSKA
No, ole sanomatta, paha tyttö, so peseen spitsklaseja!
LEILA (Epäröiden):
Kyllä minä sanosin, mutta minä en kehtaa!
EMBLUNDSKA
Soo, soo pieni raukka, kyllä minä jo arvaan! Ei, kyllä sinun pitäs
päästä täältä pois, koulukin nyt taas loppuu niin, että minä hommaan
sinut kesäksi johonkin limonaatimyymälään myyjäksi!
LEILA (Niijaa):
Kiitos täti!
5 kohtaus.
Emblundska, Leila, Nanna ja Etoleenska.
ETOLEENSKA (kuppien kanssa):
Tulin itse tuomaan ja kysymään, jos apua tarvitaan!
EMBLUNDSKA
No, ei nyt Etoleenska itteään meittin takia kiusaa!
ETOLEENSKA
Ja vielä mun mitä, — sanokaa vaan!
EMBLUNDSKA
No, ja teitin hellas siis keittää sen kaffeen ja sieltä sitten tänne
tuoda?
ETOLEENSKA
Herrajestas, Emblunska nyt vaan sanoo, kyllä minä — —
EMBLUNDSKA
Jos Etoleenska tahtoo hoitaa sen kaffee-puolen, minä kun vähän tässä
opp'passaisin!
ETOLEENSKA
Herrijee, no tietysti! (Kuuluu melua.)
6 kohtaus.
Emblundska, Etoleenska, Leila, Nanna, Valtonen ja Virselli.
VALTONEN (Juovuksissa):
Tul' sisään vaan, no mitäs siellä, ethän sinä ruumiita pelkää, tul'
tul' — —, ahaa akkaväkee kun pesutuvassa, ketäs täällä nyt pestään?
EMBLUNDSKA
Valtonen ei nyt viitsi lasten takia kun on ruumiskin talossa — —
VALTONEN
Ilman sitä, palttua minä ruumiille, ruumis mulla ittellänikin on, — no
hittooks' sinä siellä naljailet, tul' vaan, noh —
VIRSELLI (Juovuksissa):
Ku' moron frouvat, saaks' tulla sisään, ku' moron!
EMBLUNDSKA
Tulkaa vaan, ei se meitä häi — —
VALTONEN (Keskeyttäen):
Osch! tul' vaan, ei meillä akat rejeeraa, vassakuu, istu tohon —
(Leilalle):
Leila, oitis kolme pottia oltta, kas' tossa! (Antaa rahaa):
Sassin ny', Virsellillä on jano! (Leila ja Nanna menevät.)
EMBLUNDSKA
Mutta Jumalan tähden, ettehän te aijo tässä kun on ruu — —
VALTONEN (Keskeyttäen):
Suu poikki feutorovna, nyt juodaan peijaisia! (Aivastaa):
Huh, täällä haisee ruumiille! (Aivastaa.)
ETOLEENSKA
Ehkä minä menen sitä kaffeeta keittämään.
EMBLUNDSKA
Niin menkää vaan, johan nyt jo on aikakin, sillä tunnin päästä kait ne
vieraatkin tulevat! (Etoleenska menee.)
VALTONEN
Ilman sitä, johan tänne yks' on tullut, mutta keittäkää te vaan sitä
kaffeeta, sitä akat vaatii! — — Kuules Virselli, se on juuttaan hyvä
juttu kuulua hautausapurenkaaseen, juuttaan hyvä, meittinkin akka
siihen kuulu, ja nyt on miehellä repsest' satamarkkaa taskussa.
EMBLUNDSKA (Pisteliäästi):
Onkos se vielä — taskussa!
VALTONEN (Äreästi):
Mitä se feutorovnalle kuuluu, ilman sitä, kuules Virselli, se on hyvä
kuulua hautausapurenkaaseen, eiks' teillä rappareillakin ole semmoista,
— ku sinäkin kuolet, niin jäähän mukuloille hautausrahat, ilman sitä,
saa se Leilakin minusta satamarkkaa kerran!
VIRSELLI
Sinä tykkäät paljon tosta sun tytöstäs, koska sinä min sen eteen
murhetta pidät!
VALTONEN (Kerskuen)'. Ilman sitä, mutta kyllä siitä kannattaakin pitää,
onhan se komia ja pitkä vuosilleen ja terävä kuin isänsä, jaa'a minä
sitä likkaa rakastan!
EMBLUNDSKA (Ivaten):
Vai silloinkin kun te sitä hakkaatte ja kolhitte!
VALTONEN
Se on minun asiani, se ei kuulu feutorovnalle — kuules Virselli, kun
se nyt jonkun aikaa käy koulua panen minä sen parempaan kouluun,
sillä kyllä sitä ainoasta likastaan täytyy voida ihmisiä kouluttaa,
ilman sitä. (Ikäänkuin muistellen, yhtäkkiä: ) Mutta missäs ne muijan
kultaset korvarenkaat ovat, ettei vaan jääneet korviin, sakkoa siitä
saa, jos kultaa hautaa, eikä sitä haudattavaksi asti olekkaan,
kattotaans! (Nousee äkkiä ja alkaa vääntää arkun ruuvia.)
EMBLUNDSKA (Hätääntyneenä):
No. Valtonen antaa nyt olla, no, ei huoli nyt!
VALTONEN (On jo vääntänyt toisen ruuvin auki):
Pois tieltä feutorovna, akka oli minun eläessään ja on nyt kans'!
(Alkaa vääntää toista ruuvia.)
EMBLUNDSKA (Hermostuneena):
Valtonen ei nyt huoli, no, ei, ei kyllä minä ne jo pestessä pois otin,
antaa nyt olla, ei nyt huoli!
VALTONEN (Yhä ruuvaten):
No missäs ne sitten ovat, tänne ja sassiin!
EMBLUNDSKA
Minä annoin ne Leilalle!
7 kohtaus.
Emblundska, Valtonen, Virselli, Leila ja Nanna.
LEILA JA NANNA (Tulevat tuoden olutpulloja):
Kas tässä isä, tässä on takaisin! (Antaa rahaa.)
VALTONEN
Kuules likka, missäs ne äitis korvarenkaat ovat?
LEILA (Säikähtyen):
Kyllä ne — —, kyllä ne ovat minulla!
VALTONEN
Oitis tänne, niinkuin jo olis, ei se sovi, että kakarat kultaa
kantavat, hukkaavat vielä!
LEILA (Rukoilevasti):
Rakas isä, enkö minä, — enkö minä saisi niitä äitin muistoksi?
VALTONEN
Ilman sitä, — et, isä on köyhä, ei ole varaa tuhlata kultaa muistoihin,
sassiin tänne, no, no — älä juonittele, taikka saat remmistä!
LEILA (Hakee itkien peilinlaatikosta):
Rakas isä, äitin muistoksi — saanko?
VALTONEN
So, sassiin!
LEILA (Itkien):
Tässä isä!
VALTONEN
Pullot auki, oitis!
LEILA (Hakien):
En minä löydä ruuvia!
VALTONEN
Ota vaikka kirstunruuvi, taikka hae se vanha rautanaula!
LEILA (Tuo naulan, se on iso tamminaula):
Tässä! (Istuutuu Nannan kanssa kaapin luo ja itkee Nannan syliin.)
VALTONEN
No, kippis Virselli, hyvää naimaonnee kans, ilman sitä —
VIRSELLI
Skool! Sinä olet ankara mies!
VALTONEN
Ilman sitä, ei sun tartte luulla, etten minä tuosta likastani tykkäis,
hui hai, se on rakas kun silmäterä, mutta kun se on semmoinen
fröökkinä, niin täytyy sitä vähä pitää kurissa — kuinkas se onkaan, —
sitä Herra kurittaa jota Herra rakastaa! —
VIRSELLI
No niinhän se Valtonen on kun Jumala, kippis!
VALTONEN
Äsch, minä vaan en viittis olla Jumala ja pitää konttorikirjaa kaikista
ihmisraadoista!
VIRSELLI
No, no — vaan tuo uunipas vasta on muhkea kuin kahdeksan leivän uuni ja
niin valkea kun paita.
VALTONEN
Ilman sitä, maalarin tekoa.
VIRSELLI (Imarrellen):
Sinussa on aina ollut vähän semmoista konstvärkkärin vikaa! Kippis!
VALTONEN
Ilman sitä, parasta olisikin ruveta posetiivia kelaamaan — mutta aij,
aij — tolia Leila likalla sillä vasta sitten on ääni, aij, aij se soi
kun huilu.
VIRSELLI
Pitäs panna laulukouluun!
VALTONEN (Rehennellen):
Niin se pannaankin, siitä koulutetaan vaikka mitä, tules tänne pikku
sirkku, no älä nyt poraa, papan pieni pulu! — no tule nyt kun pappa
vähän antaa rahaa namusiin!
8 kohtaus.
Edelliset, Leila.
LEILA (Tulee pelokkaana):
Mitä isä — —
VALTONEN (Hellästi):
Tul' nyt vaan lähemmäksi, kas noin, no älä nyt ole lolli, kas tossa
saat vähän, anna nyt Nannallekin, no kas noin.
VIRSELLI
Setäkin antaa, kas ny!
LEILA
Kiitoksia rakas isä, — mutta isä ei nyt viittis enään juoda tuota
olutta, kohta tulevat vieraat!
VALTONEN
Ilman sitä, no istu ny'! (Leila istuu isän polvelle) —. No Virselli,
mamsellin malja, kippis! (Kuuluu liikettä.)
9 kohtaus.
Edelliset, vieraita alkaa saapua.
VIRSELLI
Pistetään potit pois!
VALTONEN
Ilman sitä, no Leila korjaas vähän!
PAANANEN
Päivää!
VALTONEN
Ilman sitä, jassoo Paananen, jassoo olkaa hyvä hakekaas puuta
painettavaksi Ahaa, frouva Hykärinen, päivää, sisään vaan!
ROUVA Hykärinen
Päivää, vai on frouva Emblund täällä emännyydessä, — huh, huh kun
täällä on kuuma!
EMBLUNDSKA
Niinhän sitä, tuo Leila on Nannan koulukaveri ja ystävä, niin täytyyhän
sitä, ja tunsinhan minä hyvin Valtoska-vainajan, — mutta lapset enempi
tulta, täällähän on aivan pimee, tuo akkuna kun antaa palokujaan,
niin täytyy päivälläkin polttaa valkeeta, eihän se kello vielä ole
kahtatoistakaan!
10 kohtaus.
Edelliset ja Etoleenska.
ETOLEENSKA (Tulee kantaen höyryävää kahvipannua):
Vähä tieltä, olkais hyvä, ysch' ku' se poltti!
ROUVA HYKÄRINEN
Oikein kaffee tulee friskamaan, täällä onkin niin kuuma!
VALTONEN (Leilalle):
Leila, laitas ne viinilasit reilaan!
LEILA
Kyllä isä!
VALTONEN
No, no sassiin nyt, älä vitkastele!
EMBLUNDSKA
Ei nyt pidä aina käydä päälle kuin hampaanmato.
VALTONEN
Ilman sitä! (Kahvia tarjoillaan.)
11 kohtaus.
EDELLISET; VIERAITA LISÄÄ (juhlapukuisia työmiehiä vaimoineen ja
lapsineen).
VALTONEN
Sisään vaan niin paljon kun mahtuu no Leila laitas tilaa! (Väki asettuu
istumaan ja loput seisovat äänettömyys.)
ROUVA HYKÄRINEN
On surullista, kun on surullista! (Moni ääni eri tahoilta):
On — on — juu! (Äänettömyys.)
VALTONEN
Ilman sitä. (Äänettömyys, kahvia tarjoillaan.)
EMBLUNDSKA
No, ottakaa vaan enempi, Nanna otas tuo nisuprikku, että Etoleenska
pääsee kaffeeta laittamaan! (Nanna ottaa tarjottimen, ja Etoleenska
menee.)
ROUVA HYKÄRINEN (Emblundskalle):
Terveisiä frouva Pahlmannilta, tapasin hänet tänne tullessani!
EMBLUNDSKA
Kiitoksia, kuinkas ne hyvät ihmiset jaksavat?
ROUVA HYKÄRINEN
Juu, kiitos vaan, kyllähän ne, mutta aina se Ulla frouva jaksaa
muistella sitä tyttölastaan, joka synty kuolleena!
EMBLUNDSKA
Vieläkö se sitä!
ROUVA HYKÄRINEN
Niin — aina se siitä vesissä silmin puhuu, onhan niillä se Aape poika,
mutta mamma tarvittis kanssa lapsen!
EMBLUNDSKA
No, ottaskin ton Leila paran kasvatikseen, sillä on niin vaikeeta
täällä kotona.
ROUVA HYKÄRINEN
Jaa se ei olis hassumpaa pitäs puhua siitä frouva Pahlmannille!
EMBLUNDSKA
Se olis tytön onni!
VALTONEN (Ylpeästi):
Ilman sitä, kyllä minä kakarani kasvatan ei siinä mitään frouvia
tarvita!
ROUVA HYKÄRINEN
Mutta kyllä se herskaappi pitäs lasta hyvin, jos − −
VALTONEN
Ilman sitä, likka on minun, eikä sitä kukaan voi pitää paremmin kuin
oma isä!
EMBLUNDSKA (Huokaa): Jaa, j aa!
ROUVA HYKÄRINEN
Leila raukka!
12 kohtaus.
Edelliset; uusia vieraita (on jo hiukan ahdasta.)
VALTONEN
Pirun kuuma, huh, kun ei tota ikkunaakaan saa auki!
ROUVA HYKÄRINEN (Innostuneena):
Mikä ettei!
VALTONEN
Se on niin tursistunut! (Äänettömyys.)
ROUVA HYKÄRINEN
Paljonko tästä maksetaan hyyryy?
EMBLUNDSKA
20 markkaa. (Useat joukosta):
Kaksikymmentä markkaa! (Leila itkee.)
VALTONEN
Oleks siitä jollottamatta, iso tyttö, ettes häpee, soh — tarjoo nyt
viiniä!
ROUVA HYKÄRINEN
Aij, aij ei nyt pitäs niin kovin komtierata tyttö pahaa, kun mammakin
on kuollut!
VALTONEN
Se mamma sen juuri pilas niin, ettei siitä mitään enään tule — se on
laiska!
ROUVA HYKÄRINEN
So, so — tokkopa se!
VALTONEN
Ilman sitä, no kippis Paananen, joks' sun muijas on kuollu!
PAANANEN
Ei vielä.
VALTONEN
Skoola, frouva, skoola!
ROUVA HYKÄRINEN
Mikäs pastori tulee siunaamaan!
EMBLUNDSKA (Kiireessään):
Kohonen, sen minä skaffasin, siitä Valtoska niin tykkäs, ja onkin se
ekta Jumalan oma. (Useat): On — on! (Äänettömyys.)
VALTONEN
Leila, isälle ja Virsellille lisää. (Leila tarjoilee ja itkee.) So älä
nyt poraa!
ROUVA HYKÄRINEN
Lapsi raukka, ei pidä hätyytellä!
VALTONEN
Kyllä minä tiedän mitä sopii, mitä ei, se on minun rakas flikkani!
13 kohtaus.
Edelliset, Ruumiskuski.
RUUMISKUSKI (Tuoden liinoja):
Vaunut ovat jo tulleet, pitäs joutua, ettei myöhästytä junalta.
EMBLUNDSKA
Jestas, no kaffeeta ensin!
VALTONEN
Ilman sitä, otetaan nyt ryypyt ja tullaan sitten takaisin. (Tarjoaa
lasin ruumiskuskille):
Kippis! (Kaikki nousevat.)
14 kohtaus.
Emblundska (Hätäisesti):
Lauletaan nyt edes virsi Valtoska vainajalle, mikäs nyt taas otettas,
no Leila sinähän ne virret muistat, mikäs se nyt? (Useat):
No Leila!
LEILA (Itkien):
Se virsi 208!
EMBLUNDSKA
No, kuinkas se alkaa?
LEILA
Se —:
Kaikk' kaataa, tempaa kuolema!
VALTONEN (Hermostuneesti):
No, alappas nyt likka, sassiin, kun sull' on ääntä, mutta älä nyt
jollota joka värsyä!
LEILA (Alkaa heikosti, muut yhtyvät):
»Kaikk' kaataa, tempaa kuolema,
Niin ompi sääntö Herran;
Vaan harva tahtoo muistella,
Ett' joutuu lähtö kerran.
Majoja tänne teemme vaan,
Mut' maja kaikill' aikoinaan
On valmis haudassamme..»
VALTONEN (On ollut hyvin levoton ja puhellut puol'ääneen Virsellin
kanssa, aina vähä väliä yli laulun kuuluu sanat: ) Ilman sitä! (Laulu
jatkuu):
»Ei nuoruuteen voi turvata,
Ei terveyteen täällä!» — —
VALTONEN (Ei malta enään vaan huutaa):
Ilman sitä, ei tuota jaksa loppuun kuulla, no pojat hihnoihin kiinni,
samaa tietä me kaikki mennään! (Itkee). No pojat! (Virsi jatkuu, kuusi
miestä käy hihnoihin ja arkku liikkuu ovea kohti; virsi yhä jatkuu.)
LEILA (Etsii liinaansa):
Hyvä Jumala, missä on minun kranssini! (Esirippu)
II NÄYTÖS.
NÄYTTÄMÖ:
Taustassa on suuria kivitaloja, joidenka yläkerran ikkunat ovat
valaistut, näkyy katu lyhtyineen perspektiivissä, etunäyttämönä on
osa esplanaadia, jonka kulmauksessa on himmeälasinen limonaadikioski,
jota syksyn värejä kantavat vaahterat suojaavat. On ilta, katulyhdyt
palavat, kadulla on liikettä. Leila istuu kioskissa lukien kirjaa.
1 kohtaus.
Joukko poikakoulun yläluokkalaisia (tulee meluten
käsissään gummisia voimistelutossuja ).
I POIKA
Jumaliste, minä jo pelkäsin, että se peruukki riiviö pitäisi meitä yli
ajan, ajatelkaas, jumaliste niinkuin ei yhden tunnin iltavoimistelu
olisi tarpeeksi, kello kahdeksan pannaan lafka kiinni, ja silloin on
neiti (tekee kädellään liikkeen, joka osoittaa, että neiti on poissa).
KOKO JOUKKO
Niin onko se nyt sievä?
I POIKA
Jumaliste on, on kuin ruusun nuppu!
II POIKA
Pakanaaks' sen olet jättänyt meille kertomatta, höh, flöntti giba!
I POIKA
Pidä kitas siellä, »Hanski» taikka saat höskiis tossusta!
II POIKA
Top, top — äläs nyt, vaan näytäppäs toteen, että sulla on flaksia!
KAIKKI
Jaa, näytäs, näytäs »Löni»!
I POIKA
Jumaliste, se on helppoa, esimerkiksi eilen join minä viisi klasia
limplaatia, että maha oli spännissä kuin trumpu, mutta kyllä se
vaikuttikin! (Ääni joukosta) mahaasi! — Ei kun neitiin; se sanoi, että
minä olen yksi hänen paraimpia kundejaan ja hymyili saframillisesti!
II POIKA
Älä pirsanassa!
I POIKA
Jumaliste, se on kaunis flikuski se Leila, kattokaas kun se lossaa
lukee, kyllä se minut jo on tuntenut, mutta se lossaa vaan!
II poika
Mutta menes tervehtiin ja esitä meidät!
KAIKKI
Hyvä, hyvä — täst' tulee mojoo — —
I POIKA
Kuules »Hanski», sinä kun aina saat niin paljon rahaa trokaamalla
postimerkkiä, vippaas mulle yksi sjugufima huomiseksi, ostaisin röökin!
»HANSKI»
Miksei korkoa vastaan!
I POIKA
No paljoks tahot?
»HANSKI»
Ei muuta kun, että pressaat minut sille ensimmäiseksi!
II POIKA
Jumaliste − juu!
KAIKKI
Hävytön prusenttari, hävytön!
2 kohtaus.
Leila ja I Poika.
I POIKA (Lähestyy kioskia ja tervehtii Leilaa):
Iltaa neiti, hiukan kylmä ja vähäs pimee — —, jumaliste kuinka pimee!
LEILA (Kioskista):
Iltaa, punastako vai valkosta?
I POIKA
Topp, topp — ei, kun fimalla röökiä, jos sais luvan!
LEILA (Nauraen):
Ahaa, illalla herrakin uskaltaa, mutta jos maisteri tulis — hih — hih —
hii — —
I POIKA
Jumaliste, polttaisin sen nenän ja löisin nyrkillä flinttuun!
LEILA
Mutta mikäs hihkuminen tuolla torilla!
I POIKA
Ne ovat mun kaveria, yks' siellä on aika liksu giba, minä pressaan sen
neidille! (Huutaa):
»Hanski» hoi, tule helkkarissa, fröökynä kutsuu — »Hanski» — Jumaliste
— »Hans» — —
LEILA (Keskeyttäen):
So, so älkää nyt ulisko, enhän minä!
3 kohtaus.
Leila, I poika ja »Hanski».
I POIKA
Pahuuttaks' niin madosti tulit, jumaliste, mikset hiffannut paremmin,
neiti pitää liukkaista pojista — tämä tässä on »Hanski» — no kättä kans!
»HANSKI»
Kuinka sievä käsi!
LEILA
Ja ilman hanskoja. (Nauraa.)
I POIKA
No, no »Hanski» on siinä muutakin sievää, kattos tarkemmin!
LEILA
Älkää nyt, — fyi. (Nauraa):
Mitäs saa luvan olla punasta vai valkosta?
»HANSKI»
Tietysti punaista —, lemmen ja pusujen färii —
LEILA (Nauraen):
Fyi do! (Nauraa):
Mutta punanokkaset herrat ne juovat vaan valkosta, jaa puhdasta suudaa!
I POIKA
Äläs ny' »Hanski» alota noin makeesti!
LEILA (Tarjoten lasia):
Olkaa hyvä »herra punanen»! (Nauraa.)
»HANSKI»
Kiitos komplimangista!
LEILA (Närkästyneesti):
Mikäs möplemanki minä olen, te olette hävytön, en minä vielä mikään
vanha kaappi ole, vaikka istunkin kaapissa —, mutta kas tuollahan tulee
oikein plutuuna väkeä!
4 kohtaus.
Leila ja pojat.
»HANSKI»
Neiti ymmärsi minut väärin!
II POIKA
Mutta »Löni» ymmärsi meidät väärin, kun et huutanut, niin tultiin,
sillä ei meillä ole meininki jäädä tohon espikselle märkäneen!
»HANSKI»
Suus, simppu — meh' mereen fyllingiksi äläkä sivistyneitä ihmisiä
riivaa!
II POIKA
Oh, höh kuinka se limonaatista on paisunut, joks' sait korot
sjugufimastas, — kosk'ette esitä niin itse sen teen — Kohonen,
konventin puheenjohtaja!
LEILA (Nauraen):
Kiitos, prinssessa tornissa, joka odottaa ritariaan!
KAIKKI
Se on vitsikäs — bravoo — — bravoo —.
LEILA
Mitä herrat tahtovat — punasta — vai — —
II POIKA
Punast, sinist' mustaa — pruunii!
LEILA
Mitä?
KAIKKI
Punast'!
LEILA
Brr----r älkää kiljuko, poliisi voi tulla!
I POIKA
Jumaliste, jos te blaskaatte minut ja Leilan ja kiljutte niin, että
pollari tulee, niin jumaliste, tosta tulee turpaanne, että soi —!
II POIKA
Soo, soo, mutta mikäs monopooli sulla on fröökynään?
LEILA (Veikeästi):
Niin ikävää, täällä on vaan yksi tooli, ja sille istuu meittin itte,
muille ei riitä!
I POIKA
Eikö mullekkaan!
LEILA (Jakaen laseja):
Tässä vassakuu, kuiva suu! (Pojat juovat.)
I POIKA
Eikö mullekkaan?
LEILA
Mitä?
I POIKA
Vastatkaa nyt, siitä tuolista!
LEILA
Jassoo, no, juu, juu, kuiva suu! (Nauraa.)
POJAT (Juovat, meluavat, nauravat, hihkuvat):
Eläköön neiti Leila, eläköön, eläköön —!
5 kohtaus.
Leila, pojat ja poliisi.
POLIISI (Juosten paikalle):
Huut vasikat, huut pellolle, pois täältä ärjymästä, pois, pois, so
— vai tahdotteko te lain nimessä maistaa tupesta, so, huut, so, so!
(Pojat livistävät tiehensä ja jättävät limonaadinsa maksamatta.)
I POIKA
I Poika (Juostessaan):
Jumaliste, te siat blaskasitte minut ja neidin! (Poliisi ajaa häntä,
pysähtyy äkkiä ja palaa Leilan luo.)
6 kohtaus.
Leila ja poliisi.
LEILA (Huutaen):
Ne menivät maksamatta, se on teidän vikanne, oikeus harjoittaa
vääryyttä!
POLIISI
No, no pikku lapsi ei nyt huuda taikka minä vien teidät sieltä pois!
LEILA (Äkäisesti):
Niin pois minä täältä tahtoisinkin, täällä kuolee ikävään, ei tänne
enään päivä paista, ei syksy kylmässä kukaan juo!
POLIISI
Joisin, jos antasitte! (Nauraa.)
LEILA (Antaa lasin):
Täällä ei tapahdu muuta kuin ikäviä asioita, väliin ajetaan jonkun
koiraraasun yli taikkapa ihmisenkin, huuh se on kauheata!
POLIISI
Sopiihan lukea!
LEILA
Lukea, kyllä vaan, jo minä olen lukenut kaiken maailman sadut ja
kertomukset, mutta ikäviä ne vaan ovat, se »Soittolehti» se olis
hauska, mutta kun se ilmestyy niin harvoin!
POLIISI
Pitääkö neiti soitosta?
LEILA (Innostuen):
Juu, juu niin kovasti, minulla oli kantelekin, mutta isä istui sen
päälle juovuspäissään!
POLIISI
Juoko teidän isänne?
LEILA (Kainosti):
Juo!
POLIISI
Elääkö äitinne?
LEILA (Nyyhkyttäen):
Ei, hän kuoli keväällä ja nyt ei meillä enään ole kotia!
POLIISI
No missä te asutte?
LEILA
Isän luona!
POLIISI
Mutta onhan se koti!
LEILA
Ei, jei — kun äiti eli, oli se sentään koti, isä sai lämmintä ruokaa ja
puhtaita vaatteita, nyt ei saa sillä minä olen kaiket päivät täällä,
isä ei enään rakasta kotia!
POLIISI
Kuinka niin?
LEILA
Nykyään on hän usein yötkin ulkona, toissa iltanakin löysin minä
hänet 12 jälkeen aivan juovuksissa Punavuorenkadulta, minä talutin
(nyyhkyttäen) juopuneen isäni kotiin!
POLIISI
Se oli hyvin tehty muutoin olisi hän joutunut putkaan!
LEILA
Mitä heikon lapsen hyvyys merkitsee, ellei Jumala hyvyydessään auta!
(Itkee.)
POLIISI
Ai, täytyy mennä, tulee vaihdos! (Menee.)
7 kohtaus.
Leila, Emblundska ja Nanna.
EMBLUNDSKA (Kori käsivarrellaan):
Iltaa lapsi, täällähän sinä vielä istut, aij, aij, sinä et näytä oikein
terveeltä, ethän sinä vaan liikaa latki tuota voimatonta vettä?
LEILA
En, täti, en! Mutta täällä on niin kauhean ikävää, niin, että —
NANNA (Keskeyttäen):
Onnellinen Leila, älä sano, että on ikävä, älä; ajatteles kun tänäänkin
oli koulussa niin hurjan vaikeat koelaskut, ja sinun ei tarvitse laskea
kuin rahoja; ajatteles Hulda Väänänenkään ei osannut laskea yhtään
oikein, jaa, ne olivatkin niin kieroja, ettei niitä tahtonut saada
löysättyä ei niin millään!
LEILA (Innostuneesti):
Niinkö, kuules Nanna, mitä uusia lauluja te nykyään laulatte? (Kuuluu
automobiilien tärähdyksiä.)
NANNA
Hyh, aina sitä samaa »Syksy on tullut ja myrskyelee», ajatteles ensi
sopraanot ovat tulleet niin epävarmoiksi kun sinä et enään ole mukana!
LEILA
Eipä!
NANNA
Oikein totta, se on totta, sinähän lauloit aina toisten yli!
LEILA
Niinkö, vai niin, sitä syksyäkö te laulattekin, sitä minäkin täällä
vankeudessani laulan, et voi uskoa Nanna kuinka nuo vaahterat tässä
takana toisinaan valittavat, tänään lensi yksi vaahteranlehti tästä
luukusta sisään se oli tulipunainen — —
NANNA (Innostuneesti):
Se on minun värini!
LEILA
Kas tässä, minä prässään sen muistoksi tästä päivästä, sillä minulla on
ollut taas niin ihmeellinen oltava, minua on niin itkettänyt!
EMBLUNDSKA
Leila raukka, vieläkö sinä itket äitiäsi, ei totisesti kyllä tämä on
sinulle huono paikka, joku parempi sun tarttis saada; ajatteles Leila,
meittin pappa on saanut paikan sinaatissa!
LEILA (Ihmetellen):
Mitä, eihän toki, eihän kukaan nyt ole sieltä eronnut!
EMBLUNDSKA (Nauraen):
Herranjestas, ei tietystikkään, mutta vahtimestarin paikan nääts, sen
frouva Pahlmannin herra sen meittin papalle toimitti, niin!
LEILA
Onko se hyvä paikka?
EMBLUNDSKA
Jessus juu, etkö sinä tiedä, että nyt me ollaan herrasväkee, herrijee,
jos sinä näkisit kun Emblund panee formun päällensä, se on sitten
niin koree kuin keisari itte! — Ai, odotas hiukan! (Hakee korista: )
Tässähän se onkin meittin itte, se on pruuvikortti, olin juuri sitä
hakemassa, eiks' ole vaan näkönen?
LEILA
Hyvä ihme, kuinka kaunis, kuinka ko —
EMBLUNDSKA (Keskeyttäen):
Niin, se on meittin pappa! Me ollaankin ruvettu niin paljon pitämään
yhtä sen Pahlmannin herrskaapin kanssa, ne sopii niin hyvin meittin
säätyyn, Nannakin lopettaa nyt joululta koulunsa!
LEILA
Miksi?
EMBLUNDSKA
No, tietysti pitää panna tyttö frouasväentyttökouluun, eihän se sovi,
että vaan kansakoulua käy, kun on parempain ihmisten lapsi!
LEILA
Niinkö, onnellinen Nanna!
8 kohtaus.
Edelliset ja eräs työmies.
TYÖMIES (Tulee työntäen lapsenvaunuja):
Puntti Porsströmmin kaukaassiaa! Olkaa hyvä!
LEILA
Tässä — Kiitos! (Työmies poistuu.)
9 kohtaus.
Leila, Emblundska ja Nanna.
NANNA
Kuule Leila, jos sinä vaan tahdot ja ehdit, niin opetan minä sinua aina
sunnuntaisin!
LEILA
Kiitos vaan, hyvä Nanna, mutta ei siitä sentään tule mitään, minä en
ehdi, pyhänä on aina niin suuri liike, mutta, jos sinä tahtoisit aina
joskus tulla laulamaan niitä uusia lauluja, joita koulussa opit, niin
olisi se niin hauskaa!
NANNA (Vakuuttavasti):
No, tietysti, rakas Leila!
LEILA
Ai, mutta eikö täti ja Nanna jois vähän limonaadia, minä laittaisin
oikein sakosta, panisin kaksi mittaa pohjaketta!
EMBLUNDSKA
No, kiitos vaan, mutta saatko sinä noin vaan laskea vettä ilmaiseksi?
LEILA
Onhan minulla lupa päivässä juoda itse kymmenen lasia taikka myydä ne
omaan laskuuni!
EMBLUNDSKA
Jassoo, jassoo — no jos häntä nyt jois!
LEILA
Ajatelkaas kun tänään joukko poikia taas teki minulle tappion,
hävyttömät vekarat! (On antanut lasit Emblundskalle ja Nannalle.)
EMBLUNDSKA (Juoden):
Oh, hoh, kylläpä se on läskaavaa, oh, höh, kah kun nokkaan semmoisen
lystin sauhun nostaa, oh-hoh —, onkos sun pappaas näkynyt?
LEILA (Kiireisesti):
Kyllä joskus!
EMBLUNDSKA
Ei, kyllä' sinun pitäs päästä tosta kaapista paremmille markkinoille! —
— Vieläkö se juo?
LEILA (Heiluttaen kättään):
Kas vaan, kas tuolla tulee tuttuja, Etoleenska se on, oi jestas kun
sillä on selässään suuri nyytti! (Huutaa: ) Etoleenska ho, hoi, tulkaa
juomaan, tulkaa, täällä on tuttuja, ho, hoij!
10 kohtaus.
Etoleenska ja Edelliset.
ETOLEENSKA (Kantaen suurta valkosta vaatenyyttiä olallaan, huohottaen):
Hyh, huh, — hiki tuli, kun tuon kapteenskan pyykki osaa painaa, mutta
sitten se hien nostaa kun sitä nyrkkien välissä pitää väkeltää, huh,
huh — kas Emblunska ja fröökinä! Iltaa!
EMBLUNDSKA (Lyhyesti):
Iltaa, ei kyllä pitäs tästä lähteäkin, sinaatinkin istunto kohta
päättyy!
ETOLEENSKA (Ihmetellen):
No mitäs sillä on menemisen kanssa —
LEILA
Ettekö te tiedä, Emblund on nykyään sinaatin vahtimestari!
ETOLEENSKA
Jassoo, vai niin, jopa nyt — —
EMBLUNDSKA (Keskeyttäen). Ei, kyllä me nyt mennään, hyvästi lapsi
hyvästi (silmäilee halveksivasti Etoleenskaa ja maksaa mahtavasti) —
kahdelta!
LEILA
Eihän nyt! (Emblundska viittaa kieltävästi kädellään.) No, kiitoksia
vaan, hyvästi hyvästi!
NANNA
Terve, terve! (Menevät.)
11 kohtaus.
Leila ja Etoleenska.
ETOLEENSKA
Vai on Emblundska nyt herrasväkee, ilmankos sillä oli hattu ja niin
katsoa muljotti työjamakkaa!
LEILA (Nauraen):
Niin, Nannakin pannaan frouasväentyttökouluun!
ETOLEENSKA (Painolla):
Jassoh!
LEILA (Ojentaa lasin):
Kas tässä hiukan juotavaa!
ETOLEENSKA (Juo sen yhteen rupeamaan):
Kiitos kiitos hyvä lapsi, minun täytyy joutua! (Menee.)
12 kohtaus.
Hykärinen, rouva Ulla Pahlman ja Leila. (Molemmat rouvat
seisahtuvat kadunkulmaan taaempana, Leila lukee kirjaa.)
ROUVA HYKÄRINEN (Näyttäen kädellään):
Tuossa pöntössä se istuu, sievä se on raukka ja niin pleiki!
ULLA
Voi voi, viidentoista vuotias sanoit sinä, saman ikäinen olis minunkin
tyttöni!
ROUVA HYKÄRINEN
Jos sinä sen ottasit, niin vissisti sillä tekisit Jumalalle
palveluksen, se on niin kärsinyt!
ULLA
Onko se?
ROUVA HYKÄRINEN
On, sen isä kuuluu olevan niin kummallinen, se lyö ja rakastaa.
ULLA
Voi, voi — sanoitko sinä, että sillä on laulunääntä?
ROUVA HYKÄRINEN
On, olen itte kuullut, väliin se kuuluu hyräilevän aivan omia uusia
laulujakin!
ULLA
Herra ääretön, niin kait se minunkin tekis, sillä Aape on niin
soitannollinen!
ROUVA HYKÄRINEN
Mitäs siis epäilet? (Tulevat lähemmäksi.) Mennään ohi, niin saat nähdä
minkä näköinen se on! (Menevät ohi kioskin, Leila huomaa rouva H: n,
nousee ja tervehtii, menevät.) No mitäs pidit?
Ulla
Herra ihme, tuolla tulee Aape, joudu nyt! (Katoavat).
13 kohtaus.
Leila ja Albert Pahlman.
ALBERT (Nuori kaunis, pitkätukkainen, taiteellisesti puettu,
tummaverinen mies):
Hyvää iltaa neiti Leila, kuinka kauppa hurisee?
LEILA
Kiitos, ei oikein hyvin!
ALBERT
Sepä ikävää, no kuinkas jaksetaan?
LEILA
Kiitos ei oikein — —
ALBERT (Keskeyttäen):
Sepäs vielä ikävämpää! Saanko vähän tulta! (Leila sytyttää papyrossin.)
Kiitos, mutta Herra Jumala teidänhän pieni kätenne on aivan sininen,
eikö nyt jo voi sulkea kioskia ja mennä kotiin?
LEILA
Ei vielä, vasta kello kahdeksalta!
ALBERT
No, sepä nyt kaikkein ikävintä, mutta kuulkaa neiti Leila, minun täytyy
puhua teille eräästä ikävästä asiasta!
LEILA (Nauraen):
Mutta teillähän on vain ikävää ja ikävää! (Nauraa.)
ALBERT
Nähkääs minun täytyy varoittaa teitä eräästä asiasta!
LEILA (Uteliaana):
Noh!
ALBERT
En minä oikein tiedä, kuinka sen nyt sanoisin niin hienotunteisesti,
etten teitä loukkaisi!
LEILA
Hyvä Jumala mitä se sitten on?
ALBERT
Rauhoittukaa neiti, no niin —, tehän tunnette sen herra Savanderin!
LEILA
Kyllä, entäs sitten?
ALBERT
Hän on minun ylioppilastoverini, ja lukee kaunotieteitä ja harrastaa
musiikkia!
LEILA (Kärsimättömästi):
Kyllä minä kaiken tuon tiedän, mutta mitä se tähän kuuluu?
ALBERT
Minä vaan sanon, että tunnen hänet hyvin!
LEILA
Sepä hauskaa, kyllä minäkin tunnen häntä aika paljon, hän on hyvin
hauska — —
ALBERT
Hän käy siis täällä usein?
LEILA
Niin, joka päivä, ja juo hyvin!
ALBERT
Eikö hän tee muuta kuin juo?
LEILA
Tietysti, hän puhuu paljon, hauskasti ja kauniisti ja maksaa hyvin
juomarahaa!
ALBERT
Minä varoitan teitä, olkaa varuillanne häneen nähden!
LEILA (Naivisti):
Miksi?
ALBERT
Hän nähkääs ei ole hieno, minä tunnen hänen mielipiteensä ja
tarkotuksensa!
LEILA (Loukatusti):
Fyi, se ei ole totta, minä pidän paljon hänestä enkä kärsi häntä
sätittävän, te olette ilkeä, herra Albert!
ALBERT
Voi olla, mutta hän ei ole hieno!
LEILA (Innostuneesti):
Ohoh, eikö hänellä ole muka yhtä uudet ja fiinit vaatteet kuin
teilläkin, melkein joka päivä on hänellä uusi kravatti!
ALBERT
Voi, voi hyvä neiti, noinko te minut ymmärsitte?
LEILA
Älkää pahastuko, mutta mihinkä te oikein tahdotte tulla?
ALBERT
Neiti Leila, minä vakuutan kautta kunniani, että tarkoitan teidän
parastanne! (Leila antaa tulta.) Kiitos, tarkoitan, etten soisi teille
mitään pahaa!
LEILA
Niin, kyllä minä tiedän, että te olette kovasti hieno, ja niin hyvä,
mutta nyt en minä teitä ymmärrä!
ALBERT (Päättäväisesti):
No niin, sanon sen yksinkertaisesti, olkaa varovainen herra Savanderiin
nähden, sillä minä tunnen hänet paremmin kuin te, en suotta eilen
illalla kuunnellut hänen puheitaan ja aikeitaan, hän puhui paljon
teistä ja tästä illasta! Tehkää minulle mieliksi, luvatkaa neiti Leila,
luvatkaa nyt!
LEILA (Ymmällään):
Kyllä minä lupaan, mutta en minä nyt oikein ymmärrä mitä minä lupaan!
ALBERT
Varovaisuutta neiti Leila, — ei, mutta hyvästi nyt, tuolla näkyy
tulevan isäni! Hyvästi! Minä pidän silmällä teitä, teidän hyväksenne!
(Menee kiireisesti.)
14 kohtaus.
Leila ja Savander.
SAVANDER (Ajaa pyörällä ohi Leilan kioskin ja huutaa):
Minä tulen myöhemmin, vien vaan pyörän kotia! (Heiluttaa nenäliinaa,
Leila vastaa.) Terve näkemiin!
LEILA (Huutaa):
Terve hauska Urho, sinä olet aina vitsikkäämpi kuin Albert herra!
(Heiluttaa nenäliinaansa.)
15 kohtaus.
Leila ja Adolf Pahlman.
PAHLMAN (Noin 50 korvissa oleva senaatin vahtimestari kantaa
nahkahihnasta salkkupinkkaa, kaukaa huutaen):
Iltaa, iltaa neiti, lasi valkosta, uh — huh — kuuma on, ei silti, että
minun tarvittis noita kantaa, kyllä kruunu vosikatkin pistoovais, mutta
mitäs hittoo, kyllä kait minä ne jaksan kantaa, jos herra sinatööri
aikoo jaksaa ne lukea! (Nauraa kräkistää: ) Huh, huh. (Juo.) Tämä menee
aivan jalkoihin, oikein tekis mieli hikkasta kuin ennen maalaisukot
limplaatia juodessaan! (Hihkuu leikillä ja nauraa.)
LEILA (Nauraen) Aij, jai ei pidä, poliisi tulee ajamaan pois niinkuin
taanoin erään poikalauman!
PAHLMAN (Rehentelevästi):
Ohoh, ei ne pitkätuppiset koske kiiltonappiseen, kyllä minä tunnen
Hänen Majesteettinsa parakraafit paremmin kuin pitkätuppiset! (Nauraa.)
Hik — vielä yksi se maistuu, uh, huh ei ole enään pitkä matka
senaattoriin.
LEILA
Tunteeko herra Pahlman erään vahtimestari Emblundin? Se on minun
tuttujani!
PAHLMAN
Vai niin, kyllä minä sen tunnen, minähän siitä tein keisarin
virkamiehen!
LEILA
Ai, se on totta, Emblundska siitä puhu!
PAHLMAN
Aivan oikein, me ollan kanssakäymisessä sen herrasväen kanssa! (Nauraa.
Leila yskii.) Onkos tuolla kylmä?
LEILA
Kyllä vaan, täällä on jäitä lattian alla, jotta vesi pysyisi kylmänä,
ai kuinka ne jäät huokuvat kylmää, vaikka lattialla onkin trasumatto!
PAHLMAN (Osaaottavasti):
Oi, joi, neidillä on yskänalku, ettei vaan noin nuorella ijällä lyö
keuhkotaudiksi! (Kadulta kuuluu juopon rullatusta.)
LEILA (Kuunnellen):
Missähän poliisi nyt mahtaa olla, kun sitä tarvittas?
PAHLMAN (Yhä entisestä asiasta):
Tyttö parka, kyllä te olette liiaksi heikko tuolla jäiden päällä
istumaan, parempaankin paikkaan noin sievä tyttö voisi päästä!
LEILA
Jaa, mutta kun on köyhä! (Hoilotus lähenee.) Taas juopuneita, oi, minä
niin pelkään niitä, ne ovat niin ilkeitä!
PAHLMAN
Ei hätää mitään, kyllä minä ainakin tällä kertaa suojelen
hävyttömyyksiltä! (Katselee: ) Kas tuolla ne tulla ketkottavat
käsikädessä, suoraa päätä vaan tänne!
LEILA (Pistää päänsä ulos mahdollisimman paljon kioskista ja silmäilee
levottomasti ensin yhteen, sitten vastaiseen suuntaan, kiljaisee ja
vetäytyy sisälle):
Hyvä Jumala!
PAHLMAN
Niinhän neiti meni kuin näkki kuoreensa, ei hätää, ei hätää, no miksi
nyt noin vavista.
16 kohtaus.
Valtonen ja Virselli sekä edelliset.
VALTONEN (Hoiperrellen, tullen vasemmalta ja pitäen Virselliä
käsikoukusta):
Tul' tul' ystävän minun kanssani tanssimaan — —
LEILA
Jumalani, se on minun isäni!
PAHLMAN
No, älkää nyt noin pelästykö, ihanhan olette kalpea kuin posliini, onko
teidän isänne paha?
LEILA (Hätäisesti):
Ei, ei — hyvä Jumala, hän on taas niin kovin humalassa!
PAHLMAN
Ei hätää, kyllä minä — — (Pui nyrkkiä.)
LEILA (Keskeyttäen):
Ei, ei — hän on kuitenkin minun isäni!
VALTONEN (Lähellä Virsellin kanssa):
Tul' tul' ystävän, minun kanssani juo-maan! Kyllä meittin likka
pistoovaa ilmaseks' suutaa!
PAHLMAN
Tuo on häpeemätöntä!
LEILA
Ei, ei — se on minun isäni!
VALTONEN (Laulaa):
Kun meirän kaivosta vesi loppuu, niin torin reunas on lähre vaan,
frali-lali, laa — —
VIRSELLI (Laulaa). — Älä orjajoukko halppa — — —
PAHLMAN
Missä nyt kaikki poliisit ovat, ei tuommoinen kadulla sovi!
LEILA
Ei, ei hyvä herra Pahlman!
VALTONEN
Ehtoota, päivää, lyös tohon tiskiin suutaa, on niin saamarin jano,
no, no Virselli tul' vaan kyl' meirän likka kustantaa! Ehtoota herra
pastori — —tämä on minun rakas likkani johonka minä mielistyin, — ilman
sitä, — no sassiin ny'!
PAHLMAN
Älkää räysätkö, ei se sovi!
VALTONEN
Ilman sitä, kukas tässä räysää!
LEILA (Tarjoten lasia):
Juokaa isä, olkaa hyvä, Virselli!
VALTONEN
Ilman sitä, mutta mitäs pastori täältä hakee, se on minun likkani!
PAHLMAN (Äreästi):
En mitään, olkaa huutamatta ja kohdelkaa lastanne paremmin!
VALTONEN
Ilman sitä, kyllä minä siitä likasta vaan tykkään yhtä paljon kun
pastori lapsistaan! (Juo.) Kippis Virselli! Vesikin on joskus saamarin
hyvää!
LEILA (Kurottaa päänsä ulos luukusta). Menkää hyvä herra Pahlman, ettei
tulisi riitaa, ne ovat niin — — —
PAHLMAN
No hyvästi sitten! (Menee.)
VALTONEN
Kuules Virselli, minä pirän paljon tosta likastani, vaikka se toisinaan
tuppaa sturskiksi, ilman sitä, mutta sen vian saa pois remmillä, siltä
feutorouna-vainaalta peri se pahan sisun, ilman sitä, mutta kyllä sillä
sittenkin on minun hyvä luontoni! (Juovat.) Kippis, ilman sitä, mutta
minulta se on perinyt pirun hyvän laulun — äänen ja pulskan naaman!
(Nauraa ja hikkaa.)
Virselli (Rallattaen):
»Pappa hyvä ja tyttö hyvä ja molemmat ne hyvät». (Juo.) Kippis, kyllä
sen näkeekin viisas ihminen, että sinä tykkäät tosta likastas, ja se on
oikein se! (Leila on kaiken aikaa hiljaa silmät maahan luotuina.)
VALTONEN
Ilman sitä, mutta mennäänks taas —
Virselli
Äläs ny, kun juon, noh!
VALTONEN
Mennään vaan, mua janottaa, äsh ei vesi auta, se pitää olla sitä kahren
hevosen kaljaa, ilman sitä, mutta voinks' minä jättää mun likkani tonne
klasikaappiin, Virselli se on minun oma likkani, ilman sitä! (Poistuvat
kulkien käsikoukussa ja puhuvat ja laulavat sekasin.)
Virselli
Trakst kommer vi paakast me kaks valkosta hevosta!
17 kohtaus.
Leila ja poliisi.
POLIISI (Tulee juosten, on ollut vaihdos):
Mikäs melu täällä taas, kas vaan hampuusia! (Leilalle ohimennessään: )
Neiti seurustelee liian tuttavallisesti hampuusien kanssa!
LEILA (Häveliäästi ja pidätellen itkua):
Niin minun täytyi! (Poliisi juoksee juopuneiiten jälkeen.)
18 kohtaus.
Savander ja Leila.
LEILA (Itkee pää pöytään painuneena):
Isä, isä — —
SAVANDER (Tulee viheltäen, hienosti puettu, kaunis nuori mies): ohoh,
jokos menekki alkaa olla niin hyvä, että neiti on ruvennut itse
prykäämään silmillään limonaadia? (Keikailee: ) No eikö kraanavesi
enään riitä? (Nauraa.) Aij, jai! (Vakavammin: ) No, mitäs saamaria,
vettä tulee kuin kukkakannusta! (Äänettömyys.) Pieni Leilani, älä nyt
noin, mikä sinulla on, elämäni ruusu, sano? (Silittää Leilan hiuksia.)
LEILA (Nostaa äkkiä päätä, tiukasti):
Ei mitään, jättäkää minut rauhaan! (Painaa, päänsä.)
SAVANDER
Vai sillä lailla yleisöä palvellaan! (Kylmästi: ) Lasi punasta
limonaadia!
LEILA (Lyhyesti):
Tässä!
SAVANDER (Hellemmin):
Neiti hyvä, enhän vaan minä ole teille mitään pahaa tehnyt, sanokaa toki
LEILA
Ei!
SAVANDER
No, mutta miksikä minulle noin yrmivästi?
LEILA (Lempeämmin):
No, enhän minä, älä nyt viitsi Urho teititellä minua, se kuuluu niin
hassulta!
SAVANDER (Nauraen):
Olenko minä hassu!
LEILA (Nauraen):
Ei, kun kissan tassu!
SAVANDER (Juoden) Jossa ei ole kynsiä!
LEILA
Jossa on kynnet, mutta piilossa!
SAVANDER (Nauraa hohottaa täyttä kurkkua).
LEILA
Mitä siinä on naurettavaa?
SAVANDER
Ei mitään
LEILA
Hullu tyhjälle nauraa!
SAVANDER (Nauraen):
Siis minä olenkin hassu eikä mikään kissan tassu: (Molemmat nauravat.)
LEILA (Vakavasti):
Minulla on suru!
SAVANDER
Noh!
LEILA
Ei sitä kaikkea voi eikä viitsi kertoa!
SAVANDER
No, mutta antaa tulla edes osa!
LEILA
Juu, joukko poikakölliä joi minun laskuuni?
SAVANDER
Eikö sen pahempaa, kyllä minä maksan!
LEILA
En minä siksi!
SAVANDER
Sama se, kas tässä! (Antaa rahaa.)
LEILA
Kiitos kiltti Urho! (Nauraa, mutta, tulee yhtäkkiä vakavaksi.)
SAVANDER
No, mikäs nyt tuli?
LEILA
Suru!
SAVANDER
Kerrohan nyt pieni Leila ehkä minä voin auttaa!
LEILA (Kainosti):
Et voi, sillä sitä ei ihminen voi auttaa!
SAVANDER
Niinkö?
LEILA
Niin!
SAVANDER (Osaaottavasti):
Koskeeko se yksinomaan sinua?
LEILA
Ei, ei — enemmän isääni!
SAVANDER
Oliko hän täällä?
LEILA
Oh, juovuksissa, onneton isäraukkani, minä häpesin herra Pahlmannin
takia!
SAVANDER
Albertinko³
LEILA
Ei, kun hänen isänsä takia, muut voivat ylpeillen osoittaa, tuossa
menee minun isäni, minä punastun tai kalpenen häpeästä!
SAVANDER
Se on heikkoutta!
LEILA
Niin onkin, ja itseäni häpeän eniten, — mutta se tuska, kun ei voi
tehdä mitään nostaakseen isäänsä!
SAVANDER
Rakastaa ja kunnioittaa!
LEILA
Kunnioittaa, ei — — ei, se on mahdotonta, rakastaa, niin kyllä minä
rakastan, mutta se rakkaus on hänelle kahle!
SAVANDER
En ymmärrä sinua!
LEILA
Katso, minun rukoukseni ja pyyntöni rajoittavat hänen vapauttaan!
SAVANDER (Lyöden kaikki leikiksi):
Niinhän sinä rajoitat kaikkien vapautta! (Nauraa.) Minäkin olen sinun
vankisi, pieni Leila!
LEILA (Teeskennellen):
Se ei ole totta!
SAVANDER
No mutta, olenko unohtanut sinulle sanoa, että minä rakastan sinua?
LEILA (Veikeästi):
E— — e — t, mutta se ei ole totta!
SAVANDER
Kautta koko limonaadikioskin, se on totta! (Kuuluu matala palotorven
tärähdys, se toistuu, väkeä alkaa rientää vasemmalle.)
LEILA
Nyt on tulipalo, paljoko on kello, — kiitos minä menen sitä katsomaan!
SAVANDER