Mies katsoi avuttomana ympärilleen. Ja avuton hän olikin. Hänen
vierellään seisoi kolme tanakkaa renkiä ja minä leikittelin revolverini
kanssa. Mutta vieläkään hän ei taipunut, vaikka hermostuminen alkoi
minua suorastaan oudostuttaa. Kuinka ollakaan, livahti hänen katseensa
kuin varkain pesupöytää kohti ja hän vavahti.
Kaamea ajatus tuli mieleeni, kun samassa hetkessä hypähdin pesukaapin
luo ja avasin sen. Huudahdin sekä ilosta että raivosta:
Takana oli pieni läkkipeltinen astia, mistä kulki kaksi lankaa
sähköjohtoihin. Vuoteeni viereen oli asetettu helvetinkone ja tämä
lisämukavuus olisi kaikesta päättäen toimittanut minut yöllä toiseen,
joko parempaan tai pahempaan maailmaan. Kiskaisin langat poikki ja
upotin turmiontuojan pesukannuun.
Se vaara oli kuitenkin ohi.
Mies lysähti kokoon. Hän tiesi nyt, ettei häntä mikään pelastaisi.
Mutta en pysähtynyt tähän. Tutkin koko huoneen, mutta yhteen koneeseen
oli tyydytty.
"Kaksi huonetta vielä!" kuiskasi mies ja osoitti käytävään. Noilla
sanoillaan hän pelasti henkensä. Nuolena syöksyin käytävään. Lauran ja
Editin sekä kenraalin huoneissa oli siis samat panokset. Mies ei
valehdellut, mutta kymmenen minuutin kuluttua oli ne tehty
vaarattomiksi.
Nyt saatoin hengittää rauhallisesti. Tiesin, mikä ja miksi vaara meitä
uhkasi, ja voin nyt vastustaa sitä. Vaikka sitä ei enää tarvittukaan.
Huoneeseeni tultuani tuli sinne myöskin hotellipoika ja ojensi minulle
sähkösanoman. Se oli Jozef Gurnickilta:
"Juutalaispuvusta löydetty nimiluettelo ja toimintasuunnitelma.
Toinenkin murhayritys ehkäisty Lembergissä. Useimmat vangittu.
Varokaa, sillä teitä seuraa mies. Salapoliisit tulevat, joilla
on tuntomerkit."
Kun palasin kasinolle, otti seurue minut vastaan hieman pilkallisesti.
Olinkin viipynyt melkoisen ajan. Ojensin naisille päällystakit ja
sytytin savukkeen.
"Taisit nukahtaa", virkkoi Laura.
"En, vaan laitoin sinulle vuoteen hiukan mukavammaksi", vastasin
huolettomasti. "Poistin helvetinkoneen."
Kerroin heille seikkailuni. Se nauratti jälkeenpäin, mutta minua ei
naurattanut, ajatellessani mahdollisuutta, etten olisi huomannut valoa
tai etten olisi lähtenyt hotelliin.
Sinä iltana selvitin paljon, myöskin syyn kenraalin "kääntymiseen".
"Niin, katsokaas, syy on selvä ja yksinkertainen. Appiukkoni on
kuolemaisillaan. Saan häneltä suuren perinnön. Saadakseni sen ja
voidakseni nauttia siitä täytyy minun olla kunniallisen henkilön
kirjoissa. Siinä koko juttu. Minun luonnollani ja taipumuksillani voi
olla vain rikkaana täysin kunniallinen. Sellaisiakin ihmisiä on."
Mutta paljon suurempi selvitys tapahtui kuitenkin myöhemmin samana
yönä. Todistajina olivat vain tummat vuoret ja loistavat tähdet. Minä
jatkoin siitä, mihin Tyniecissa olin lopettanut ja -- onnistuin.
Minulle ei maatamennessäni edes tupakka maistunut.
Olin liian onnellinen.
Seuraavana päivänä teimme ihanan automatkan kauas vuoristoon,
kuuluisalle "Morskie Oko"-nimiselle alppijärvelle keskelle korkeita
alppeja. Järven terässininen ja vihreä vesi viehätti kyllä silmääni,
mutta oli jotakin, mikä viehätti vielä enemmän.
Lähdimme kiipeämään ylemmäksi, noin kolmesataa metriä korkeammalle
olevalle Czarny Stav-järvelle, mistä huimaava vuoripuro laski kohisten
"Merensilmään", Morskie Okoon.
"Tämä on oikeaa seikkailua!" huudahti Laura keikkuen vaarallisen
huolettomasti kapealla paadella ammottavan kuilun reunalla.
"Onpa vain. Luulen, että muut seikkailut saavat nyt jäädä. Jos pidät
luontosi, niin riittää minulle terveellistä, eikä aina niin
vaaratontakaan seikkailua koko loppuijäkseni."
Laura hyppäsi syliini tuolta paadelta ja Edit käänsi päänsä
hienotunteisesti syrjään. Hän olikin koko päivän tuijottanut meitä,
ensin itkenyt, sitten nauranut, ja lopuksi ollut rajattoman ihmeissään.
"Mutta tehän olette riidelleet koko matkan", sanoi hän ymmällään.
"Ja aiomme edelleenkin riidellä", pisti Laura, "ellei Taksi (taas tuli
vanha nimi) muuta rutivanhoillisia mielipiteitään. Ja luulenpa melkein,
ettei muuta."
Mutta Edit nautti tapahtumasta. Se oli hänestä niin "pikantti".
End of Project Gutenberg's Kahden reportterin seikkailut, by Niilo Pärnänen