Yössä tummassa
sillalla seisoin ma.
Laulu kaukaa soi:
kumpusi kultana
pois yli värjyväin vetten vyön.
Valot, soitto ja gondolit --
hämyn helmahan kaikki ui juopuen pois...
Kädet oudot sieluni soittimeen
kävi silloin, gondolilaulun ma
salaperäisen lauloin ja vapisin
hämykirjavaa autuutta.
-- Mua kuuliko kenkään, oi?...
"MUN ONNENI!"
San Marcon kyyhkyt näen jälleen: helle
puol'päivän torillani värisee.
Teen jouten lauluja, ne siniselle
taivaalle niinkuin kyyhkyt leijailee --
ja palaa luokseni,
viel' yhden soinnun solmin lentimelle
-- oi onneni!
Oi taivaankansi, sinisilkki-pielin
mi kaarrat kaupunkia kirjavaa,
sua rakastan ja pelkään _kademielin_...
sun sieluas mun sieluin janoaa!
En siitä luopuisi
kai koskaan? -- Ei, siit' emme haasta kielin!
-- oi onneni!
Sa torni tuima, jalopeura-innoin
mi nouset, sota syntysi on syy!
Soi laulus torin yllä malmirinnoin --:
sen herra olet, sen _accent aigu_.
Jos jäisin luoksesi,
mun piirittäisit hennoin pilvilinnoin...
-- oi onneni!
Ei lankee varjot vielä, soitto poista,
siks kunnes saapuu tumma, lauha yö!
Ei sävelet oo päivän, viel' ei loista
korujen kulta-purppurainen vyö,
on aikaa kylliksi
viel' laulaa yksinäisyys-unelmoista
-- oi onneni!