oli Morgan, niin tiedettiin ainakin mistä häntä oli haettava eikä hän
toistaiseksi voinut sekoittaa mitään.
Lyötyään kannen kiinni katsoi Täyskäsi-Fred ympärilleen ja huomasi
olevansa varman käden pitelemän revolverinsuun edessä! On vähintä, jos
sanoo hänen hämmästyneen. Se, että revolverinpitäjä oli mies, joka oli
syöksynyt hissiaukosta alas ja jota turhaan oli haettu, teki asian
vielä kummallisemmaksi.
Täyskäsi-Fred vain tuijotti ja aseiden asemesta oli hänellä kummassakin
kädessä kunnioitusta herättävät pussit, jotka todennäköisesti
sisälsivät kultarahoja. Hän oli ottanut pussit lattialta samalla
hetkellä kun kääntyi -- kenties aikoen paeta yksin niiden kanssa.
Toinen puoli kasvoja oli aivan sininen Handsome Harryn antamasta
iskusta ja muuten hän oli pelon, hämmästyksen, viekkauden ja raivon
elävä kuva. Mutta ennen kaikkea hän näytti mieheltä, joka ei tiedä
mihin ryhtyisi.
Nopealla liikkeellä oli Bert sulkenut takanaan olevan oven. Hän ei
halunnut, että melu kuuluisi. Äkkiä pani hän kätensä pienen koiran
päälaelle ja sanoi:
-- Bully! Vahtiin!
Doggi meni hieman lähemmäksi Täyskäsi-Frediä -- avasi suunsa ja antoi
käärmeen liukua lattialle. -- Raivoisasti sähisten nosti peto päätään
ja varustautui hyökkäämään, mutta, kumma kyllä, ei kiusanhenkensä
koiran, vaan Täyskäsi-Fredin kimppuun. Täten oli Bert saanut aikaan
enemmän kuin oli tarkoittanutkaan.
-- Niin, saatte nyt valita, sanoi hän päättävästi. -- Joko kuulan
kalloon tahi tappavan käärmeenpureman. Mutta pankaa toistaiseksi nuo
pussit pois käsistänne.
Täyskäsi-Fred, joka näki vain vaarallisen matelijan ja oli monta kertaa
ollut tilaisuudessa näkemään sen pureman kohtalokkaan vaikutuksen --
kiiruhti tottelemaan käskyä iloisena, että sai kätensä vapaiksi.
Mutta tämä ilo tuli lyhytaikaiseksi, Arizona Bert lähestyi uhkaavasti
ja käski:
-- Avatkaa tuon arkun kansi. Täyskäsi-Fred epäröi. Hänellä oli siihen
täysi syy.
-- Avatkaa kansi! toisti Bert. Muuten... Bully!
Bully antoi kuulua uhkaavan murinan ja sysäsi käpälällään
kalkkarokäärmettä, niin että se joutui vain muutamien senttimetrien
päähän rikollisesta, joka oli niin jännityksessä kuin aikoisi ottaa
hypyn millä hetkellä tahansa.
-- Avatkaa kansi! käski Bert kolmannen kerran. Jos viivyttelette, niin
saatte kimppuunne sekä koiran että käärmeen.
Se vaikutti. Lukko avattiin ja kansi kohotettiin. Samassa kajahti
laukaus.
Juuri se, mitä Bert oli kaikin tavoin tahtonut välttää, tapahtui
kuitenkin. Toisen kerran oli Gerald Morgan tehnyt tyhmyyden. Sillä hän
se tosiaankin oli, joka näyttäytyi kädessään savuava revolveri, jonka
kuula tosin oli sattunut vain kattoon.
Heti kuului katon yläpuolella levottomuutta herättävää liikettä ja nyt
saattoi odottaa hyökkäystä koska hyvänsä. Nähtävästi sitä
kiiruhtaakseen antoi Täyskäsi-Fred kuulua kovan huudon, mutta vaikeni
äkkiä kun doggi syöksyi hänen kasvojaan kohti sellaisella voimalla,
että Täyskäsi-Fred -- juuri mr Morganin noustessa arkusta -- horjahti
ja kaatui arkkuun takaperin, niin että vain jalat näkyivät.
Arizona Bertille oli silmänräpäyksen työ heiluttaa jalatkin arkkuun, ja
jälleen läimähti kansi kiinni. Se kierrettiin kahdenkertaiseen lukkoon.
-- Tännepäin! huudahti Bert mr Morganille sekä kiiruhti asettautumaan
suletun oven toiselle puolen viitaten mr Morgania asettumaan toiselle.
-- Nyt on oltava vikkeliä.
Nopeita askeleita kuului, kolisten lensi ovi auki ja pelijoukkueen
toinen johtaja Gaspard suistui maahan Bertiltä saamastaan
pistoolinperäniskusta. Hän joutui istumaan aivan käärmeen eteen eikä
osannut muuta kuin tuijottaa siihen.
-- Ei ole aikaa kadotettavissa! Tulkaa! huusi Bert ja syöksyi ulos sekä
huusi eteiseen:
-- Tänne, Bob! Pidä vahtia ovella äläkä päästä ulos sieluakaan! Luulen
asian olevan kohta selvän.
Big Bobia ei tarvinnut kahdesti käskeä. Jättiläisvartalollaan peitti
hän suletun oven. Mutta samalla kuului ylhäältä tulevan useampia ja
kimeä naisääni huusi:
-- Ampukaa jok'ihminen, joka asettuu tielle -- Läpi meidän on päästävä,
maksoi mitä maksoi.
Nyt oli viimeinen tanssi todella alkanut.
IX.
JUHLAN LOPPU JA HYVÄ KAAPPAUS.
Raivoissaan siitä, ettei ollut saanut käsiinsä kumpaakaan, ei Arizona
Bertiä enempää kuin miljonääri Gerald Morganiakaan, oli miss Belly,
vaarallisen rikollisjoukkion todellinen johtaja, syöksynyt jälleen ylös
ja päättänyt kokonaan muuttaa taktiikkaa.
Jos yksi Morgan oli kadonnut, niin olihan toinen, joka oli tuomittu
kuolemaan. Hänestä piti nyt kiristää lunnaat. Kunhan ei olisi liian
myöhäistä. Ärsytetyt kalkkarokäärmeet olivat jo kenties tehneet
tehtävänsä.
Seisoessaan kynnyksellä valmiina syöksymään sisään näki hän ihmeellisen
näyn, joka sai hänet pysähtymään.
Mr Morganin vieressä istuu koira. Eräs käärmeistä on niin lähellä
uhriaan, että se voi iskeä koska hyvänsä. Pää on kohotettu ja kieli
punaisessa kidassa heiluu edestakaisin samalla kun pienet silmät
tuijottavat kuin tulihiilet onnettoman kasvoihin.
Mutta myöskin koira on valmiina hyppyyn. Ja yht'äkkiä ovat doggin lujat
leuat siepanneet käärmeen niskan takaa kiinni.
Poikkipurruin päin makaa vaarallinen peto kuolonkouristuksissa
kiemurrellen. Miss Belly ei tahdo uskoa silmiään.
-- Fred, Gaspard, Dickson, Andy-Joe! -- Kaikki tänne! huutaa Belly
kaikin voimin samalla kun koira muristen varustautuu hyppäämään hänen
kimppuunsa. -- Lyökää koira kuoliaaksi! Se tekee minut hulluksi!
Silmänräpäyksessä olivat kaikki koolla, lukuunottamatta Täyskäsi-Frediä
-- jolla tiedämme olevan tekemistä toisella taholla sittenkun hän oli
alkanut huomata, ettei peli ollut kadotettu. -- Mutta viime hetkellä
koetti hän yhteisestä saaliista pelastaa omalle osalleen niin suuren
määrän kuin mahdollista.
Mutta Bully-Dass ei ollut se, joka antaa ottaa itsensä kiinni. -- Se
sieppasi vielä yhden käärmeen, sen, joka oli lähinnä Handsome Harrya ja
se suussaan heittäytyi suoraan miss Bellyn kasvoille ollenkaan
huolimatta tämän kyvystä lumota ihmisiä ja eläimiä.
Siinä istui miss Belly lattialla... Hänen ylitseen syöksyi Bully-Dass
huimaa vauhtia sisäänryntääviä miehiä kohti -- jotka väistyivät yhtä
hämmästyneinä kuin olisivat nähneet itsensä paholaisen. -- Ei
milloinkaan olisi kukaan uskonut, että pieni koira rohkenee sillä
tavoin heilutella kalkkarokäärmettä, jota eläimet tavallisesti
vaistomaisesti pakenevat.
Seuraavassa hetkessä katosi ihmeellinen näky ja tuli muuta tuumittavaa.
Miss Belly oli siinä mihin oli pudonnut. Kaatuessaan oli hän iskenyt
takaraivonsa kynnykseen. -- Hän makasi ikäänkuin kuollut. -- Muun
puutteessa kaatoi hänen ystävänsä malaiji hänen silmilleen kannullisen
vettä. -- Kasvot ja hiukset läpimärkinä avasi hän silmänsä, mutta
tarvitsi vielä muutamia minuutteja käsittääkseen tilanteen ja
muistaakseen mitä oli tapahtunut.
-- Doggi! Doggi! huusi hän vihdoin. -- Missä teillä se on?
-- Ei se ole doggi, miss Belly... Se on piru itse, vastasi eräs. Emme
me sitä saa.
-- Ampukaa!
-- Ei siihen kuulat pysty.
Miss Belly nousi. Hän vapisi raivosta ja näytti märkine hiuksineen sekä
tuijottavine silmineen noidalta, niin että miehet luulivat hänen äkkiä
kadottaneen järkensä.
-- Olette kurjia raukkoja! kuului vihdoinkin. -- Tällä tavoin joudumme
kiinni koko roikka... Missä on Fred?
-- Niin, missä Fred on? Ei ainakaan täällä.
Kuin vastaukseksi kuului lattian alta laukaus ja ja senjälkeen kova
huuto, joka vaikeni äkkiä.
-- Gaspard!... Andy-Joe!... Katsokaa mikä siellä on... Te toiset
auttakaa minua saamaan tämä parvekkeelle ja hankkikaa tulisen kiireesti
pitkä ja vahva köysi. Auto esiin! Tämän viemme mukanamme.
Hän osoitti liikkumattomaan Dennis Morganiin.
-- Miss Belly, luulen että...
-- Ei ole mitään luulemista. Tehkää niinkuin käsken.
Gaspard ja Andy-Joe olivat syöksyneet alas. Toiset ryntäsivät ullakolle
hakemaan nuoria. Yksi laskeutui alas paloportaita laittamaan kuntoon
autoa. Kaikkialla oli liikettä ja elämää.
Mutta paloportaita laskeutuva mies on jo nähty. Ja näkijä on Arizona
Bert! Ikäänkuin aavistuksen ajamana on hän heittäytynyt eteisen
ikkunasta ulos ja seisoo erään pensaan takana katsellen alas
laskeutuvaa miestä.
Seuraavassa silmänräpäyksessä ovat miehen kädet ja jalat sidottu yhteen
nahkaremmillä, suu on täytetty turpeilla ja mies laahattu pensaan taa.
Kadottamatta turhaan aikaa kiipeää Arizona Bert reippaasti
parvekkeelle. Miss Belly, joka luuli alaslähetetyn palaavan, tuli
vastaan. Arizona Bert tarttui häntä sopivalla tavalla vyötäisiin ja
huudahti ivallisesti:
-- Näyttää kuin tulisin vielä sopimattomampaan aikaan kuin äsken. --
Miten on hiustenne laita? Olen kenties tullut kesken kampauksen.
-- Te! Te! Te!
-- Arizona Bert, palvelukseksenne. Tahi kenties olette unohtaneet
minut.
Pitäen revolverillaan Bellyä aisoissa meni Bert Morganin ja Handsome
Harryn luo sekä katkaisi nopeasti heidän siteensä. Viimemainittu, joka
pitkään aikaan ei ollut uskaltanut liikkua käärmeitten vuoksi, joista
yksi oli kiemurrellut hänen rintansa päälle, hypähti ylös kuin vieteri,
jolloin käärme vieri aivan miss Bellyn jalkoihin. Tämä aikoi heittäytyä
syrjään, mutta Bert komensi:
-- Ei liikettäkään. Muuten...
Mutta nainen sieppasi kuitenkin käärmeen käteensä ja pitäen sitä
Bertiin päin ojennettuna alkoi hitaasti peräytyä.
Bert, joka ei laukauksella halunnut kutsua toisia paikalle, epäröi.
Mutta niin ei tehnyt Handsome Harry.
Takaapäin vangitsi hän naisen käsivarret juuri kuin Bully-Dass jälleen
saapui näyttämölle. Hetkistä myöhemmin oli tämäkin käärme päätä
lyhempänä.
Enempää vastarintaa ei miss Belly voinut ajatellakaan. Hänet sidottiin
nopeasti, varustettiin suukapulalla ja kannettiin parvekkeelle. Nyt
saattoivat toiset tulla koska hyvänsä.
Alhaalla olijoilla oli kylliksi syytä kiiruhtaa odottavaa kohtaloaan
vastaan.
Alaspääseminen näytti mahdottomalta. Mutta kaikki aikoivat livistää
paloportaita pitkin kadulle.
Big Bob ja Gerald Morgan eivät olleet säästäneet kuulia. Portille
meneminen olisi ollut varma kuolema. Mutta kun tultiin ylös, niin
kohdattiin Arizona Bert ja Dennis Morgan. Heidän takanaan kuului
Handsome Harryn kaikuva ääni.
-- Wah -- ku -- vhoo, hi ho, siellä alhaalla. Come along, boys!
Mexiko-Maria! Täältä saatte ilmaisen kyydin!
-- Samoin täältä! kajahti Big Bobin valtava ääni. Pannaan toimeen
kalkkarokäärmetanssi. Ottakaa noita mukaan, niin hienompaa tulee!...
Ei auttanut muu kuin antautuminen.
Tässä komeassa loppukohtauksessa tapasivat veljekset Morgan toisensa.
He lankesivat toistensa kaulaan ja molempien huulilta kuului yht'aikaa:
-- Ilman Arizona Bertiä olisi tämä ollut meille varma kuolema.
Vangit koottiin Handsome Harryn esiinajamaan autoon. Täyskäsi-Fred
ja kultapussit sijoitettiin auton katolle -- ensimainittu yhä
matka-arkussa. Mutta kun parvekkeelta mentiin hakemaan joukkueen
sielua, miss Bellyä, oli hän jo _kuollut_.
Eräs suurimmista ja vaarallisimmista kalkkarokäärmeistä oli
kiemurrellut parvekkeelle ja purrut häntä kaulaan. Kuolleena vietiin
hänet rosvojoukkonsa mukana Phoenixin poliisilaitokselle, juuri kun
siellä oltiin lukemassa uutta julistusta, jossa luvattiin kymmenen
tuhannen dollarin palkinto sille tahi niille, jotka voisivat antaa
tietoja salaperäisellä tavalla kadonneista Morgan-veljeksistä. Ja se
sopi Arizona Bertille sangen hyvin.