RIKOS.

Laajan sydänmaan keskellä, musta vetisen suon laidassa on ränsistynyt

talo, jossa asuu puutteiden ahdistamana Pentti Ronkanen perheineen.

Asuintuvan akkunaruutuja on paikattu päreillä, ja portaat ja porstuan

permanto ovat kokonaan lahonneet. Rapakoisella tanhualla nuokkuu

ulkohuoneita hajallaan, ja rapakoinen kuisti johtaa karjatanhualta

takalistolle, missä Pentillä on pienet, rappiolle joutuneet työmaansa.

Pentti on itsekin joutunut rappiolle. Laihoilla hartioilla roikkuu

repaleinen päällystakki, jonka auenneista saumoista likanen pumpuli

työntyy näkymään. Jaloissa on rikkinäiset pieksut, jotka ovat pahasti

läntistyneet. Laihtuneilla kasvoilla törröttää vahva parransänki, ja

pienissä vettyneissä silmissä on arka, joskus himokas ilme.

Pentti on ikänsä kaiken kitunut köyhyydessä. Peloittava on ollut hänen

silmäinsä palo, milloin hän on nähnyt parempiosaisten raharikasta

elämää. Pentti liikkuu harvoin naapuritaloissa. Hänen vaimonsa

toimittaa siellä tärkeimmät talousasiat. Pentti itse käy puotiasioilla

kylän kaupassa, ja satuttaa siellä käyntinsä illalla samaan aikaan,

kun puodissa luetaan kassa, jossa on paljon paperirahaa, jota Pentti

salaa himoitsee, ymmärtämättä itsekään rahanhimoaan. Hänelle on parhain

nautinto nähdessään, kun kauppias ottaa paksun pinkan seteleitä

rahalaatikosta ja sormiaan kostuttaen alkaa niitä lukea. Ja kotiin

palatessaan pimeää metsätietä kertoilee Pentti kauppiaan setelien

lukua: «kymmenen... kaksikymmentä... viisikymmentä... sata —» Ja sateen

ropina syksyisessä metsässä kuuluu Pentin korviin setelien rapinalta,

ja hän on tuntevinaan sormiensa välissä setelit.

Eräänä iltana on Pentti taas ollut puodissa ja kuullut siellä

kerrottavan tulipalosta, joka äskettäin on sattunut jossakin

lähiseudulla. Salaisesti arvelevat miehet kartanon isäntää syylliseksi.

Kartano on ollut suuresta summasta vakuutettu, vaikka se on ollut jo

puoleksi vanha ja rappiolla. Mutta isäntä on saanut paljon rahaa, niin

että voi rakentaa uuden, uljaamman kartanon ja maksaa velkojansa.

Pentti on kuunnellut vaieten miesten puhetta, mutta kotiin palatessaan

on hänen päässään syttynyt ajatus, joka saa suonet pullistumaan päässä

ja sydämen takomaan rajusti.

Hänenkin talorähjänsä on vakuutettu sievästä summasta. Hänkin voisi

saada paljon rahaa, jos virittäisi tulet jonakin yönä pirtin ullakolla

olevaan tuohikasaan. Yksi humaus, ja silloin olisi hänellä paljon

seteleitä... paksu piukka paperirahaa.

Se ajatus saa Pentin seisattumaan keskellä pimeää metsätietä ja kädet

puristumaan nyrkiksi. Sadepisarain rapina soi taas Pentin korvaan

setelien rapinalta ja viimeiset lehdet, irtautuessaan puista ja hiljaa

leijatessaan maahan, näyttävät Pentin silmissä pieniltä viitosilta...

Kauppias on taas äsken lukenut myymäpöydällä rahaa ja Pentti on mennyt

aivan läheltä katsomaan. Siinä oli yksi kasa sekaisin kymmenen,

kahdenkymmenen ja sadan markan seteleitä, toinen kasa puhtaita

viitosia. Pentti seisoi siinä vierellä silmät jäykkinä päässä. Kauppias

kysyi häneltä jotain, vaan hänen kurkustaan ei lähtenyt oikeata ääntä,

jokin sekava mörähdys vain. Kauppias korjasi rahat pois, ja Pentti jäi

tuijottamaan myymäpöydälle. Tänään vielä sattui niin, että hänellä

itsellään ei ollut penniäkään kukkarossa, eikä kauppiaskaan antanut

velaksi tavaraa. Pentti kyllä tiesi sen puotiin mennessään, ettei

hänellä ollut rahaa, mutta hän meni muuten vain ja nähdäkseen taas

setelipinkat myymäpöydällä.

Metsätiellä seisoessaan on Pentti tehnyt päätöksen, ja hän aikoo

toteuttaa sen vielä tänä yönä. Hän astuu kiireesti rapakoista

metsätietä, eikä huomaa, että tuuli on kiihtynyt myrskyksi, jonka

kourissa alastomat puut ruskavat. Pilvet ovat taivaalla ohentuneet,

ja kapeina kaistaleina purjehtivat kuun ohi. Pentin sydän lyö rajusti

ja korvissa humisee oudosti. Kasvoille nousee kylmä hiki ja kädet

puristuvat nyrkeiksi. Mutta hän ei näe muuta kuin setelipinkan, joka

kasvaa kasvamistaan hänen silmissään. Pentti koettaa laskea, montako

viitosta ja kymppiä hän tulisi saamaan, jos hänen tekonsa onnistuisi.

Numero nousee kymmeniin, satoihin, ja viimein sekoittuu kaikki hänen

päässään yhdeksi sekavaksi huminaksi.

Pentti saapuu talonsa pihaan ja ensin silmäiltyään hätäisesti

ympärilleen, nousee portaita vapisevin polvin ullakolle, jonne muistaa

säilyttäneensä kasan kesällä kiskomiaan tuohia. Tulitikkulaatikko

putoaa vapisevista käsistä laipion multaukselle, mutta hetken

haparoituaan löytää Pentti sen ja raapasee tulen ja pistää naavaiseen

tuoheen, joka ritisten syttyy. Hetken kuluttua leimahtaa koko tuohikasa

tuleen. Pentin koko ruumis vapisee hänen laskeutuessaan portaita alas,

ja kylmä hiki juoksee kasvoilta. Porstuan permannolla Pentti seisahtaa

kuullakseen, onko tuli varmasti syttynyt, mutta kun liekit leimahtavat

jo kattopäreissä, lähtee hän horjuvin askelin ulos, jossa silmäiltyään

ympärilleen lähtee juoksemaan läheiseen metsään, päästäen mennessääin

kamalan naurun.

Tuli saa vauhtia kovasta tuulesta, ja pian on katto kokonaan tulessa.

Naavaisen kuusen juurella läheisessä metsässä kyyköttää Pentti, ja

silmät kiiluvina, leuka tutisten seuraa hän tulen nopeata työtä.

Yht'äkkiä hän muistaa, että vaimo ja lapset ovat pirtissä nukkumassa

ja laipio voi pian sortua alas. Pentti lähtee juoksemaan, vaikka jalat

tuntuvat mahdottoman raskailta, herättääkseen nukkujat pirtissä. Mutta

ennen kuin hän ehtii pihamaalle, syöksähtää vaimo lapsineen hurjasti

huutaen palavasta pirtistä ulos. Pentiltä takertuu ääni kurkkuun, ja

hän jää tuijottamaan tulen ryöppyihin.

* * * * *

Pentti on mennyt muutaman askeleen päähän tiheään kuusikkoon ja

painautunut kuin vaaniva kissa maata vasten. Siinä hän tuijottaa

tylsästi savuaviin pirtin raunioihin. Päässä humisee oudosti ja

vaatteet ovat märkänä hiestä. Eikä hän kykene selvittämään itselleen,

mitä hän on tehnyt. Viimein hänelle selviää, että hän saa nyt yhtä

paljon seteleitä kuin kauppiaskin, ja kiireisin askelin lähtee hän

aamuhämärässä kylään, jossa kauppiaalle sammaltavin sanoin selittää

tulipalosta ja pyytää vakuutussummaa.

Unettomat yöt ja harhanäyt kiusaavat Penttiä lakkaamatta. Ei helpoita

sekään, että hänelle on luvattu maksaa vakuutussumma ja rikos on

pysynyt salassa. Outo pelko ahdistaa häntä lakkaamatta yöt ja päivät.

Vaimolleen ei Pentti uskalla ilmaista rikostaan. Yksin on hänen

kestettävä pitkien öiden pahat unet ja harhanäyt. Päivällä hän jo

voi olla rauhallisempi ja laskea montako viitosta hän tulee saamaan.

Rahanhimo yltyy uudelleen ja rauhoittaa vähitellen omantunnon nuhteet

ja ankaran pelon, jotka ovat yön hetkinä pahimmin häntä kiusanneet.

* * * * *

Pentin rikos on kumminkin joutunut ilmi. Muutamat kalastajat ovat

nähneet, palatessaan yöllä verkon laskusta, Pentin hiipivän talonsa

ullakolle ja hetken perästä palaavan sieltä oudosti ympärilleen

katsellen, ovat nähneet talon syttyvän ja kuulleet Pentin kamalasti

nauravan.

Eräänä päivänä ilmestyy nimismies nokisen saunan ovelle. Pentti on

veistämässä kirvesvartta. Nähtyään nimismiehen ovella, hätkähtää Pentti

ja kirves putoaa hänen kädestään permannolle.

— Sinäkö olet Pentti Ronkanen? jyrähtää saunan ovella nimismies, joka

on huomannut Pentin säikähdyksen ja siitä tehnyt johtopäätöksen, että

Pentti on syyllinen.

— Sinua syytetään, että olet itse talosi polttanut, jyrähtää uudelleen

nimismies ja etsii taskustaan käsirautoja.

— Mi-minä en ollut kotona, sammaltaa Pentti, ja hänen ruumiissaan käy

outo puistatus, niinkuin joskus ennen vilutaudissa, ja hän kyyristyy

kuin haavotettu eläin saunan penkille.

— Parasta on että lähdet mukaan, jyrähtää taas ovensuusta, jossa

nimismies seisoo uhkaavana.

Mutta Pentti ei pääse paikaltaan liikkumaan. Hän yrittää nousta, mutta

painuu takaisin penkille. Jokin outo paino on hartioissa ja jalat

juuttuvat saunan siltaan kuin suohon.

Pentille välähtää mieleen setelipinkka, joka hänelle kohta oli luvattu

toimittaa ja joka nyt aiotaan riistää häneltä kuin luvaton lihapala

koiralta. Hän saa ponnistamalla kokoon viimeiset voimansa ja nousee, ja

ääni tulee kumeana kurkusta:

— Minä en ole polttanut, minä... en ollut kotona yöllä

— Sinut on nähty, kun olet mennyt talosi ullakolle, sanoo nimismies.

Pentti näkee vain setelipinkan silmissään, ja hän puolustautuu

epätoivoisella voimalla.

— Se on valhe.. olin metsässä.

— Sinä olet syyllinen, älä kiellä, ja sinun on nyt lähteminen, vaatii

nimismies.

Pentti horjahtaa takaperin kuin ankaran iskun saaneena ja tuntee

ruumiissaan voimattomuuden, joka pakottaa hänet painautumaan penkille.

Pelastumisen toivo on rauennut, ja kirvelevänä nousee hänelle kysymys:

mitä minä olen tehnyt?

Ja levottomana jatkuvat ajatukset käräjäsaliin ja sieltä vankilaan,

josta takaisin pirtin raunioille ja kauppiaan myymäpöydälle, jossa

pehmoiset setelit ovat kiehtoneet häntä. Rikoksen tunto palaa nyt

voimakkaana hänen mieleensä ja polttaa kuin tuli, ja lähtiessään

astumaan nimismiehen edellä, jupisee hän hampaittensa lomasta:

— Kirotut setelit...

Sydänmailta · 第 5 / 18 题