Laajan sydänmaan keskellä, musta vetisen suon laidassa on ränsistynyt
talo, jossa asuu puutteiden ahdistamana Pentti Ronkanen perheineen.
Asuintuvan akkunaruutuja on paikattu päreillä, ja portaat ja porstuan
permanto ovat kokonaan lahonneet. Rapakoisella tanhualla nuokkuu
ulkohuoneita hajallaan, ja rapakoinen kuisti johtaa karjatanhualta
takalistolle, missä Pentillä on pienet, rappiolle joutuneet työmaansa.
Pentti on itsekin joutunut rappiolle. Laihoilla hartioilla roikkuu
repaleinen päällystakki, jonka auenneista saumoista likanen pumpuli
työntyy näkymään. Jaloissa on rikkinäiset pieksut, jotka ovat pahasti
läntistyneet. Laihtuneilla kasvoilla törröttää vahva parransänki, ja
pienissä vettyneissä silmissä on arka, joskus himokas ilme.
Pentti on ikänsä kaiken kitunut köyhyydessä. Peloittava on ollut hänen
silmäinsä palo, milloin hän on nähnyt parempiosaisten raharikasta
elämää. Pentti liikkuu harvoin naapuritaloissa. Hänen vaimonsa
toimittaa siellä tärkeimmät talousasiat. Pentti itse käy puotiasioilla
kylän kaupassa, ja satuttaa siellä käyntinsä illalla samaan aikaan,
kun puodissa luetaan kassa, jossa on paljon paperirahaa, jota Pentti
salaa himoitsee, ymmärtämättä itsekään rahanhimoaan. Hänelle on parhain
nautinto nähdessään, kun kauppias ottaa paksun pinkan seteleitä
rahalaatikosta ja sormiaan kostuttaen alkaa niitä lukea. Ja kotiin
palatessaan pimeää metsätietä kertoilee Pentti kauppiaan setelien
lukua: «kymmenen... kaksikymmentä... viisikymmentä... sata —» Ja sateen
ropina syksyisessä metsässä kuuluu Pentin korviin setelien rapinalta,
ja hän on tuntevinaan sormiensa välissä setelit.
Eräänä iltana on Pentti taas ollut puodissa ja kuullut siellä
kerrottavan tulipalosta, joka äskettäin on sattunut jossakin
lähiseudulla. Salaisesti arvelevat miehet kartanon isäntää syylliseksi.
Kartano on ollut suuresta summasta vakuutettu, vaikka se on ollut jo
puoleksi vanha ja rappiolla. Mutta isäntä on saanut paljon rahaa, niin
että voi rakentaa uuden, uljaamman kartanon ja maksaa velkojansa.
Pentti on kuunnellut vaieten miesten puhetta, mutta kotiin palatessaan
on hänen päässään syttynyt ajatus, joka saa suonet pullistumaan päässä
ja sydämen takomaan rajusti.
Hänenkin talorähjänsä on vakuutettu sievästä summasta. Hänkin voisi
saada paljon rahaa, jos virittäisi tulet jonakin yönä pirtin ullakolla
olevaan tuohikasaan. Yksi humaus, ja silloin olisi hänellä paljon
seteleitä... paksu piukka paperirahaa.
Se ajatus saa Pentin seisattumaan keskellä pimeää metsätietä ja kädet
puristumaan nyrkiksi. Sadepisarain rapina soi taas Pentin korvaan
setelien rapinalta ja viimeiset lehdet, irtautuessaan puista ja hiljaa
leijatessaan maahan, näyttävät Pentin silmissä pieniltä viitosilta...
Kauppias on taas äsken lukenut myymäpöydällä rahaa ja Pentti on mennyt
aivan läheltä katsomaan. Siinä oli yksi kasa sekaisin kymmenen,
kahdenkymmenen ja sadan markan seteleitä, toinen kasa puhtaita
viitosia. Pentti seisoi siinä vierellä silmät jäykkinä päässä. Kauppias
kysyi häneltä jotain, vaan hänen kurkustaan ei lähtenyt oikeata ääntä,
jokin sekava mörähdys vain. Kauppias korjasi rahat pois, ja Pentti jäi
tuijottamaan myymäpöydälle. Tänään vielä sattui niin, että hänellä
itsellään ei ollut penniäkään kukkarossa, eikä kauppiaskaan antanut
velaksi tavaraa. Pentti kyllä tiesi sen puotiin mennessään, ettei
hänellä ollut rahaa, mutta hän meni muuten vain ja nähdäkseen taas
setelipinkat myymäpöydällä.
Metsätiellä seisoessaan on Pentti tehnyt päätöksen, ja hän aikoo
toteuttaa sen vielä tänä yönä. Hän astuu kiireesti rapakoista
metsätietä, eikä huomaa, että tuuli on kiihtynyt myrskyksi, jonka
kourissa alastomat puut ruskavat. Pilvet ovat taivaalla ohentuneet,
ja kapeina kaistaleina purjehtivat kuun ohi. Pentin sydän lyö rajusti
ja korvissa humisee oudosti. Kasvoille nousee kylmä hiki ja kädet
puristuvat nyrkeiksi. Mutta hän ei näe muuta kuin setelipinkan, joka
kasvaa kasvamistaan hänen silmissään. Pentti koettaa laskea, montako
viitosta ja kymppiä hän tulisi saamaan, jos hänen tekonsa onnistuisi.
Numero nousee kymmeniin, satoihin, ja viimein sekoittuu kaikki hänen
päässään yhdeksi sekavaksi huminaksi.
Pentti saapuu talonsa pihaan ja ensin silmäiltyään hätäisesti
ympärilleen, nousee portaita vapisevin polvin ullakolle, jonne muistaa
säilyttäneensä kasan kesällä kiskomiaan tuohia. Tulitikkulaatikko
putoaa vapisevista käsistä laipion multaukselle, mutta hetken
haparoituaan löytää Pentti sen ja raapasee tulen ja pistää naavaiseen
tuoheen, joka ritisten syttyy. Hetken kuluttua leimahtaa koko tuohikasa
tuleen. Pentin koko ruumis vapisee hänen laskeutuessaan portaita alas,
ja kylmä hiki juoksee kasvoilta. Porstuan permannolla Pentti seisahtaa
kuullakseen, onko tuli varmasti syttynyt, mutta kun liekit leimahtavat
jo kattopäreissä, lähtee hän horjuvin askelin ulos, jossa silmäiltyään
ympärilleen lähtee juoksemaan läheiseen metsään, päästäen mennessääin
kamalan naurun.
Tuli saa vauhtia kovasta tuulesta, ja pian on katto kokonaan tulessa.
Naavaisen kuusen juurella läheisessä metsässä kyyköttää Pentti, ja
silmät kiiluvina, leuka tutisten seuraa hän tulen nopeata työtä.
Yht'äkkiä hän muistaa, että vaimo ja lapset ovat pirtissä nukkumassa
ja laipio voi pian sortua alas. Pentti lähtee juoksemaan, vaikka jalat
tuntuvat mahdottoman raskailta, herättääkseen nukkujat pirtissä. Mutta
ennen kuin hän ehtii pihamaalle, syöksähtää vaimo lapsineen hurjasti
huutaen palavasta pirtistä ulos. Pentiltä takertuu ääni kurkkuun, ja
hän jää tuijottamaan tulen ryöppyihin.
* * * * *
Pentti on mennyt muutaman askeleen päähän tiheään kuusikkoon ja
painautunut kuin vaaniva kissa maata vasten. Siinä hän tuijottaa
tylsästi savuaviin pirtin raunioihin. Päässä humisee oudosti ja
vaatteet ovat märkänä hiestä. Eikä hän kykene selvittämään itselleen,
mitä hän on tehnyt. Viimein hänelle selviää, että hän saa nyt yhtä
paljon seteleitä kuin kauppiaskin, ja kiireisin askelin lähtee hän
aamuhämärässä kylään, jossa kauppiaalle sammaltavin sanoin selittää
tulipalosta ja pyytää vakuutussummaa.
Unettomat yöt ja harhanäyt kiusaavat Penttiä lakkaamatta. Ei helpoita
sekään, että hänelle on luvattu maksaa vakuutussumma ja rikos on
pysynyt salassa. Outo pelko ahdistaa häntä lakkaamatta yöt ja päivät.
Vaimolleen ei Pentti uskalla ilmaista rikostaan. Yksin on hänen
kestettävä pitkien öiden pahat unet ja harhanäyt. Päivällä hän jo
voi olla rauhallisempi ja laskea montako viitosta hän tulee saamaan.
Rahanhimo yltyy uudelleen ja rauhoittaa vähitellen omantunnon nuhteet
ja ankaran pelon, jotka ovat yön hetkinä pahimmin häntä kiusanneet.
* * * * *
Pentin rikos on kumminkin joutunut ilmi. Muutamat kalastajat ovat
nähneet, palatessaan yöllä verkon laskusta, Pentin hiipivän talonsa
ullakolle ja hetken perästä palaavan sieltä oudosti ympärilleen
katsellen, ovat nähneet talon syttyvän ja kuulleet Pentin kamalasti
nauravan.
Eräänä päivänä ilmestyy nimismies nokisen saunan ovelle. Pentti on
veistämässä kirvesvartta. Nähtyään nimismiehen ovella, hätkähtää Pentti
ja kirves putoaa hänen kädestään permannolle.
— Sinäkö olet Pentti Ronkanen? jyrähtää saunan ovella nimismies, joka
on huomannut Pentin säikähdyksen ja siitä tehnyt johtopäätöksen, että
Pentti on syyllinen.
— Sinua syytetään, että olet itse talosi polttanut, jyrähtää uudelleen
nimismies ja etsii taskustaan käsirautoja.
— Mi-minä en ollut kotona, sammaltaa Pentti, ja hänen ruumiissaan käy
outo puistatus, niinkuin joskus ennen vilutaudissa, ja hän kyyristyy
kuin haavotettu eläin saunan penkille.
— Parasta on että lähdet mukaan, jyrähtää taas ovensuusta, jossa
nimismies seisoo uhkaavana.
Mutta Pentti ei pääse paikaltaan liikkumaan. Hän yrittää nousta, mutta
painuu takaisin penkille. Jokin outo paino on hartioissa ja jalat
juuttuvat saunan siltaan kuin suohon.
Pentille välähtää mieleen setelipinkka, joka hänelle kohta oli luvattu
toimittaa ja joka nyt aiotaan riistää häneltä kuin luvaton lihapala
koiralta. Hän saa ponnistamalla kokoon viimeiset voimansa ja nousee, ja
ääni tulee kumeana kurkusta:
— Minä en ole polttanut, minä... en ollut kotona yöllä
— Sinut on nähty, kun olet mennyt talosi ullakolle, sanoo nimismies.
Pentti näkee vain setelipinkan silmissään, ja hän puolustautuu
epätoivoisella voimalla.
— Se on valhe.. olin metsässä.
— Sinä olet syyllinen, älä kiellä, ja sinun on nyt lähteminen, vaatii
nimismies.
Pentti horjahtaa takaperin kuin ankaran iskun saaneena ja tuntee
ruumiissaan voimattomuuden, joka pakottaa hänet painautumaan penkille.
Pelastumisen toivo on rauennut, ja kirvelevänä nousee hänelle kysymys:
mitä minä olen tehnyt?
Ja levottomana jatkuvat ajatukset käräjäsaliin ja sieltä vankilaan,
josta takaisin pirtin raunioille ja kauppiaan myymäpöydälle, jossa
pehmoiset setelit ovat kiehtoneet häntä. Rikoksen tunto palaa nyt
voimakkaana hänen mieleensä ja polttaa kuin tuli, ja lähtiessään
astumaan nimismiehen edellä, jupisee hän hampaittensa lomasta:
— Kirotut setelit...