»Minusta se näyttäisi paremmalta», sanoi nuori mies.
»Jos on tarpeellista», jatkoi Sargon, »niin maksan etukäteen kahdesta
viikosta, ja hankin itselleni kaikki välttämättömät tavarat.»
Nuori mies katseli häntä ystävällisin ilmein. »Jos tämä olisi minun
huoneeni», sanoi hän, »olisin vuokrannut sen muitta mutkitta teille.
Mutta rva Richman on sen omistaja, ja hän on monessa suhteessa
toisenlainen kuin minä. Oletteko matkustanut kaukanakin, herra?»
»En — paikkaan katsoen», sanoi Sargon.
»Mutta ehkäpä ajassa?»
»Ajassa kyllä. Mutta en tällä hetkellä haluaisi ruveta selittelemään.»
Nuoren miehen huvi ja mielenkiinto syveni. Hän päästi Susannen
jaloilleen. »Saanko katsella karttaanne?» hän kysyi.
»Mielellänne», sanoi Sargon. Hän kiersi kartan auki pöydällä ja laski
sormensa Lontoon päälle. »Tässä me olemme», sanoi hän.
»Juuri niin», sanoi nuori mies auttaen häntä pitelemään karttaa
pöydällä, jolta se pyrki luisumaan pois.
»Se on yhä maailman mukavin keskus», sanoi Sargon.
»Melkein mihin tarkoitukseen hyvänsä», sanoi nuori mies.
»Ja etenkin minun tarkoituksiini», sanoi Sargon.
»Ja tuo tähtilaitos — siitä on kai suurta apua?»
»On kyllä», sanoi Sargon.
»Otaksun, että haluatte — tehdä työtä tässä huoneessa? Tarvitsetteko
sen vain itsellenne? Ettei synny mitään ihmisten edestakaisin
kulkemista?»
»Ei mitään. Niin kauan kuin olen täällä, ei kukaan tunne minua.
Myöhemmin mahdollisesti. Mutta se ei liikuta meitä nyt. Täällä minä
pysyn tuntemattomana.»
»Tuntemattomana», toisti nuori mies, ikäänkuin harkiten sanaa.
»Tietysti, luonnollisesti. Saanko muuten kysyä nimeänne. (Jos lyöt
minua vielä, Susan, teen jotakin julmaa ja hirmuista sinulle.) Meidän
pitäisi saada tietää nimenne.»
»Sopisiko... sopisiko toistaiseksi hra... hra Sargon.»
»Tietysti», sanoi nuori mies, »toistaiseksi. Sargon... Eikös hän ollut
Joku Assyrian kuningas, vai pettääkö muistini?»
»Tässä tapauksessa ei ole kyseessä Assyrian Sargon vaan Sumerian
Sargon, hänen edeltäjänsä.»
»Teidän ei tarvitse sanoa sanaakaan enempää, herra, ymmärrän jo. Olette
tietysti väsynyt pitkän matkanne jälkeen ja antaisin teille mielelläni,
hyvin mielelläni, tämän huoneen. Ai, Susan! Mene alakerrokseen! En voi
sietää nipistämistä. Mene tiehesi. Mene alas omaan huoneeseesi ja laita
niin ettemme tiedä mitään hullutuksistasi. Ala mennä!»
Susan peräytyi seinän viereen ja valmistautui vastarintaan kynsin
hampain. »En aikonut nipistää, Bobby», sanoi hän. »En aikonut nipistää.
Ihan totta. Koettelin vain housujasi. Älä lähetä minua alas, Bobby! Älä
lähetä alas. Olen kiltti, olen kauhean kiltti. Seison tässä ja katselen
tuota hupaista herraa. Jos viet minut alas, Bobby...»
»Tahdotko tosiaan parantaa itsesi, Susan, kääntyä, muuttaa sydämesi?
Tahdotko todella olla kiltti pikku tyttö, niin annan sinulle anteeksi.»
»Olen vaikka mitä, rakas Bobby, kun annat minun olla.»
»No niin, älä sitten anna kuulua mitään itsestäsi ja minä annan
sinulle anteeksi. Mitä tuo kiltti herra ajatteleekaan sinusta,
Susan? Ja olet jo yli viiden vuoden. No niin. Mistä me puhuimmekaan,
hra Sargon? Niin, minähän sanoin, että teidän pitäisi ottaa huone.
Maksu etukäteen hyväksytään. Mutta se hammasharja. Ja muita pieniä
— kuinka nyt sanoisinkaan — todellisuusarvoja. Omasta puolestani en
valittaisi siitä, mutta minähän olen vain edustaja, niin sanoaksemme.
Oikeastaan olen jonkunmoinen kirjailija. Oikeastaan minun pitäisi
paraikaa kirjoittaa novellia, mutta kuten näette, on rva Richman
jättänyt talon käsiini, ja ystäväni alakerroksessa ovat jättäneet
tämän viehättävän nuoren neidin hoitooni — Pistä kieli suuhusi heti,
Susan. Epänaisellinen tyttö — ja tässä sitä ollaan. Mutta, kuten
sanoin, on rva Richmanilla valta. Hänellä on omat mielipiteensä
asukkaista. On hyödytöntä väitellä niistä. Hän tahtoo nähdä tavaroita.
Hän vaatii niitä. Mutta se ei ole mikään voittamaton vaikeus. Tämä —
painakaa muistiinne nimi — on Midgardkatu, nro yhdeksän. Jos kuljette
sitä pitkin ja käännytte vasempaan ja jatkatte suoraan eteenpäin,
tulette pääkadulle, joka on täynnä autobusseja ja raitiovaunuja
ja liikettä ja valoa ja melua, ja kulmassa löydätte kaupan, jossa
myydään käytettyjä laukkuja ja arkkuja. Jos te siis ostatte vanhan,
kuluneen, suurehkon laukun, ja menette sitten rohdoskauppaan ja ostatte
tarpeelliset pesutarpeet... niin, varakauluksen tai jotain sellaista
vaatetuskaupasta tuolta aivan vierestä... Tarvitsette varmasti
sellaisia tavaroita... ymmärrättehän tarkoitukseni?»
Sargon seisoi kaasu-uunin edessä, jossa ei ollut tulta. »Mutta sehän on
kuin pientä petkutusta.»
»Mutta täytyyhän teillä olla puhtaita kauluksiakin kerran», selitteli
nuori mies.
»Se on totta», myönsi Sargon.
»Ja sitten voitte asettua tänne ja kertoa minulle omista hommistanne.
Muuten saatte vain kävellä ympäriinsä.»
»Ehdotuksenne on todella hyödyllinen», sanoi Sargon ajateltuaan
tarkemmin asiaa. »Hyväksyn sen.»
»Mutta osaattehan takaisin?»
»Miksi en osaisi?»
»Numero yhdeksän. Midgardkatu.»
»Muistan kyllä.»
»Tämä maailma on kovin merkillinen», sanoi nuori mies. »Eikö olekin?
Miksi jätitte nuo vanhat kansat siellä — Sumeriassa?»
»Kansani oli onnellinen», sanoi Sargon.
»Niin kyllä. Olen ollut siellä sen jälkeen. Ihan äsken. Mutta ilma ei
ollut hyvä, ja sainpa ruumiiseeni granaatinkappaleen ja vietin ikäviä
aikoja haavoittuneena vankina. Kuumaa. Ahdasta. Ei missään varjoa. Ei
mitään kylmää juotavaa. Mutta teidän aikananne oli toisenlaista.»
»Aivan toisenlaista», sanoi Sargon.
»Ja nyt... mutta se helkkarin kattila kiehuu yli kaiken aikaa,
Susan. Tulkaa minun huoneeseeni ja juodaan kuppi teetä kaikessa
vaatimattomuudessa. Ja sitten voitte te mennä ulos ja toimittaa nuo
pikku järjestelyt ja niin sanoakseni asettua paikoillenne, ennenkuin
rva Richman palaa. Tämä on muuten kaasumittarimme. Saatte kaasua
panemalla shillingin lukkolaitokseen.»
»Olette kovin avulias minulle», sanoi Sargon. »En unohda teitä, kun
aikani on tullut.»
»Älkää siitä välittäkö. Jouduitte kuin sattumalta minun käsiini,
niin sanoakseni. Ei, Susan, emme me siitä välitä. Mene nyt alas.
Nipistäminen on annettu anteeksi, mutta ei unhotettu. Voitte jättää
karttanne ja tuon tähtilaitoksen näkyviksi merkeiksi puuhistanne. Ei,
Susan, kävele vain omilla jaloillasi.»
6.
Nuoren miehen huone oli täynnä kirjoja ja jokseenkin suuressa
epäjärjestyksessä, ja Susan oli rikkonut leikkikalujaan matolle:
posliinipäinen nukke ja toinen keltaiseksi maalatusta puusta tehty
näyttivät olleen pääuhrit. Nukesta oli vuotanut aika lailla sahajauhoa.
Ikkunan eteen oli vedetty tummat verhot, ja vihreäverhoinen sähkölamppu
jätti varjoon koko muun osan huonetta paitsi permannon. Siellä
oli kaasu-uuni, ja kaasukeittiö, jonka päällä savusi kattila kuin
kiukkuinen tulivuori. Siellä oli pöytä, jolla oli kasa Täti Susannalle
Wilkinsin Viikkolehteen osoitettuja kirjeitä, ja siellä oli suuri,
järjestämätön kirjoituspöytä, jolla oli toinen kasa nähtävästi juuri
tarkastuksen alaisia kirjeitä, ja keskellä pöytää paperilehtiö, jonka
päällä putki juoksevaa liimaa ja puoleksi korjattu leikkikalu. Liima
vuoti lehtiön ylimmälle liuskalle seuraavien, kauniilla, siistillä
käsialalla kirjoitettujen sanojen alle: