Rakkaat vanhemmat.
Paljon kiitoksia 100 ruplasta, jonka olemme saaneet. Me olimme hiukan
hämillämme siitä, mitä te sanoisitte, kun meidän jälleen täytyi pyytää
rahaa; mutta ilman sitä me emme olisi tulleet toimeen, ja lohdutimme
itseämme sillä, että vain ani harvat tulevat lukukaudessa toimeen
vähemmällä kuin 200 ruplalla.
Suuresti me iloitsemme siitä, että Emilie ehkä tulee tänne
promotsioniksi. Tuleeko hän Aline Hackmanin[31] turvissa, vai isänkö
mukana?
Kevään edistymisestä voin kertoa, ettei meillä pitkiin aikoihin ole
ollut enää lunta kaduilla ja että taivaanrannassa näkyy tumma
vesijuova. Viimeistä edellisellä viikolla olikin meillä muutamia ihanan
lämpimiä päiviä, aivankuin kesäkuussa; mutta sen jälkeen on jälleen
ollut pakkasta sekä päivin että öisin. Mitenkä tämä kylmyys vaikuttaa
lumesta paljastuneihin oraihin, siitä ei täällä ole tietoa, mutta
pahinta pelätään.
Vastikään minut kutsuttiin varakanslerimme, parooni Munckin luo ja minä
vaivasin päätäni tuumimalla, mitä pahaa olin saattanut tehdä. Mutta kun
tulin hänen luokseen, otti hän minut hyvin ystävällisesti vastaan ja
pyysi, että perustaisin hänen maatilalleen kansakoulun. Niin kernaasti
kuin sen olisinkin tehnyt, niin täytyi minun kandidaattitutkintoni
vuoksi kieltäytyä. Pahoittelin suuresti, etten voinut suostua hänen
pyyntöönsä, sillä paitsi sitä, että olisin ehkä voinut siellä hiukan
vaikuttaa, olisi se muutenkin sopinut minun aikeihini, sillä hänen
tilansa on Hämeessä, jota maakuntaa en vielä lainkaan tunne. Minä
sanoinkin parooni Munckille, että suoritettuani kandidaattitutkintoni
rupeaisin suurimmalla mielihyvällä vuodeksi tuohon toimeen. Se olisi
mieluisaa senkin vuoksi, että vihdoinkin voisin omalla työlläni ansaita
elantoni.
Muiden merkillisyyksien joukossa on täällä nykyään kuuluisa talollinen
Manninen[32] kemiaa opiskelemassa. Siinä työssä on hänellä hyötyä minun
suomennoksestani, niin pitkälle kuin sitä piisaa, ja suureksi ilokseni
hän sanoi sen olevan sujuvan ja ymmärrettävän. Se antaa jälleen uutta
rohkeutta työskentelyyn. Muuten voin meidän kesken sanoa teille, että
430 sivusta enää vain 180 on kääntämättä ja että toivon saavani koko
jutun tällä lukukaudella suurimmaksi osaksi valmiiksi, niin että
kesällä voin viimeistellä sitä. En tahtoisi kuitenkaan, että puhuisitte
asiasta, sillä on paljoa parempi esittää työ täysin valmiina, kuin vähä
väliä puhua siitä, miten paljon on jäljellä. -- Tämän kemian käännöksen
välityksellä olen tullut tutummaksi Mannisen kanssa ja pidän hänestä
yhä enemmän. Hän on kelpo, turmeltumaton luonne ja hänellä on niin
perinpohjaiset tiedot ja hän harrastaa niin lämpimästi sivistystä ja
isänmaan parasta, että moni saa hänen rinnallaan hävetä. Nimipäivänäni,
niinkuin meidän kesken on tapana, oli muutamia ystäviäni luonani,
muiden muassa myös Manninen. Me vietimme iltaa erittäin hauskasti, ja
kun kaakki olivat lähteneet, löysin erään sievän pienen runon, jonka
Manninen oli pistänyt salaa piirongilleni. Otan tähän siitä osan, jotta
Emilie voi sen teille kääntää:
Lausun vielä viimeiseksi
ihastukseni iloisen,
riemuni perivakavan
riennoistasi veikko-kulta.
Iloisen ijäti voitat
kelpo tunnon Tuonelassa,
kuin nyt täällä kaikin voimin,
innolla ihan vakaalla,
rakkaudella rajulla,
koitat palvella paraiten
omaa isämme maata,
herttaistakin äitinkieltä!
Nuorukainen, hoikkulainen,
isänmaata, äitinkieltä
luo ei konsaan mielestäsi!
Lupaele, vannoskele
eleä eduksi Suomen!
Ja nyt voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat! Sydämelliset kiitokset
siskoille kirjeistä.
Teidän _Julius_.