Rakkaat vanhemmat.
Aika kuluu niin hirvittävän nopeasti, että hämmästyn aina, kun jälleen
on minun vuoroni kirjoittaa. Silloin on aina miltei kuukausi kulunut ja
sittenkin minusta tuntuu kuin olisi vain pari lyhyttä päivää mennyt.
Nyt kevät tekee jo tuloaan; osa katukäytävistä on paljaana lumesta ja
lintuparvien edelläkäviät, leivonen ja peipponen ovat jo saapuneet.
Ilma on täällä jo pitemmän aikaa ollut niin lämmin ja keväinen, että
talvipalttoot ja turkit ovat saaneet väistyä kevyempien päällysnuttujen
tieltä. Päivällisen aikana käyskentelee ihmisiä jälleen suurissa
joukoin esplanaadeissa ja aidoilla istuu sankka parvi ylioppilaita,
jotka aivankuin peipposet tienvarsilla seuraavat maailman menoa
syvämietteisin ja arvostelevin katsein.
Paitsi konsertteja ja kurjia teatterinäytäntöjä ei mikään häiritse
yksitoikkoista elämää täällä, paitsi kun jälleen suuri maavoutimme ja
maankiusaajamme[29] saa uudella halpamaisella kujeella mielet kiihkeään
kuohuun. Jollen olisi varma siitä, että te olette perillä asioista,
niin siinä olisi sieviä juttuja kerrottavana. Ellei senaattimme
suurimmaksi osaksi olisi kokoonpantu niin sydämettömistä ja
kehnoluontoisista pelkureista, niin varmaankin hänen ylhäisyytensä jo
aikoja sitten olisi saanut luopua ammatistaan.
Maisterinvihkiäisten vietto näyttää hyvinkin epäilyttävältä, sillä
kandidaattien lukumäärä on kovin pieni; vaikka olisikin sääli, jos tämä
kansallinen juhla, josta koko maa on iloinnut, siirrettäisiin
tuonnemmaksi, niin en olisi niinkään tyytymätön, koska minäkin ensi
vuonna voisin olla mukana. Eikö joka tapauksessa kävisi päinsä, että
Emilie[30] isän kanssa tulisi tänne; laivalla ei tämä ole mikään matka,
ja me niin kernaasti tahtoisimme komeilla sisaremme kera täällä ja
näyttää hänelle kaikki nähtävyydet. Kukapa tietää tarjoutuuko toista
sellaista tilaisuutta ja milloin. Kolmen vuoden kuluttua en minä
ainakaan enää ole Helsingissä, ja kukapa tietää, miten meidän kaikkien
on käynyt. Siksipä pyydän teitä, rakkaat vanhemmat, tarkoin
punnitsemaan tätä asiaa.
Edellisellä ja tällä viikolla on taidenäyttely ollut avoinna.
Enimmäkseen siinä on arvotonta, mutta joukossa on joitakin kauniitakin
tauluja; niinpä esim. Wrightiltä pari maisemaa ja hanhiperhe, jotka
ovat tunnetulla mestaruudella maalatut. Godenhjelmiltä on kohtaus
Runebergin "Hirvenhiihtäjistä". Vastikään Düsseldorfissa kuolleelta
nuoremmalta Ekmanilta on useita tauluja, samoin Löfgréniltä.
Loistopisteensä ovat kuitenkin ruotsalaisen kuvanveistäjän Sjöstrandin
teokset. Hän on nyt täällä muovaillakseen professori Porthanin
patsasta. Sitä paitsi ovat ylioppilaat tilanneet häneltä Lönnrotin ja
muutamien muiden kuuluisien professorien rintakuvat. Snellmanin kuvan
me tahdoimme myöskin saada, mutta Snellman ei suostunut siihen millään
ehdolla. Paitsi näitä veistoksia on Sjöstrand myöskin muovaillut useita
suomalaista mytologiaa käsitteleviä teoksia, niinkuin Kanteletta
soittavan Väinämöisen, jota metsän eläimet ja henget kuuntelevat,
"kevytmielisen" Lemminkäisen täydessä sotasovassa, ja ennen kaikkea
Kullervon, joka raastaa rikki kapalonsa vaatien maailmaa taisteluun.
Viimeksimainittu on todellakin nerokkaasti käsitelty ja mestarillisesti
suoritettu. Sjöstrand matkustaa kesäksi Müncheniin valaakseen siellä
kaikki nämät teokset. Koska ne eivät tule maksamaan enempää kuin 10
ruplaa, niin hankin itselleni ainakin Kullervon.