"Kunnes kuolema meidät eroittaa"
Ilja Riffkin
Paul Pavlovitsin kasvot
Vierustoverit
Suuri todistajain joukko
(S.H.)
He palasivat. Sodan kelmeät, ruhjotut ja vankeutensa näännyttämät uhrit
palasivat kotiin.
Pohjolan kuulakan kirkas ilma ympäröi heitä. Riisuutumiseensa alistunut
luonto heille hymyili. Liput liehuivat, torvet raikuivat heidän
kunniakseen. Ystävälliset kädet ojentautuivat heitä palvelemaan. Mutta
heidän katseensa puhui kärsimyksistä, jotka olivat siirtäneet heidät
etäälle kaikesta mikä heitä ympäröi.
Paljon kokeneina, paljon kadottaneina, sodan kauhut syvälle syöpyneinä
sieluun he kaikki palasivat. Mutta kullakin heistä oli oma tarinansa,
niin raskas ja kipeä, ettei sitä jaksanut yksin kantaa, ei toiselle
uskoa. Lyhyt pieni sana, viittaus vain, — alla piili järkyttävä
todellisuus.
Tällaisina he palasivat elämään, joka ei koskaan enään voinut asettua
entiselleen.
"KUNNES KUOLEMA MEIDÄT EROITTAA"