Plumketin huomautus.
Tästä lähtien tapaa Lotin päiväkirjasta vain silloin tällöin jälkiä
hänen kaukaisesta Polynesiasta sydämensä syvyyksissä säilyttämistään
muistoista. -- Rarahun kuva loittonee ja kalpenee hänen mielessään.
Nämä katkelmat ovat sekaantuneet kuumeisen, hiukan eksentrisen elämän
seikkailuihin; hän on milloin siellä, milloin täällä -- paraasta päästä
Afrikassa -- ja myöhemmin Italiassa.
_Katkelmia Lotin päiväkirjasta_.
Sierra Leone, maaliskuulla 1875.
Oi, minun rakkahin, pieni armaani, emmekö tapaa toisiamme koskaan siellä
-- rakkaalla saarellamme iltaisin istumassa korallirannikolla? -- -- --
Bobdiara (Senegambia) lokak. 1875.
_Siellä_ on nyt suurten sateiden aika -- jolloin vaaleanpunaiset kukat,
samanlaiset kuin meidän lumivuokkomme, peittävät maan; -- sammaleet ovat
kosteat, metsät vettä tulvillaan.
Aurinko laskee täällä himmeänä ja veripunaisena hiekkameren
yksinäisyyteen. _Siellä_ on kello kolme aamulla, on aivan pimeä yö,
Tupapahut harhailevat metsissä. -- -- --
Kaksi vuotta on jo kulkenut noiden muistojen yli, ja minä rakastan tuota
maata kuin ensimäisinä päivinä: -- vaikutelmat pysyvät kuin Brigtburyn
ja isänmaan muistot -- kun niin monet muut ovat kalvenneet sen jälkeen.
Suurien puiden alla, minun vehreyden peittämä majani -- ja pieni, kesytön
armaani! -- -- -- Jumalani, enkö saa koskaan nähdä häntä -- enkö enää
koskaan saa kuulla ruokopillin soivan valittavasti, illalla, rannan
kookospalmujen alla? -- -- --
Southampton, maaliskuulla 1876.
-- -- -- Tahiti, Bora--Bora, Oceania, -- kuinka kaukana kaikki tuo on!
Palaankohan koskaan sinne, ja mitä löytäisin minä nyt sieltä -- paitsi
katkeraa pettymystä ja menneisyyden pistävää kaihoa? -- -- -- Minä itken
ajatellessani ensi vuosien kadotettua viehätystä -- tuota viehätystä,
mitä mikään mahti ei voi antaa minulle takaisin -- kaikkea tuota, mitä
minä en voi kiinnittää edes paperillekaan, ja joka jo pimenee ja
himmenee muistossani.
Oi, missä on meidän tahitilainen elämämme -kuningattaren juhlat --
_himenet_ kuunvalossa? Rarahu, Ariitea, Taimaha, missä ovat he kaikki?
Hirmuinen yö Mooreassa, kaikki liikutukseni, kaikki entiset unelmani,
missä ovat ne? -- Missä on tuo rakas veljeni John, joka jakoi kanssani
ensimäiset kiihkeän nuoruuden oudot, lumoavat vaikutelmat? -- --
Gardenioiden ambratuoksu, voimakkaan tuulen pauhina koralliriutoilla --
tuo salaperäinen varjo, ja nuo karheat äänet, jotka puhelivat yöllä,
tuo väkevä viima, joka puhalsi kaikkialla pimeydessä. -- -- --
Missä on koko tuon maan määrittelemätön viehätys, jakamiemme
vaikutelmien, kahdenkeskisten ilojemme koko raikkaus? -- -- --
Oi, minusta on sydäntäsärkevää viehätystä noitten muistojen selailussa,
muistojen, jotka aika vie mukanaan, jos jokin seikka sattuu herättämään
ne -- _siellä_ kirjoitettu sivu -- kuiva kasvi, joku _reva-reva_;
kukkaseppeleissä, jotka hajoavat tomuksi, säilynyt tahitilainen tuoksu
-- tai joku tuon surullisen, lempeän kielen sana, kielen, jota _siellä_
puhuttiin, ja joka alkaa unohtua -- --
Täällä Southamptonissa vietetään eskaaderielämää, ravintola- ja
hotellielämää; asunnot satunnaisia, toverit samoin; -- yhdytään
tietämättä miksi, huvitellaan parhaan mukaan -- -- --
Minä olen paljon muuttunut kahdessa vuodessa, enkä tunne itseäni enää
samaksi taakseni katsellessa -- Olen heittäytynyt hillittömästi
nautintoelämään; siinä on mielestäni ainoa loogillinen tapa jatkaa
olemassaoloa, jota en ole pyytänyt -- ja jonka määrä ja loppu on
minulle ratkaisematon arvoitus. -- -- --