Eräänä harmaana maaliskuun aamuna, samean päivän himmeän nousun aikana,
palasin minä Brightbury'in kolkuttamaan rakkaan kodin ovelle -- -- --
Minua ei vielä odotettu.
Minä lankesin vanhan äitini syliin, ja hän vapisi liikutuksesta ja
yllätyksestä. -- Onni ja hämmästys oli suuri minun paluuni johdosta.
Tapaamisen ensimäisten hetkien kuluttua sekaantuu iloon surumielinen
vaikutelma; sydämen ahdistus sekaantuu paluun viehätykseen: lähdöstä on
kulunut vuosia; katselemme kotiin jääneitä: aika on jättänyt merkkinsä
heihin -- huomaa heidän vanhentuneen. -- -- -- Ja onnellista on, jos
joku paikka ei ole tyhjä kotilieden ääressä! -- -- --
Talvinen aamu meidän pohjoisessa ilmanalassamme on surullinen, etenkin
kun pää vielä on täynnä troopillisten maiden aurinkoisia kuvia. Kalpea
päivä, harmaa säteetön taivas on surullinen -- ja kylmyys, jonka
olit unohtanut -- vanhat, lehdettömät puut -- kosteat, sammaltuneet
lehmukset -- ja köynnökset harmailla kivillä.
Mutta kotilieden ääressä on sentään hyvä olla! Mikä ilo nähdä heidät
kaikki jälleen, siihen luettuna vanha palvelijakin, joka on vaalinut
lapsuuttasi; tavata taas suloiset, unohtuneet tottumukset, entiset,
hauskat talvi-illat -- ja miten onkaan, tuntuu Oceania takkavalkean
ääressä oudolta unelmalta! -- -- --
Sinä aamuna kun minä palasin Brightbury'in kolkuttamaan kotini ovelle,
tukkesin minä koko kadun matkatavaroilla, kääröillä ja suunnattomilla
laatikoilla.
Kaiken tuon purkaminen on paluun iloja. Villien aseet, maorien jumalat,
polyneesialaisten päälliköiden hiuskoristeet, korallit ja raakut, jotka
ovat perin merkillisen näköisiä päästessään taas päivänvaloon vanhassa
kodissani, Britannian taivaan alla. Etenkin tunsin minä voimakasta
liikutusta purkaessani säilöstä kuivat kasvit, kuihtuneet seppeleet,
jotka olivat säilyttäneet eksoottisen tuoksunsa ja täyttivät minun
huoneeni Oceanian ilmastolla.