Sillävälin kului aika hitaasti. Vielä puuttui enemmän kuin tunti
siitä ennenkuin tyttö, joka oli lähtenyt hakemaan Taimahan lasten
syntymätodistusta, voisi palata.
Odotellessa tein minä meren rannalla uusien ystävieni kanssa
kävelyretken, josta minulle on jäänyt muisto, haaveellinen kuin uni.
Tältä kohdalta aina Afanahitun piiriin saakka, jonne me suuntasimme
kulkumme, on seutu enää vain kapea maaliuska puristautuen pitkänä ja
kiemurtelevana meren ja terävähuippuisten kallioiden väliin, joiden
rinteille on takertunut läpitunkemattomia metsiä. Minun ympärilläni
tuntui kaikki synkistymistään synkistyvän. Illalla, kun yksinäisyys
ja ahdistava surumielisyys valtasi minut, valoivat ne tähän maisemaan
lohduttoman valaistuksen.
Kaikkialla kohtasi silmä vain kookospalmuja, punaisia laakereita ja
pandanuksia, jotka kaikki olivat merkillisen hoikkia ja korkeita, ja
tuulen kumaraan painamia. Palmujen pitkissä rungoissa, jotka taipuivat
milloin minnekin päin, riippui siellä täällä köynnöskimppuja, jotka
liehuivat kuin harmaat hiukset. -- Ja sitten oli jalkaimme alla aina
tuo sama alaston, tuhkan värinen maa, täynnä maarapujen reikiä.
Polku, jota seurasimme, tuntui hyljätyltä: siniset ravut olivat
tunkeutuneet kaikkialle; ne pakenivat edestämme synnyttäen tuon
erikoisen äänen, joka kuuluu iltaisin. -- Vuoristo oli jo varjoja
täynnä.
Suurivartaloinen Teharo asteli rinnallani uneksien ja hiljaisena kuin
maori, ja minä talutin kädestä veljeni poikaa.
Toisinaan helähti Taamarin pehmeä ääni luonnon yksitoikkoisen, suuren
kohinan keskeltä: hänen lapselliset kysymyksensä olivat hajanaisia ja
omituisia. -- Ymmärsin kuitenkin vaivatta tuon pienen olennon kieltä,
jota monet Tahitin _rannikkomurretta_ puhuvat eivät olisi käsittäneet;
hän puhui melkein puhdasta, vanhaa maorikieltä.
Mereltä pisti näkyviin Tahitista varomattomasti palaava purjevene. Se
pääsi pian riuttojen sisäpuolella olevaan lammikkoon, aivan kallellaan
voimakkaan pasaadituulen painamana.
Siitä nousi muutamia alkuasukkaita, kaksi nuorta tyttöä, jotka
rupesivat juoksemaan aivan märkinä heittäen tuulen vietäviksi naurunsa
odottamattomat helähdykset.
Sieltä nousi myöskin vanha mustahameinen kiinalainen, joka pysähtyi
hyväilemään pientä Taamaria, ja otti pussistaan makeisia antaen ne
hänelle.
Tuon vanhuksen lapselle osoittama mielenkiinto ja hänen katseensa
synnyttivät mielessäni kamalan ajatuksen. -- -- --
Aurinko laski, kookospalmut heiluivat päittemme yläpuolella pudistellen
päällemme tuhatjalkaisensa ja skorpiooninsa -- Kävi puuskia, jotka
koukistivat palmuja kuin kaislikoita; kuihtuneet lehdet pyörivät
hurjasti alastomalla maalla -- -- --
Minun mieleeni tuli se luonnollinen ajatus, että minun täytyisi
jäädä useiksi päiviksi tälle saarelle, ennenkuin venhe saattaisi
lähteä merelle; sellaista tapahtui usein Tahitin ja Moorean välillä.
_Rendeerin_ lähtö oli määrätty tapahtumaan ensi viikon alkupäivinä;
minun poissaoloni ei viivyttäisi sitä tuntiakaan -- ja viimeiset
hetket, jotka olisin voinut viettää Rarahun seurassa -- viimeiset
elämässä -- haihtuisivat näin, kaukana hänestä.
Kun me palasimme, tuli yö todenteolla. -- Minä en ollut edeltäpäin
ajatellut tuota yötä, enkä sitä synkkää vaikutusta, minkä sen tulo
aiheutti.
Minä aloin myöskin tuntea kuumeen tuottamaa ahdistusta ja janoa; --
tämänpäiväiset elävät vaikutelmat olivat kai tuoneet sen yhdessä
väsyttävän liikarasituksen kanssa.
Istuuduimme vanhan Hapaton majan viereen. Siellä oli monta kukilla
seppelöityä tyttöä, jotka olivat tulleet naapurimajoista katselemaan
_paupaa_, ulkomaalaista -- sillä heitä käy harvoin tässä piirissä.
"Kas", sanoi yksi heistä minua lähestyen. "Sinähän se olet, Matareva!"
Pitkiin aikoihin en ollut kuullut lausuttavan tuota nimeä, jonka Rarahu
kerran oli antanut minulle, ja jonka Loti-nimi oli syrjäyttänyt.
Hän oli kuullut tuon nimen Apirén piirikunnassa, Fataua-puron varrella,
jossa hän oli nähnyt minut edellisenä vuonna.
Luonto ja kaikki minun ympärilläni sai minusta, oudon, aavistamattoman
ulkonäön kuumeen ja yön vaikutuksesta. -- Vuoriston metsistä kuului
ruokopillien valittava, yksitoikkoinen ääni.
Muutaman askeleen päässä sieltä, olkikaton alla, jota buraotuet
kannattivat, valmistettiin minulle ruokaa. -- Tuuli huhtoi tavattomasti
tuota keittiötä. Siellä istui kyyryssä alastomia miehiä suurine,
pörröisine hiuksineen, kuin maahiset paksun savun keskellä. Minun
korvissani kaikui oudosti lähelläni lausuttu sana: _Tupapahu!_ -- -- --