-- -- -- Kymmenen kuukautta on kulunut.
Lähdettyään San-Franciskosta marrask. 1 p:nä kulki _Rendeer_ täyttä
vauhtia etelää kohti. Kaksi päivää on se jo purjehtinut sillä alueella,
joka erottaa lauhkean vyöhykkeen kuumasta, ja jota nimitetään
_troopillisen tyvenen vyöhykkeeksi_.
Eilen oli kolkon tyyntä; taivas oli harmaa muistuttaen vielä lauhkeaa
vyöhykettä; ilma oli kylmä, ja liikkumaton, yhtäjaksoinen pilviverho
peitti meiltä auringon.
Tänä aamuna olemme saapuneet troopilliselle alueelle, ja näyttämö on
äkkiä vaihtunut. Taivas on hämmästyttävän puhdas, ilma raikas, lämmin
ja suloinen näillä pasaadituulen mailla ja meri, lento- ja kultakalojen
olosija, on syvän sininen. Suunnitelmaa on muutettu ja me palaammekin
Euroopaan Ameriikan eteläpuolitse, Kap Hornin ja Atlannin valtameren
kautta. Tahiti on tiemme varrella Tyynessä meressä ja amiraali on
päättänyt, että pysähdymme sinne ohikulkiessa. Tosin vain vähäksi
aikaa, vain muutamaksi päiväksi, ja sen jälkeen on kaikki loppuva
ikuisesti. Mutta mikä onni onkaan palata, etenkin kun on pelännyt,
ettei enää voisi tulla takaisin! -- -- --
-- -- -- Nojasin varppeihin merta katsellen. _Rendeerin_ vanha lääkäri
lähestyi minua ja sanoi lyöden minua kevyesti olalle:
"No Loti! Minä tiedän hyvin mitä te uneksitte. Me tulemme pian sinne,
teidän saarellenne ja kuljemmepa niin nopeastikin, että minä luulen
teidän tahitilaisten ystävättärienne vetävän meitä puoleensa -- -- --"
"Epäilemättä, tohtori", vastasin minä, "jos he kaikki ryhtyisivät
puuhaan, niin -- -- --"