Pääkadulla.
Meluisaa katua reunustivat kiinalaisten puodit; kauppiaat, joilla
oli pienet, mantelinmuotoiset silmät ja pitkät hiuspalmikot, myivät
ihmisille teetä, hedelmiä ja makeisia. -- Parvekkeiden alla oli
näytteillä kukkaseppeleitä, pandanuskiehkuroita ja _tiareita_,
jotka täyttivät ilman tuoksullaan; tahitittaret kulkivat ympäriinsä
lauleskellen; pienet, Taivaan valtakunnan malliset lamput valaisivat
kauppoja, tai riippui niitä puiden tiheissä oksissa. -- Oli yksi
noita kauniita Papeeten iltoja; kaikki tuo oli iloisaa ja varsinkin
alkuperäistä. Ilmaan sekoittui outo kiinalaisen Sandelin ja monoin,
sekä gardenioiden ja oranssien suloinen tuoksu.
Ilta kului emmekä me löytäneet mitään. Katseli pikku Tehamana, meidän
saattajamme, kaikkia naisia miten tarkkaan hyvänsä, ei hän tuntenut
yhtään heistä. -- Kaikki ne, joilta kyselimme, eivät tienneet Taimahan
nimeäkään, me kuljimme yhä edestakaisin kaikkien noiden ryhmien
keskitse, jotka katselivat meitä kuin järkensä menettäneitä. -- Oli
mahdotonta tavata tuota tarumaista henkilöä -- ja jokainen kulunut
hetki lisäsi surullista kärsimättömyyttäni.
Tunnin kuljettuamme, seisattui pikku Tehamana äkkiä pimeään kolkkaan,
suurten, mustien mangopuiden alle erään maassa istuvan naisen eteen,
joka nojasi päätään käsiinsä ja näytti nukkuvan.
"_Tera_!" huusi hän. (Tuossa hän on!)
Silloin lähenin minä naista ja kumarruin uteliaana katselemaan häntä.
"Oletko sinä Taimaha?" kysyin minä vavisten pelosta, että hän vastaisi
kieltävästi.
"Olen!" vastasi hän liikahtamatta.
"Sinä siis olet Taimaha, Ruerin vaimo?"
"Olen", sanoi hän vielä kerran nostaen välinpitämättömästi päätään.
"Minä olen Taimaha, Ruerin vaimo, sen merimiehen, _jonka silmät
nukkuvat_ (mata moe) s.o., jota ei enää ole olemassa."
"Ja minä, minä olen Loti, Ruerin veli! -- Tule mukaani syrjäisempään
paikkaan, jotta voisimme keskustella yhdessä."
"Sinä? -- -- -- Hänen veljensä?" sanoi hän yksinkertaisesti, hiukan
hämmästyneenä, -- mutta niin välinpitämättömästi, että minä jäin
hämilleni.
Ja minua suretti jo, että olin tullut liikuttamaan tuota tuhkaa
löytämättä sieltä muuta kuin jokapäiväisyyttä ja pettymystä.
Hän oli kuitenkin noussut seuratakseen minua. -- Minä otin heitä
molempia kädestä, Rarahua ja Taimahaa, ja loittonin heidän kanssaan
tuosta tahitilaisjoukosta, jossa yksikään ei enää kiinnittänyt
mieltäni. -- -- --