Sillä välin oli lähdönhetki saapunut. _Rendeer_ poikkeisi Kaliforniaan,
_te fenua California_, niin kuin kuningattaren pojan tytär sanoi.
Se ei tosin ollut lopullinen lähtö; palatessamme piti meidän vielä
pysähtyä _suloiselle saarelle_ kuukaudeksi tai pariksi. Ilman tuota
paluun varmuutta en minä kai tällä hetkellä olisi lähtenytkään: hänen
ainaiseksi jättämisensä oli käynyt yli voimieni ja olisi särkenyt
sydämeni.
Lähdön lähetessä kiusasi minua merkillisesti tuon Taimahan
ajatteleminen, hänen, joka oli ollut veljeni Ruerin vaimo. Minusta
oli hyvin vaikeaa, en tiedä miksi, lähteä pois häneen tutustumatta,
ja minä selitin asian kuningattarelle pyytäen häntä hankkimaan meille
tilaisuuden kohdata toisemme.
Pyyntöni näytti suuresti kiinnittävän Pomarén mieltä:
"Sinä tahtoisit tavata hänet, Loti? Rueri on siis puhunut sinulle
siitä? Hän ei ollutkaan siis kokonaan unhottanut tyttöä?"
Ja vanha kuningatar näytti vaipuvan entisyyden kaihomielisiin
muistelmiin, huomaten ehkä muistoissaan monen unohtaneen hänet,
monen, joita hän oli rakastanut, ja jotka olivat lähteneet pois enää
palajamatta.