Ylikulun aikana vallitsi kaunis, tyyni ilma.
Oli ilta. Aurinko oli juuri kadonnut. Fregatti liukui äänettömästi
jättäen jälkeensä hitaita, pehmeitä aaltoja, jotka katosivat kuolemaan
kauas peilityynelle merelle. Taivaalla puunsi siellä täällä suuria,
tummia pilviä, jotka vivahtivat sinipunaiseen illan vaaleankeltaisessa
kajastuksessa, ilmapiirin hämmästyttävässä kuulakkuudessa.
_Rendeerin_ takaosassa erottautui ryhmä nuoria naisia sirosti merta
ja maisemaa vasten. Tuon ryhmän näkö sai minut suuresti hämmästymään:
Ariitéa ja Rarahu juttelivat keskenään kuin ystävykset; heidän
vieressään Maramo, Faimana ja pari muuta hovinaista.
Oli puhe eräästä Rarahun sepittämästä _himenestä_, jonka he aikoivat
laulaa yhdessä.
Ja he virittivät todella uuden, kolmiäänisen laulun, Ariitéa, Rarahu ja
Maramo.
Rarahun ääni, joka väreillen kaikui ylinnä, lausui selvästi sanat,
joista minulta ei jäänyt yhtään kuulematta:
"Heahaa noa iho (e)! te tara
no Paia- (e) i tou nei tai
ia oe, tau hoa (e)! ehahe!
Ua iriti hoi au (e)!
i te tumu no te tiare,
ei faaite i tau tai ia oe,
tau hoa (e)! ehahe!
Ua taa tau hoa (e)!
ei Farani te fenua,
e neva oe to mata, aita e
hio hoi au (e)! ehahe! -- -- --"
Raskas käännös:
"Minun tuskani tähtesi on korkeampi kuin Palavuoren huippu, oi
rakkahin! ah!
"Olen riistänyt irti _tiaréen_ juuret osoittaakseni tuskaani tähtesi, oi
rakkahin! ah!
"Sinä olet lähtenyt, rakkaimpani, Ranskan maahan; sinä kohotat kerran
silmäsi minua kohti, mutta minä en näe sinua enää! ah! -- -- --"
Tuo laulu, joka surullisena värisi Suuren Valtameren iltaisessa
äärettömyydessä, kun kolme naisääntä toisteli sitä omituisessa
tahdissa, on ijäksi piirtynyt muistiini raskaimpana niistä
pistävimmistä vaikutelmista, mitä Polynesia on minulle jättänyt.