Mitenkä kuvailisin tuota lumoavaa seutua, Afareahitun lahtea!
Haaveellisen näköisiä, suuria ja tummia kallioita, salaperäisiä
kookospalmuja tyynen veden yli kallistuvana verhona -- ja
suurten puiden alla muutamia hajanaisia majoja oranssipuiden ja
punervakukkaisten laakeripensaiden keskellä.
Ensi näkemältä olisi väittänyt, ettei tässä varjoisassa seudussa ollut
ketään -- ja kuitenkin odotti meitä koko Moorean väestö vaieten,
puoleksi kätkeytyneenä vihreihin lehtiholveihin.
Noista metsistä uhosi kosteaa tuoreutta, outoa sammalen ja eksootisten
kasvien hajua. Kaikki Moorean _himéné_kuorot olivat esillä istuen
järjestyksessä suunnattoman suurien puiden runkojen välissä; kaikki
saman piirin laulajat olivat puetut saman värisiin vaatteihin --
toiset valkeihin, toiset vihreihin tai punaisiin; kaikilla naisilla
oli hiuksissaan kukkia, kaikilla miehillä lehti- tai kaislaseppeleet.
Muutamat ujommat tai ihmisiä karttelevat ryhmät olivat jääneet
sisemmälle metsään, ja katselivat kaukaa meidän tuloamme, puoleksi
piiloutuneina puiden taakse.
Kuningatar jätti _Rendeerin_ samoilla menoilla kuin hänen tullessaankin
ja tykkien jylinä kajahteli kaukana vuoristoissa.
Hän astui maihin ja kulki eteenpäin amiraalin seuraamana. -- Ne
ajat olivat jo menneet, jolloin maan asukkaat kantoivat häntä
käsivarsillaan, etteivät hänen jalkansa koskettaisi heidän
maakamaraansa; tuo vanha tapa, jonka mukaan paikka, mihin hallitsija
jalallaan kosketti, tuli valtion omaisuudeksi, on jo kauan sitten
unohtunut Oceaniassa.
Parikymmentä ratsastavaa keihäsmiestä, jotka muodostivat Pomarén
kunniasaaton, oli rivittynyt rannikolle meitä vastaanottamaan.
Kun kuningatar tuli näkyviin, virittivät _himéné_kuorot yht'aikaa
tavanmukaisen: _la ora na oe, Pomaré vahine!_ (Ole tervehditty,
kuningatar Pomaré). Ja metsät kaikuivat äänekkäistä huudoista.
Olisi luullut nousevansa jollekin noidutulle saarelle, mikä oli
herännyt eloon taikasauvan iskusta.