Suloinen Tahiti, tuo Polynesian kuningatar, tuo
euroopalainen saari kesyttömän valtameren keskellä,
-- viidennen maanosan helmi ja timantti.
(Dumont d'Urville.)
Tämä tapahtui kuningatar Pomarén luona, marraskuussa 1872.
Hovi, joka useimmiten kulki paljain jaloin tai loikoili vihreässä
ruohokossa ja pandanusmatoilla, vietti juhlaa sinä iltana,
ylellisimpiin pukuihinsa puettuna. Istuin pianon ääressä ja
_Afrikattaren_ partituuri oli avoinna edessäni. Samana aamuna
saapunut piano oli uutuus Tahitin hovissa. Se oli arvokas, pehmeä- ja
syvä-ääninen kone -- joka soi kuin urut tai kaukaiset kellot -- ja
Meyerbeerin musiikkia kuunneltaisiin nyt ensi kertaa Pomarén luona.
Vieressäni seisoi ystäväni Randle, joka myöhemmin luopui merimiehen
ammatista laulaakseen ensimäistä tenoria Amerikan oopperoissa. Hän oli
jonkun aikaa kuuluisa Randettin nimellä, siksi kunnes hän, ruvettuaan
juomaan, kuoli kurjuudessa.
Nyt oli hänen äänensä loistavimmillaan, hänen taiteensa korkeimmillaan
ja minä en ole missään kuullut voimakkaampaa, ihanampaa miesääntä. Me
olemme kahden kesken ilahuttaneet monia tahitilaisia korvia tuossa
maassa, missä raaimmatkin ihmeellisen hyvin ymmärtävät musiikkia.
Salin perällä -- vartalokuvansa alla, jossa etevä taiteilija on
kuvannut hänet kauniina ja runollistettuna kolmekymmentä vuotta sitten
-- istui vanha kuningatar kullatulla, punaisella kirjokankaalla
koristetulla valta-istuimellaan. Hän piti sylissään kuoleman sairasta
poikansa tytärtä, pientä Pomaré V:ttä, joka suuntasi minuun suuret,
mustat, kuumeen laajentamat silmänsä.
Vanhus täytti koko leveän istuimen muodottomalla ruumiillaan. Hän
oli puettu karmosiinin punaiseen samettilevättiin, ja paljas nilkka
sovittautui niin hyvin kuin taisi satiinikenkään.
Valta-istuimen vieressä oli tarjotin täynnä pandanussavukkeita.
Frakkiin puettu tulkki seisoi tuon naisen vieressä, joka ymmärsi
ranskaa yhtä hyvin kuin pariisitar, ja joka ei koskaan suostunut
puhumaan sitä sanaakaan.
Amiraali, kuvernööri ja konsulit istuivat kuningattaren lähistöllä.
Noissa vanhoissa ja ryppyisissä, ruskeissa ja neliskulmaisissa
kasvoissa oli vielä suuruutta, ja etenkin kuvastui niissä ääretön suru
-- suru nähdä kuoleman tempaavan pois, toisen toisensa perästä, kaikki
hänen lapsensa, joihin sama, parantumaton tauti oli kyntensä iskenyt,
-- suru nähdä sivistyksen anastaman valtakuntansa kulkevan turmiota
kohti ja kauniin maansa alenevan haureuden harjoittamispaikaksi.
Avoimet ikkunat olivat puutarhaan päin -- siellä näkyi liikkuvan koko
joukko kukilla seppelöityjä päitä, jotka lähestyivät kuuntelemaan:
kaikki hovinaiset: Faimana koristeltuna kuin najaadi kaislanlehvillä --
Tehamana, daturanlehväseppele päässään -- Teria, Raurea, Tapu, Erere,
Tairea, -- Tiahui ja Rarahu.
Salin osa minua vastapäätä oli aivan avoin, seinä poissa ja sen sijalla
saaren puista rakennettu pylväikkö, jonka läpi näkyi tahitilainen
maisema öisten tähtien valossa.
Pylväiden alla, pimeää, kaukaista taustaa vasten, eriytyi penkki, jolla
istuivat kaikki ylhäiset naiset, päälliköttäret ja ruhtinattaret.
Neljä kullattua, pompadourtyylistä soihtua, jotka ihmeekseen tapasivat
itsensä moiselta paikalta, valoi heihin kirkkaan valonsa ja saivat
heidän todella sirot ja kauniit pukunsa säteilemään. Heidän luonnostaan
pieniä jalkojaan verhosivat tänä iltana moitteettomat satiinikengät.
Siellä oli ensin tuo loistava Ariinoore, kirsikanpunaisine
satiiniviittoineen _peia_seppele kulmillaan. -- Ariinoore, joka ei
huolinut erään Ranskan laivaston luutnantin kättä, vaikka hän oli
menettänyt kaiken omaisuutensa morsiuslahjoihin -- eikä myöskään
Kamehameha V:ttä, Sandwich-saarien kuningasta.
Hänen vierellään Paura, hänen erottamaton ystävättärensä, viehättävä
raakalais-tyyppi, omituisen ruma, tai omituisen kaunis -- ulkonäöstä
päättäen yhtä hyvin raa'an kalan kuin ihmislihan syöjä -- merkillinen
tyttö, joka eli metsien keskellä kaukaisessa piirikunnassa, --
omisti englantilaisen missin sivistyksen ja tanssi valssia kuin
espanjatar -- -- --
Titaua, joka hurmasi Englannin prinssin Alfredin, puhdas tahitilainen
tyyppi, joka oli pysynyt kauniina keski-ikäisenäkin, koristettuna
hienoilla helmillä ja pää liehuvilla reva-revoilla peitettynä.
Hänen kaksi tytärtään, jotka olivat äsken saapuneet Lontoolaisesta
pensionaatista ja olivat jo yhtä kauniit kuin äitinsäkin. He olivat
pukeutuneet euroopalaisiin tanssihameisiin, joita puoleksi peittivät --
kuningattaren toivomuksesta -- valkeaharsoiset, tahitilaiset _tapa't_.
Prinsessa Ariitéa, Pomarén tytärpuoli, suloisine, lapsellisen
unelmoivine kasvoineen, uskollisena punaisille Bengalin ruusuilleen,
joita oli kiedottu hänen valtoimiin hiuksiinsa.
Bora-Boran kuningatar, toinen vanha, terävähampainen raakalainen,
samettipuvussa. Kuningatar Moe (_moe_: uni tai salaperäisyys) tummassa
hameessa, puhdaspiirteinen, mystillinen kaunotar, silmät puoleksi
suljettuina, ja niiden katseessa sama ilmeikäs sävy kuin entisajan
muotokuvissa.
Näitten valaistujen ryhmien takana, Oceanian öiden kuulakassa
syvyydessä, kohosivat vuorien harjat tähtitaivasta kohti ja
banaanipuuryhmä siroine ääriviivoineen, suunnattomine lehtineen,
hedelmäterttuineen, jotka muistuttivat mustiin kukkiin päättyviä,
monihaaraisia kynttiläjalkoja. Noitten puiden takana levisivät
eteläisen taivaan tähtisumukot sinivaloiseksi verhoksi, jonka keskellä
Etelänristi kimmelsi. Ei ole mitään niin ihanteellisen troopillista
kuin tämä tumma taulu.
Ilmassa leijui tuo gardenioiden ja oranssien hieno tuoksu, joka
tihentyy illan paksujen lehvistöjen alle; suuri, kasvien välissä
hyörivien hyönteisten surinan täyttämä hiljaisuus, ja tuo tahitilaisten
öiden ominainen kaiukkuus, mikä tekee alttiiksi alistumaan musiikin
taikavoimaan.
Valitsemamme kappale oli se, missä Vasco hurmautuneena käyskentelee
yksin juuri löytämällään saarella ja ihailee tuntematonta luontoa,
kappale, jossa mestari on niin erinomaisesti kuvaillut, mitä hän
sisäisen näkemyksensä avulla tiesi tuon vehreyden- ja valonmaan
kaukaisesta loistosta. Ja Randle alkoi ihanalla äänellään, luoden
katseen ympärilleen:
Oi ihmeiden maa,
ja onnela armain!
-- -- -- -- --
Paratiisi, mi aalloista noussut on!
-- -- -- -- --
Meyerbeerin haamu värähti kai ilosta sinä yönä kuullessaan musiikkiaan
esitettävän sillä lailla, maailman toisessa ääressä --.