Jo kauan aikaa olen minä osannut puhua _rannikon tahitia_, joka
suhtautuu puhtaaseen tahitin kieleen niin kuin _pikku neekeri_
ranskaan, mutta minä aloin myöskin oppia ilmaisemaan ajatukseni
esteettä täysin oikeilla sanoilla, vanhoja, omituisia käänteitä
käyttäen ja Pomaré suostui keskustelemaan pitkät ajat minun kanssani.
Minulla oli kaksi avustajaa tämän kielen tutkimisessa, jota kohta ei
enää puhuta: Rarahu ja kuningatar.
Pitkien écarté-peliemme aikana kertaili hän kanssani innostuksella
opittua, ihastuen huomatessaan minun tutkivan ja rakastavan tuota
katoamaan tuomittua kieltä.
Minua huvitti tiedustella häneltä vanhoja tarinoita, tapoja ja
perintätietoja... Hän puhui hitaasti, matalalla, karhealla äänellä;
minä keräsin hänen suustaan outoja kertomuksia menneistä ajoista,
salaperäisistä, unhottuneista aikakausista, joita maorit nimittävät
_yöksi_.
Sana _po_ merkitsee tahitin kielessä samalla kertaa yötä, pimeyttä ja
tarunomaisia aikoja, joita vanhuksetkaan eivät enää muista.