Kuningatar Vaekehu.
-- -- -- Kun seurataan Taiohaen kadun vasenta puolta saavutaan kirkkaan
lähteen luo, kuningattaren kaupunginosaan. Baniansin jättiläismäiseksi
kasvanut viikunapuu levittää surullista varjoaan kuningattaren majan
yli. -- Sen käärmemäisesti kiemuroivien juurien mutkien välissä tapaa
istumassa naisia, jotka ovat useimmiten puetut kullankeltaisiin
viittoihin, mitkä tekevät heidän ihonsa kuparin väriseksi. Heidän
kasvojensa piirteet ovat karkean kovat, ja he katselevat tuloanne
villein, ivallisin ilmein.
Istuen päivät päästään puoliunessa, pysyvät he liikkumattomina ja
mykkinä kuin epäjumalien kuvat.
Se on Nuka-Hivan hovi, kuningatar Vaekehu seuranaisineen.
Tästä vähemmän puoleensavetävästä ulkonäöstä huolimatta ovat nuo
naiset hyvin hyväluontoisia ja vieraanvaraisia; he ovat ihastuneita,
jos ulkomaalainen istahtaa heidän viereensä ja tarjoavat hänelle aina
kookospähkinöitä ja oransseja.
Elisabeth ja Atéria, molemmat ranskaa puhuvat hovinaiset, tekevät
teille silloin kuningattaren puolesta lapsellisia kysymyksiä viime
Saksansodasta. He puhuvat paljon, mutta hitaasti, korostaen joka sanan
omituisella tavalla. Taistelut, joihin on ottanut osaa yli tuhatta
sotilasta, saavat heidät epäuskoisesti naurahtamaan; meidän armeijaimme
suuruus käy heidän käsityskykynsä yli.
Kuitenkin heikkeni keskustelu pian, heille riittää muutaman lauseen
vaihtaminen, heidän uteliaisuutensa on tyydytetty ja kun vastaanotto
loppuu, muumioituu hovi taas ja teette te mitä hyvänsä mielenkiinnon
herättämiseksi ei kukaan enää välitä teistä.
Ranskan hallituksen toimesta rakennettu kuninkaallinen asunto sijaitsee
yksinäisessä nurkkauksessa kookospalmujen ja tamariskipensaiden
ympäröimänä.
Mutta meren rannalla, tuon vaatimattoman asunnon rinnalla ilmaisee
toinen maja, loistotalo, joka on rakennettu kaikkia alkuasukkaiden
ylellisyyskeinoja käyttämällä, vielä tuon alkuperäisen rakennustaiteen
koko hienouden.
Mustista veistämättömistä kivistä rakennetulta leveältä perustalta
kohoten kannattavat raskaat, komeat puuhirret salvosta. Rakennuksen
holvit ja seinät ovat muodostetut tuhansien joukosta valituista
sitruunapuun oksista, suorista ja kiiltävistä kuin ruoko, ja kaikkia
noita aineksia yhdistävät toisiinsa eriväriset sidenuorat, jotka ovat
sovitetut muodostamaan säännöllisiä, monimutkaisia kuvioita.
Siellä viettää vielä hovi, kuningatar ja hänen poikansa pitkiä hetkiä
liikkumattomuudessa ja levossa katsellen verkkojensa kuivumista
ankarassa auringonpaisteessa.
Ajatukset, jotka piirtelevät vakoja kuningattaren omituisille
kasvoille, pysyvät kaikilta salattuina, ja hänen ainaisten unelmiensa
arvoitus on ratkaisematon. Onko tuo surumielisyyttä vai tylstymistä?
Miettiikö hän jotain, vai eikö? Sureeko hän riippumattomuuttaan ja
häipyvää kesyttömyyttä ja kansaansa, joka rappeutuu ja karkaa hänen
käsistään? -- -- --
Atéria, hänen varjonsa ja koiransa, saattaisi ehkä tietää sen: ehkäpä
tuo tyttö, jota ei voi välttää, kertoisikin sen meille, mutta kaikki
saattaa uskomaan ettei hänkään sitä tiedä; ja saattaapa olla, ettei hän
ole koskaan sitä ajatellutkaan.
Vaekehu suostui mielellään olemaan usean muotokuvapainoksensa mallina;
koskaan ei tyynempi malli ole sallinut tarkastella itseään niin
hätäilemättä.
Tuo sortunut kuningatar paksuine, harjamaisine hiuksineen pysyy vielä
suurena ylväässä puhumattomuudessaan...