... Kukapa osaisi sanoa, missä jonkun maan viehätys piilee? Kukapa
taitaisi tajuta tuon sisäisen tutunomaisuuden, tuon määrittelemättömän
sävyn, mitä ei mikään inhimillisissä kielissä ilmaise?...
Tahitin viehkeydessä on paljon tuota outoa surumielisyyttä, joka
painaa kaikkia Valtameren saaria -eristetty asema Tyynenmeren
äärettömyydessä -- mereltä puhaltava tuuli -- hyökyaaltojen kohina --
varjojen syvyys -- noiden maorilaisten karkea ja suruinen ääni, jotka
kiertelevät laulellen hämmästyttävän korkeiden, valkoisten ja hoikkien
kokospalmujen runkojen keskellä...
Kuluttaa itseään etsimällä, tajuntaan pyrkimällä, ilmaisumuotoa
hakemalla... Turha vaiva -- tuo jokin pujahtaa pois ja pysyy
käsittämättömänä...
Olen kirjoittanut Tahitista monta pitkää sivua; niissä on
yksityiskohtia pienimpienkin taimien ulkonäköön -- sammalien
erikoispiirteihin saakka...
Luettakoonpa tuo kaikki parhaimmalla tahdolla maailmassa -- onko sitten
päästy ymmärtämään? Varmasti ei...
Ja sitten: onko lukemisen loputtua kuultu yöllä, Polynesian koralleista
valkeilla rannikoilla, onko kuultu, yöllä, _vivon_ [kaislahuilun]
surullisen äänen soivan metsien pimennoista tai näkinkenkätorvien
kaukana mylvivän?