Loti'n päiväkirjasta.
Tunnit, päivät, kuukaudet menivät menojaan tässä maassa aivan
toisin kuin muualla, aika hävisi jäljettömästi ikuisen kesän
yksitoikkoisuuteen. -- On kuin olisi rauhan ja liikkumattomuuden
ilmapiirissä, missä maan levottomuutta ei enää ole olemassa...
Oi! mitä ihania hetkiä, oi! mitä suloisia, viileitä kesäpäiviä
vietimmekin jokapäivä Fataua-puron rannalla tässä varjokkaassa,
tuntemattomassa metsikössä, joka oli Rarahun ja Tiahuin koti. --
Puro virtasi hiljalleen eteenpäin sileitten mukulakivien yli tuoden
mukanaan suuret joukot silmännäkemättömiä kaloja ja vesihyönteisiä.
-- Maan peittivät hienot ruoholajit, ja niistä nousi tuoksu, joka
muistutti heinäntuoksua Euroopassa, kauniissa kesäkuussa; harvinainen
tuoksu, jota mainittiin yhdellä ainoalla tahitilaisella sanalla:
_pumiraira_, joka tarkoittaa _vienoa heinänhajua_. Ilma oli täynnänsä
troopillisia höyryjä, joiden joukossa voimakkainna vallitsi keskipäivän
auringon lämmittämien oranssien tuoksu. Ei mikään häirinnyt tuota
valtavaa äänettömyyttä keskipäivän aikana Oceaniassa. Pienet
sisiliskot, siniset kuin turkoosi, tunsivat olevansa turvassa meidän
liikkumattomuutemme vuoksi ja niitä vilisi ympärillämme mustien,
suurien, violettisilmäisten perhosten saattamina. Kuului vain veden
hiljainen kohina, hyönteisten hieno hyrinä ja silloin tällöin
läpikypsän guavehedelmän putoaminen, joka maata vasten särkyessään
levitti mansikan hajua...
... Ja kun päivä oli loppumaisillaan ja aurinko jo oli alentunut
taivaanrannalle heittäen hehkuvan kultaisia säteitään puiden oksille,
palasi Rarahu minun kanssani yksinäiseen majaansa metsässä. --
Molemmat hänen vanhat sukulaisensa olivat aina Saapuvilla istuen
kyyryssä jäykkinä ja vakavina pandanusmökkinsä edustalla ja katsellen
meidän tuloamme. -- Jonkunlainen mystillinen hymy, huolettoman
hyväntahtoisuuden ilme, valaisi hetkeksi heidän sammuneita kasvojaan.
"Me tervehdimme sinua, Loti!" sanoivat he kurkkuäänillään; tai: "Me
tervehdimme sinua, Mata reva!" Siinä kaikki ja sitten täytyi minun
vetäytyä takaisin ja jättää heidän luokseen pikku ystäväni, joka
hymyillen seurasi minua silmillään, ja joka oli kuin nuoruuden kukkea
olemus molempien synkkien polyneesialaisten muumioiden rinnalla...
Oli ilta-aterian hetki. Ukko Tahaapairu ojensi pitkät, tatuoidut
käsivartensa polttoainekasaan ja otti siitä pari kuivaa
_burao_-kappaletta ja hankasi niitä vastatusten villien vanhalla
tavalla sytyttääkseen tulta. Rarahu otti tulen ukon käsistä, sytytti
oksakasan ja paistoi maassa pari _maioreaa_ eli leipäpuun hedelmää,
joista perhe aterioitsi...
Samaan aikaan oli Fataua-puron kylpijöillä tapana palata Papeeteen
Tetuara etunenässä, niin että minä aina sain mennä kotiin hauskassa
seurassa.
"Loti", sanoi Tetuara. "Älä unhota, että sinua tänä iltana odotetaan
kuningattaren puutarhassa. Teriä ja Faïmana lähettävät terveisiä
sanoen, että he odottavat sinua lähteäkseen kanssasi juomaan teetä
kiinalaisten luo -- -- -- Ja jos sinä sallit, tahtoisin minäkin
mielelläni olla mukana..."
Me palasimme laulaen tietä pitkin, josta oli näköala suuren sinisen,
laskevan auringon viime säteiden valaiseman Valtameren yli.
Yö laskeutui Tahitin ylle, kuulakkaana ja tähtivaloisana. Rarahu nukkuu
metsässään; sirkat virittävät ruohokossa iltalaulunsa, yöperhoset
lentelevät suurien puitten välissä -- ja hovinaiset alkavat harhailla
kuningattaren puutarhoissa.