Pomarén hovi oli koristautunut puolivirallista vastaanottoa varten
samana päivänä kun minä ensi kertaa laskin jalkani Tahitin mantereelle.
Englantilainen amiraali, joka kuljetti _Rendeeriä_, oli silloin menossa
tulovierailulle ruhtinattaren, vanhan tuttavansa luo -- ja minä olin
seurannut amiraalia täydessä paraati-univormussa.
Kello oli noin kaksi ja uhkea vehreys siivilöi keskipäivän polttavan
auringon säteitä. Kaikki oli hiljaista ja autiota niissä varjoisissa
lehtokujissa, jotka yhdessä muodostivat kuningattaren kaupungin,
Papeeten. Talot parvekkeineen, hajallaan siellä täällä puutarhoissa
korkeiden, suurten puiden ja tropillisten kasvien varjossa, näyttivät
asukkaineen vaipuneen päivällislevon hekumalliseen horrostilaan.
Kuninkaallisten asuntojen ympäristöt olivat yhtä autioita, yhtä
rauhallisia.
Eräs kuningattaren pojista, päivänpolttama jättiläinen, tuli mustiin
puettuna meitä vastaan ja vei meidät saliin, jonka ikkunaluukut olivat
suljetut, ja jossa jo istui toistakymmentä liikkumatonta, hiljaista
naista.
Keskelle salia oli asetettu kaksi kullattua nojatuolia vieretysten.
Pomaré, joka istui toisella, pyysi amiraalia käymään toiseen, tulkin
vaihtaessa molemminpuolisia virallisia kohteliaisuuksia vanhojen
ystävysten välillä.
Tuo nainen, jonka nimi muinoin oli sekoittunut lapsuuteni eksoottisiin
unelmiin, ilmestyi nyt eteeni puettuna pitkään, punaiseen
silkkiviittaan, vanhan vaskenruskea-ihoisen olemuksen muodossa,
raskas pää käskevästi pystyssä. Huolimatta ijästään ja tavattomasta,
akkamaisesta rumuudestaan saattoi vielä nähdä, mikä hänen nuoruudessaan
oli muodostanut sen viehätyksen, jonka omituiset muistot entispäivien
merenkulkijat ovat meille välittäneet.
Hänen naisseurueensa oli tämän suljetun huoneen puolihämärässä ja
troopillisen päivän tyynessä hiljaisuudessa kuvaamattoman viehättävä.
He olivat melkein kaikki kauniita, tahitilaisen käsityksen mukaan,
muistuttaen mustine, kaihoisine silmineen ja ambranvärisine ihoineen
mustalaisnaisia. Valloillaan olevaan tukkaan oli kiedottu luonnollisia
kukkia, ja heidän maahan saakka ulottuvat harsohameensa riippuivat
löyhästi vartalon ympärillä pitkinä, liehuvina poimuina.
Minun katseeni pysähtyi erikoisesti prinsessa Ariitéa'an, jonka
kasvoilla oli vieno, ajatteleva ja uneksiva ilme; kalpeita Bengalin
ruusuja oli siroiteltu sinne tänne hänen mustaan tukkaansa.