Bathseba, kuka sinä olet ja mitä sinä olet? Minä olen ottanut kovasti
itseeni, ja nyt minä olen selkeentynyt sinusta monessa. Mutta minä en
tunne sinua, mitä sinä olet?
Sitä minä nyt ajattelen, mitä sinä silloin olit, kun sinä itsesi
minusta pois irrotit. Nyt minä ensikerran olen uskaltanut sitä
ajatella, ja minulla on ollut ankara kamppailu itseni kanssa.
Nyt minä olen yhdeksi hetkeksi itseni voittanut, ja nyt minä kiellän
itseni, sillä kun minä ajattelen sinua nyt, niin sinä kasvat niinkuin
suuri ja valuinen henki minun ylitseni, ja minussa herää hämärä tunto,
niinkuin se, joka sinussa silloin liikkui, jotain suurta olisi ollut,
ja vielä suurempaa kuin rajaton halajoiminen.
Sillä minä näen, että sinun voimasi oli suuri, kun sinä minua silmästä
silmään seisoit, ja minun epätoivoni kamppauksen kestit. Sinä olit sinä
hetkenä itsellesi kova, kun sinä itsesi minulle kovaksi teit, ja sinä
vapisit jäykistymisesi alla, ja minä muistan nyt, että minä näin sinun
silmiesi alustat sinisesti värähtävän, ja syvän kärsimyksen piirun
sinun suusi ympärillä, niin että sinun kasvosi olivat kärsiväisiksi
uurretut.
Bathseba, yhdessä minä sinun ymmärrän: sinä olet puhdas ja toinen
olento kuin minä, ja sinä olet uhrautumisen kirkastettu henki, ja sinä
olet vaeltanut syvän kärsimyksen kautta, että sinä niin kirkastetuksi
olet tullut. Mutta se on kova ja ankara näky, ja minä luhistun sinun
ilmestyksesi edessä.
Voih! minä olen ihminen, mitä varten sinä jätit minun!