Bathseba, sinun polviesi eteen olen minä tullut, ja nyt minä rukoilen
sinun rakkauttasi.
Bathseba, leiristäni ja sotajoukkojeni keskeltä olen minä tänne ajanut
ja sinun tykösi tullut. Ja nyt minä olen polvillani sinun hameen
palteittesi päällä ja pitelen sinua käsistä ja katselen sinua sinun
omiin silmiisi. Kuinka sinun silmiesi alusta on vaipunut! Mutta sinun
silmäsi kuultavat vielä syvempinä minua kohden kuin ennen.
Kuinka minä olen hengästynyt! Minä juoksin ylös portaita. Voi, minä
olen rientänyt! Yötä ja päivää minä ajoin. Kun hevoset vaunujen edessä
kuoliaina kaatuivat, niin en minä saanut seisomisen rauhaa, ennenkuin
uudet hevoset edessä olivat, ja minä taas sain sinua kohden ajaa.
Tuhannet kerrat nousin minä vaunuissani seisomaan, ja seisoin eteenpäin
kumartuneena, sillä vaikka hevoset koko ajan henkensä takaa menivät,
niin tuntui niiden meno minusta hitaalta, niinkuin ne vastamäkeä
nousseet olisivat. Bathseba! Likistänkö minä rintaani kovaa lattiata
vastaan tuohon, kun minun sydämessäni niin lyö?
Kuinka minua rupesi painamaan, kun Jerusalem näkymään rupesi! Ja kun
vaunut porttien läpi kumahtivat, niin minä pidin rinnastani kiinni.
Vaunujen jyrinä teki kipeää minussa, ja minä tunsin ahdistuvani, kun
rakennukset kahden puolen nousivat. Ihmiset katujen kulmissa
seisahtuivat ja kääntyivät katsomaan, kun minä ohitse ajoin, mutta minä
en huomannut heistä muuta kuin tuskallisen vilauksen. Minun linnani
edustalla liikkui väkeä. Ne näkivät kaukaa minun vaunujeni tulon, ja
seisahtuivat katsomaan. Ja kun ajajani rupesi pysäyttämään hevosia,
niin ennen kuin minä vielä kerkesin saamaan häntä eteenpäin ajamaan,
niin tunsivat ihmiset minun ja rupesivat säikähtäneinä ja hätääntyneinä
juoksemaan vaunujani kohden, sillä he eivät tietäneet minun tulostani
mitään, ja luulivat minun nyt lyötynä ja ilman sotajoukkoani pakenevan,
kun minä semmoisella kiiruulla tulin. Mutta ennenkuin he vielä tykökään
pääsivät, sain minä hevoset taas liikkeelle lähtemään, enkä minä
muistanut enää ihmisiä kohdenkaan katsoa, kun he joka puolelta tulivat,
ja sitte minun hevosteni tieltä syrjään väistyivät. Kun sitte tuli
kadun kulma ja hevoset taittivat, ja minä sinun huoneesi ja akkunasi
näin, niin reväisi minussa, mutta minä hoputin ajajaa kerran vielä, ja
koetin sydämeni vavahtelun välistä sinun akkunoihisi tähystää, että
minä sinun itsesi niissä näkisin. Mutta kun vaunut tulivat ovesi eteen,
niin hypähdin minä niistä jo ennenkuin ne seisahtaneetkaan olivat, ja
nyt minä olen polvillani tässä sinun edessäsi.
Kuinka minun suoneni lyövät! Kohta minä sentään saan tasaisemmin
hengitetyksi. Minun otti kipeää, kun sinä minun silmiini ensiksi tulit.
Tiedätkö, kyllä minä koko matkan sinua ajatuksissani kannoin ja sinun
edessäni ja läsnäni tunsin, ja vielä viimeisessä silmänräpäyksessä, kun
en minä sinua vielä ollut nähnyt, tästä hiljaisesta huoneesta sinua
hätäisin silmin hain, ja joka verhon ylitse silmilläni lensin, mutta
kun sinä itse sitte mitään aavistamatta ovesta tuossa sisään astuit ja
puoliväliin lattiaa verkallisesti ja ajatuksiisi vaipuneena kävit,
ennenkuin sinä minun huomasit ja annoit silmissäsi valutuksen syttyä ja
kaksi askelta minua kohden teit, mutta sille hämmentyneenä jäit
seisomaan keskelle lattiaa patjan eteen tuossa, niin tulit sinä minun
silmääni sittenkin niin, että minä koko olemuksessani värähdin, ja
menehtyväni luulin, niin etten minä muuta voinut kuin sinun tykösi
tulla, ja kun sinä yhtäläisesti mielesi yllättämänä tähän istumaan
vaivuit ja kätesi annoit voimattomina syliisi vajota, niin polvistuin
minä sinun viereesi ja olen vielä heikko. Enkä minä ole vielä
uskaltanut sinua katsoakaan oikein. Minä pidän silmiäni poispäin sinun
ohitsesi ulos ilmaan ja joskus vaan, yhden silmänräpäyksen, katson
syrjästä sinua. Sillä minusta tuntuu, niinkuin tämä olisi liika paljon,
ja minä tunnen itseni kipeäksi ja vaipuvaksi nyt, kun minä tässä sinun
edessäsi olen. Kestänkö minä tätä onneani? Ja tuleeko tämä kaikki yhtä
haavaa minun päälleni. Rakastanko minä sinua näin paljon? Tiedätkö,
vaikka minä olen sinua niin suuresti rakastanut, kun minä poissa olen
ollut, että minun oloni on aina ja joka aika ollut paljas rakkauden
kituminen, niin en minä sentään ole tietänyt, että minun rakkauteni
näin suuri on ollut, kuin miksi minä sen nyt tunnen, kun minä sinun
edessäsi polvillani olen ja sinun itsesi silmilläni näen.
Voi, Bathseba, kuinka minä rakastan, rakastan! Voinko minä sanoa sen,
ilman että minä raukenen sen sanomisen alla! Rakas, rakas, minä tunnen
sinun läsnäolosi niinkuin suloisen ja hivelevän hyväilyn rinnallani.
Kun sinä tietäisit, kuinka minä sinua rakastan! Oh, jos sinä tietäisit.
Anna kätesi tänne, niin minä puhun. Hyvä, nyt se on minulla, kuinka se
on suloinen, kuinka sinä olet suloinen, nyt minun on hyvä olla. Kun
minä olin sinusta poissa, luuletko, että minä missään muussa olin kuin
sinussa. Enpä, sillä yhtäpäätä minä sinun läsnäolosi ympärilläni
tunsin. Ja vaikka minä missä liikuin ja olin, niin kun minä ulos
ympärilleni katsoin, niin sinua minun silmäni hakivat. Ja kun minä
käteni oijensin, niin minä luulin ilmasta sinun kätesi saavani ja sitä
piteleväni, ja kun minä kävelin, niin minä tunsin sinun olkapääsi
olkapääni vierellä, ja se lämmitti, ja sinä kävelit minun rinnallani ja
me astuimme yhtä askelta. Rakas, rakas, kuinka suloista on pitää sinun
kättäsi kädessään. Anna, kun minä painan sitä sydäntäni vastaan.
Tunnetko, kuinka se lyö. Rakas, rakas. Minun käteni hykertyy sinun
kätesi päälle, enkä minä ikinä siitä hellittäisi. -- Voi Bathseba, niin
se oli. En minä yhtään hetkeä sinusta erilläni ollut. Kuinka minä
sitten olisin saattanut kestää, että minä aina sinusta poissa olin,
enkä koskaan sinua silmilläni nähdä saanut? Enkä minä kestänytkään ja
nyt minä olen tässä. Oh, sillä minä tahdoin sinun omat silmäsi minun
silmäini edessä olevan, ja minä tulin sairaaksi, kun minä en saanut
sinun lämmintä kättäsi kädessäni silittää ja hykertää! Kuinka sinun
poskiesi hipiä on kuultava! Ja kuinka heleästi ja lämpimästi sinä minun
silmieni alla punastut, kun minä satun sydämestäni sanan löytämän, joka
värähtää. Voi, sinä et tiedä, kuinka suloinen sinä saatat minun
silmissäni olla, ja minun rintani vavahtelee, kun minä saan sinua sinun
silmiisi katsoa.
Voi, sinä Bathseba, rakas, sinä olet niin rakas minulle, ja kun minä
näin sinun edessäsi olen ja sinua katselen sinua vastapäätä, niin minun
mieleni käy valletuksissa minussa, niin ett'en minä osaa rintani
käyntiä salata, vaan värähtelen kasvoiltanikin. Oh, minä rakastan ja
rakastan sinua, ja minun on suloista uskoa sinulle, että minä sinua
rakastan, sillä minä näen, että sinä otat vastaan minun sanani ja
kätket ne sydämeesi, ja minä näen, että se kätkeminen on suloinen työ
sinulla. Minä rakastan, rakastan sinua, ja minun rintani pakahtuu, kun
en minä koskaan saa sitä kyllikseni sanotuksi. Sillä katso, minun
sydämeni minun rinnassani on niinkuin juokseva hunaja ja niinkuin
lämmin ja heruva maito, ja kun minä sinua, Bathseba, katson, niin käy
minun mieleni ylitse minussa, ja sinun silmiesi näkö viekottelee minun
puhumaan. Oh, minä liikahtelen itsessäni, ja minun sydämeni
liikahtelee, ja minä juovun, kun minä siitä saan sinulle puhua.
Bathseba, anna, kun minä otan sinun syliini nyt. Sillä minä en tiedä,
mihin minä sinun kätkisin, että sinä minua lähellä olisit ja lähempänä
vielä. Anna, kun minä sinun huuliltasi suutelosi otan. Voi, sillä minä
olen sinun lähelleni vetänyt, ja minä tunnen, kuinka sinä hengität
minun rinnallani. Oletko, oletko sinä minun sylissäni? Kuinka sinä olet
suloinen! Minun poskeni hiipii sinun poskeasi vastaan, ja liittyy sinun
poskeesi, voi, kuinka lämpimältä se vastaa. Anna, anna minun vetää
itsesi minua lähelle, ja anna, anna meidän syleilymme olla kiinteän ja
lähestyvän, niin että meidän hengityksemme nousee ja laskee yhdessä ja
että me rintamme toisiamme vastassa tunnemme. Voi, sillä kun minun
käteni sinun ympärillesi kiertyy ja kun minä hiljaa sinua lähelleni
vedän, niin minä luulen mieleni seisahtuvan minun herkkyvästä
onnestani, sillä maailmassa en minä mitään muuta halaja, kun sinua,
jonka hengityksen minä käsivarsieni välillä tunnen, ja sinun minä
itseeni upottaa halajaisin, ja ijäksi minä halajaisin näin sinua
syleilemään jäädä. Oh, sillä kun meidän huulemme pitkään ja tykähtävään
suuteloon yhtyvät, niin minä tunnen, niinkuin me toinen toiseemme
vuotaisimme, enkä minä ikinä huuliani sinun huuliltasi irrottaa voisi.
Oh, minä juon sinua, rakas, rakas Bathseba, ja keinuva taivas kumpuaa
minun sydämeeni! Bathseba, Bathseba, sinun syleilysi on kiinteä ja
lämmin, ja sinun suutelosi pitkä ja lähentyvä ja sinun silmiesi näössä
minä kylven niinkuin elämän lähteessä, jumalani, autuuteni meri, minä
jätän itseni ja kuolen.