Yhtenä iltana, kun minä huoneeni katolla istuin, ja kun oli tyyni, niin
minä kuulin laulavan äänen, ja kun minä katsoin, niin istui Bathseba
palmunsa varjossa ja lauloi. Hän luuli olevansa yksin, ja hyräili
ääneensä, ja minä erotin joka sanan, kun se kumpusi hänen huuliltaan.
Enkä minä uskaltanut liikahtaa istuessani siinä, ja peljäten ajattelin
minä, että hänelle tulisi jotain muuta mieleen, niin että hän lakkaisi
laulamasta. Tällä tapaa hän lauloi, ja joka sana viivähti hiljaisessa
ilmassa: -- -- --
Minun on lämmin olla mielessäni, ja ihmetellen ja viivähtäen minä
ympärilleni silmäni nostan. Sillä minä elän uudessa ilmassa, joka on
suloinen ja painava rinnan ympärillä, enkä minä tiedä, onko tämä totta.
Yhden kerran näen minä edessäni syvät, syvät silmät, ja niihin silmiin
on sidottuna maailman kaikki hellyys ja hyväilevä veto, ja ne silmät
katsovat minua suorasti silmään ja ottavat minua sydämen pohjaan. Ja
hetkittäin unhotan minä itseni katsomaan niitä silmiä vastaan, niin
että minä tunnen, kuinka minun poskeni lämpenevät.
Oh, sillä koko minun oloni on niinkuin unennäköä. Enkä minä osaa
ajatella, mitä minä olen, ja missä minä olen, vaan minä olen niinkuin
lämpimissä harsoissa, ja minun on suloista ja pehmeää olla, ja minun
ajatuksenikin ovat punastuvaiset. Ja kaikkein mieluimmin sulkisin minä
joka hetki silmäni ja pysyisin hiljaa, sillä silloin rusottaa minussa
niin lämpimästi, ja minun mieleni ympärille tulee niin heleä
kuultavuus, ett'ei minun tarvitse muuta kuin hiljaa painaa kädelläni
sydämelleni, ja minun on suloista olla.