Minä muistelen ... sillä kun minä ajattelen itsessäni, niin minä olen
ennenkin elänyt, ja minun menneestä elämästäni nousee tuoksuja niinkuin
kukkasmaasta, ja minä olen herkytetty muistojani muistamaan nyt.
* * * * *
Te Siionin tyttäret, kuinka te soittelitte kun teidän sankarinne tuli,
hän joka oli Goliatin lyönyt. Sillä Israelin sotajoukko palasi ja sen
yllä liehuilivat voiton viheriät palmut. Minä silloin sen sotajoukon
edessä ratsastin ja ylpeästi nosteli minun ratsuni päätään. Ja kun
minun takanani sotajoukko kohisi ja maa askelten väkevästä poljennasta
vavahteli, tunsin minä rintani levittyvän, sillä minä olin Goliatin
lyönyt, ja minun käteni oli Israelin vihollisen maahan sortanut, ja nyt
minä Israelin voittavan sotajoukon edessä ratsastin ja Jerusalemia
lähestyin, jossa minä tiesin kansamme meitä odottavan.
Kun sitte Jerusalem meidän eteemme nousi ja sen tornit häälyvien
lippujen ja vehreitten lehtien alla olivat ja musta kansan paljous sen
muurien harjat ja toistensa takana nousevat katot peitti niin että
kaupunki siinä huojui ja heilui, niin vavahti minun sydämessäni, kun
minä yksin siinä rivien edessä ratsastin ja kaikkien silmien edessä
valuttavia portteja kohden ajoin, mutta minä nousin suoremmaksi
satulassani ja kannustin hevostani, niin että se viskasi päätään
taaksepäin ja heilahutti paksua harjaansa. Suunnattomat olivat rivit
takanani, ja askelten kohinassa kumahteli voiton poljenta, ja laulu,
joka takaani rivien pohjalta pidättämättömänä nousi, oli voiton rajaton
laulu ja väen paljoudesta edessä humisi ilma ympärillä. Silloin korkeat
portit minun silmissäni himersivät, takana häämötti suora ja kukiteltu
tie, ja kahden puolen sitä vallettui tiheä ihmisseinä. Mutta taampaa
tieltä valutti valkoinen naisten parvi minua kohden. Ja kun minä ajoin
portista sisään, niin helähtivät harput soimaan ja huilut helisemään ja
ne valkoiset naisten parvet liikkuivat minua kohden. Niillä naisilla
oli kukkasia käsissä, muutamalla yksi ainoa suuri helottava kukkanen,
toisilla kukkaskimppu kummassakin kädessä, heillä oli valkoiset
vaatteet kaikilla, ja kun he tulivat minua kohden, niin oli se kuin
utua. Sitte rupesi satamaan kukkasia minun päälleni, sillä he rupesivat
heittämään kukkasiansa minulle; niitä tuli silmille ja rinnalle,
viimein minun täytyi nostaa kilpeäni hiukan suojatakseni itseäni
niiltä, niin että ne kahisivat kilven kiiltävää kylkeä myöten ales
hevosen jalkoihin, niin että se kahlasi kukkasten keskeltä ja nosteli
jalkojansa, sitte se suihkasi yhden kukkasvihon suuhunsa, ja pudisteli
sitä hampaissaan. Minun mieleni rupesi asettumaan, ja minä päästin
kypärin nauhan leukani alta vallalleen ja otin sen päästäni ja annoin
hiusteni liehua valloillaan. Sitte minä katselin ympärilleni ja minä
ilostuin, kun minä niitä kierteleviä parvia katselin. Käsikädessä ne
siinä liehuilivat minun edessäni, mustat hivukset ilmassa vapaina ja
valkoiset puvut ympärillä hulmumassa. Siinä ne hupenivat minun tieltäni
pois, kun minä eteenpäin ratsastin, ja tanssivat minun edestäni. Minä
tulin iloiseksi, sillä he olivat kaikki niinkuin he olisivat olleet
minun tuttaviani, ja minun teki mieleni antaa heille kättä jokaiselle,
sillä heidän silmänsä katselivat niin iloisina minua. Yhden silmät
olivat vallattomana hymynä, mutta ei hän katsonut minua eikä toisiakaan
kohden, iloitsi vaan ja taputti käsiään yhteen, kun silmät jonkun
kanssa yhteen sattuivat; toisen posket hänen vieressään olivat
iloisissa kuopissa, kun hän kulmiensa alta, ikäänkuin katsettansa
salaten, minua katseli; heidän kummankin takana näkyi kolmas, sen
silmät lepäsivät silmänräpäyksen verran totisina minun päälläni, mutta
kun hän huomasi minun katsovan häntä, lensi hän punastuvaksi, ja riensi
ottamaan kahta viereistään kädestä ja niiden kanssa pois lentämään,
mutta mennessään katsoi hän vielä olkansa ylitse taakseen ja punastui
toisen kerran, kun hän näki minun vieläkin häntä katselevan, minä
olisin suudellut häntä keskelle sitä punastuvaa poskea. Silloin lensi
iso kukkasvihko minua päin silmiä, ja kun minä taas rupesin näkemään,
niin nauroivat kaikki ympärillä, mutta minä kostin yhdelle, joka
kaikkein enimmän nauroi, ja sieppasin kukkaset siltä, ja ajattelin
sitaista häntä itseänsäkin uumilta ja nostaa kanssani hevosen selkään,
mutta hän sai kierretyksi itsensä irti käsistäni ja juoksi pois, ja
vasta kun hän jonkun matkan päässä oli, kääntyi hän ympäri ja katseli
minua heleästi nauraen ja hengitti nopeasti. Hän olikin kaunein ja
iloisin kaikista, ja minä ajattelin ottaa hänen kiinni vielä, kun hän
sieltä toisten takaakin vielä nauroi, enkä minä olisi pitänyt väliä,
vaikka minä olisin häntä ihan keskelle suuta suudellut, mutta sitte
tuli jo, ennenkuin minä häntä sain kiinni, toisia minun silmiini, enkä
minä enää muistanutkaan ajatella sitä, kuinka notkeasti hän oli
levännyt minun käsivarrellani, ennenkuin hän siitä pois sai itsensä
kierretyksi. Ja sitte oli taas kaikki minun silmissäni paljasta
tanssivaa humua ja hymyileviä silmiä ja tuoreita poskia, joille veri
nousi ja laski raikkaina kukkasina, enkä minä koko siitä illasta muuta
muista. Ja kun minä sitä vieläkin muistelen, niin menevät minun silmäni
valuiseen hymyyn.
* * * * *
Kun minä sitte olin kuningas, ja minun mieltäni veti kaukaisiin maihin,
niin on minulla siitä toisia muistoja. Sillä kun minä sotajoukkojeni
kanssa olin liikkeellä ja vieraitten maitten keskellä olin, niin öisin
kun minä yksin jäin ja kun voiton hyminä ympäriltäni vaikeni, niin
istuin minä valveilla ja katselin yötä, ja minun mielelläni lepäsi
tumma kaiho, ja oli, ikäänkuin minä olisin kahta kättä halajoinnut,
jotka minun kaulani ympärille kiertyisivät, ja ikäänkuin minun huuleni
olisivat hakeneet kahta lämmintä huulta...
Kun sitte päivä valkeentui, ja minun sotajoukkojeni ilo taas eteenpäin
pauhasi, ja kun uudet kaupungit viheriäisten lehdikköjensä keskeltä
eteen nousivat ja idän kuninkaat palmuja heilutellen vastaan tulivat ja
minut kaupunkeihinsa veivät ja polvistuen johtivat minut palatsiensa
korkeista ovista sisään, niin kun ilta tuli, ja minä loistavassa
salissa ylhäisellä istuimella istuin ja kuninkaat minun kummallakin
puolellani, niin käskin minä soittajat soittamaan, ja annoin
ruhtinatarten eteen tulla ja tanssia.
Kun sitte ympärillä humu heräsi, ja soitto korkeissa holveissa
kajailemaan rupesi, ja kun naisten ilmaiset ryhmät rupesivat iloisten
pilarien välistä liehuilemaan esiin, niin olin minä alallani ja pysyin
sanattomana. Ne parvet olivat niinkuin valkoiset pilvet, kun ne
tulivat, ja kepeä hulmunta nousi silmien eteen niistä. Soitto humuili
niiden tullessa valuisesti ja ikäänkuin olematonta tavoitellen, mutta
sitte se löysi itsensä ja sen kohina syventyi. Sen syventyvän soiton
mukana lähenivät tanssijain parvet, ne tulivat tanssin sylissä silmään,
kiertelevät käsivarret paljastuivat siitä vaalevasta hulmunnasta, sitte
minä näin silmät, ja niiden silmien loisto oli totinen ja ne hohtivat
suorasti minua kohden, ja heidän keskeltään hulmahteli tuoksu, joka oli
hyvä ja raskas, ja kun se hiveli minun poskiani, niin minä hengitin
sitä. Minä hengitin sitä hiljaa ensin, ja koetin olla tyyni ja kylmä.
Siinä itseäni pidätellen, minä kuuntelin, kuinka soiton kohina paisui
ja nousi, ja sitte minä sisässäni ikäänkuin aukenin, ja minussa heräsi
painava halu vetää rintani täyteen sitä tuoksuavaa ilmaa, ja antaa
itseni huumahtaa sen soiton mukaan, enkä minä enää missään olisi
itseäni vastustaa tahtonut. Nyt minä näin rinnat, jotka vavahtelivat
harsojen alla, ja minä näin uumat, jotka taipuilivat tanssin käänteissä
ja kaikki oli kuuma ja tummassa vauhdissa lentävä pyörre, ja kaikki
silmät paloivat minua kohden, ja se palo oli totinen ja syttyvä, niin
että minä värähdin itsessäni, kun minä niiden silmien katsannon kohdeni
tunsin. Kun minä siinä kuulustelin, niin en minä pysynyt istumassa
enää, vaan nousin seisomaan, ja minä vapisin hiukan. Sillä se soitto
tuli nousussaan, niinkuin väkevä valli ja silmät ummessa ja kädet
kurotettuina olisi sen haltuun itsensä heittänyt ja sen kantamaksi
itsensä jättänyt, mutta kun se laski, niin sen lasku oli paljas hekuma,
joka värisi, ja tainnuksissa sen syliin vaipui. Vielä kerran minä vedin
rintani täyteen sitä raskasta ja tuoksuvaa ilmaa, joka leyhyi ympärillä
niinkuin hivelevä usva, ja sitte oli silmissä enää vaan notkuva pyörre
ja kuuma lento. Silloin huumahti mieli ja minä horjahdin yhden askelen
eteenpäin, mutta sitten minä jo tulin juosten istuimen portaita alas ja
seisoin keskellä pyörryttävää tanssia. Yhden silmänräpäyksen minä
katsahdin ympärilleni, ennenkuin minä itseni jätin, mutta sitte katosi
kaikki silmistä, enkä minä muuta muista kuin kuumottavan posken, jota
vastaan minun poskeni hiipi ja lämpimän rinnan, joka vavahdellen taipui
minun rintaani vastaan. Ja sitte oli, ikäänkuin minä olisin lentänyt
pois, ja niinkuin minä olisin syviä ulappoja sukeltanut, joissa ei
mitään tietoa ole.
* * * * *
Kun minä sitä kaikkea ajattelen, niin minun sydämeni on niinkuin
kukkastarha, ja monta tunnetta on sillä kukostanut, niin että sen
muistoista kasvaa tuoksu, joka nousee päähän niinkuin väkevä viini. Oh,
sillä monta muistoa minussa virkoo, ja minä elän muistoissani elämäni
uudestaan rinnassani, niinkuin minä nyt vasta sen eläisin.
Mutta katso, nyt vasta minä sentään tiedän, mitä rakkaus on. Sillä
rakkaudessani minä muistamaankin opin. Ja rakkaus on väikkyvä kangastus
ja etäisyyden uni ja mielen sulanut sointu, mutta sitte on rakkaus
vielä niinkuin punertavan veren rusko ja lämmin suihku.