Herra de Richelieulla oli kuten kaikilla hovimiehillä yksi hotelli
Versaillesissa, toinen Pariisissa, yksi talo Marlyssä, toinen
Luciennesissa. Sanalla sanoen: asunto lähellä jokaista kuninkaan
asuntoa tai retkeilypaikkaa.
Kun Ludvig XIV oli lisännyt palatsiensa lukua, oli hän sillä teollaan
säätänyt jokaisen arvohenkilön velvollisuudeksi olla melkoisen
rikas, kaikkien, joilla oli etuoikeus päästä hänen suuriin tai
pieniin seurapiireihinsä; sillä muutenhan ei kukaan jaksanut arvonsa
mukaisesti laajentaa taloutensa komeutta samassa suhteessa kuin
oikkujaan seuraava kuningas laajensi omaansa.
"Marski de Richelieu oleskeli silloin, kun herrat Choiseul ja Praslin
eroitettiin toimestaan, Versaillesissa olevassa hotellissaan. Ja
tähän hotelliinsa oli hän ajanut eilisiltana Luciennesista, jossa hän
oli esitellyt rouva Dubarrylle sisarensa pojan."
Hovi oli nähnyt marskin Marlyn metsässä kreivittären seurassa
ministerin epäsuosion jälkeen, nähnyt Versaillesissa, se tiesi
hänen saaneen salaisen ja pitkän vastaanoton Luciennesissa. Siitä
seurasikin, että kun vielä Jean Dubarry lisäsi näitä aavisteluita
jonkinlaisilla vihjauksilla, koko hovi piti velvollisuutenaan nyt
kiiruhtaa kumartamaan marski de Richelieutä.
Vanhan herttuan vuoro oli siis nyt nauttia tuota kiitosten,
imarrusten ja kohteliaisuuksien suitsutusta, jota kaikki onnenonkijat
uhraavat epäjumalalle, olipa hän sitten mikä tahansa.
Marski de Richelieu ei tosin aavistanut, että tällainen onni tulisi
hänelle jo nyt; mutta kuitenkin nousi hän varmuuden vuoksi jo sen
päivän aamuna, johon olemme päässeet, varmalla aikomuksella tukkia
sieraimensa tuolta suitsutukselta, aivan kuin Odysseus muinoin
tukkesi korvansa vahalla välttääkseen sireenien laulua. Hänen
laskelmainsa mukaan tapahtumien tulos kohtaisi häntä vasta seuraavana
päivänä, sillä silloin kuningas julistaisi uuden ministeristönsä
jäsenten nimet.
Marski kummastui siis suuresti, kun hän nyt heräsi, -- tai
paremminkin: kun kova vaunujen jyrinä herätti hänet, -- ja hän sai
kamaripalvelijaltaan kuulla, että hotellin pihat, odotushuoneet ja
salit olivat tungokseen asti täynnä vieraita.
"Hm, tuntuupa siltä kuin olisin nostanut melua."
"Nyt on vielä sangen aikaista", vastasi kamaripalvelija nähdessään,
millä kiireellä herttua veti yömyssyä pois päästään.
"Tästä lähtien", sanoi herttua, "ei minulla ole määrättyjä tunnin
aikoja. Muista se."
"Kyllä, monseigneur."
"Mitä vieraille on sanottu?"
"Ettei monseigneur ole vielä noussut ylös."
"Silläkö tavoin vain?"
"Niin."
"Se oli tyhmästi sanottu; olisi pitänyt lisätä, että minä valvoin
myöhään, tai parempi sanoa... Mutta kuule, missä on Rafté?"
"Herra Rafté nukkuu", vastasi kamaripalvelija.
"Kuinka, nukkuuko hän? Hänet täytyy herättää, se onneton!"
"No, älkäähän", virkkoi silloin virkeä, hymyilevä vanhus, joka
ilmestyi ovelle. "Tässä Rafté on; mitä hänestä tahdotaan?"
Marskin tyytymättömyys katosi heti, kun hän kuuli nämä sanat.
"Ahaa, arvasinhan, että sinä et nukkunut."
"Ja jos olisin nukkunut, mitä kummaa siinä? Nyt on tuskin vielä selvä
päivä."
"Mutta, rakas Rafté, näethän, että minä en nuku enää."
"Se on toinen asia, olette ministeri... Kuinka te voisitte nukkua."
"Oho, tuntuu kuin sinä aikoisit minua siitä torua", sanoi marski
väännellen naamaansa kuvastimen edessä. "Etkö sinä ole tähän
tyytyväinen?"
"Minäkö? Mitä iloa tässä minulle on? Te rasitatte tästä lähtien
itseänne liikaa ja tulette sairaaksi, ja siitä johtuu, että minä saan
hoitaa hallitusta, eikä se ole ollenkaan hauskaa, monseigneur."
"Oho, kuinka sinä olet vanhentunut, Rafté!"
"Minä olen täsmälleen neljä vuotta nuorempi kuin te, monseigneur.
Niin, niin, minä olen vanha."
Marski polkaisi kärsimättömästi jalkaansa.
"Tulitko odotushuoneen läpi?" kysyi hän.
"Tulin."
"Keitä siellä on?"
"Koko maailma."
"Mitä siellä puhutaan?"
"Toinen kertoo toiselle, mitä hän aikoo teiltä pyytää."
"Sehän on luonnollista. Mutta oletko kuullut heidän juttelevan minun
nimittämisestäni virkaan?"
"Oh, minusta on parempi olla niitä puheita teille kertomatta."
"Kas, kas, joko alkaa arvostelu?"
"Vieläpä niiden puolelta, jotka teitä tarvitsevat. Minkälainen onkaan
se niiden taholta, joita te tarvitsette, monseigneur!"
"Minun täytyy sanoa sinulle, Rafté", virkkoi vanha marski
teeskennellen keveää naurua, "että ne, jotka väittävät sinua
imartelijaksi..."
"Kuulkaa, monseigneur", vastasi Rafté, "miksi te annoitte valjastaa
itsenne mokoman auran eteen, jota kutsutaan ministeriöksi? Oletteko
väsynyt onnelliseen elämään?"
"Ystäväiseni, minä olen saanut kaikkea, paitsi sitä."
"_Corbleu_, ettehän ole maistanut arseniikkiakaan; miksi ette pistä
sitä suklaanne sekaan, uteliaisuuden vuoksi?"
"Rafté, sinä olet laiskuri; nyt sinä aavistat, että saat sihteerinäni
paljon työtä, ja pelkäät... ja äsken sinä sen tunnustitkin." Marski
antoi pukea itsensä hyvin huolellisesti.
"Minun pitää saada sotilasryhti", kehoitti hän kamaripalvelijaansa,
"ja anna minulle sotilas-kunniamerkkini".
"Näyttääpä siltä kuin joutuisimme sota-asioihin?" kysyi Rafté.
"Kyllä, siltä tosiaan näyttää."
"Mutta minä en ole vielä nähnyt kuninkaan virkanimitystä, se ei ole
oikein paikallaan."
"Se tulee epäilemättäkin pian."
"_Epäilemättäkin_, se on siis päivän tunnussana."
"Kuinka sinä olet tullut epämiellyttäväksi vanhoilla päivilläsi,
Rafté, sinä saivartelet muotoseikkoja ja kielen puhtautta. Jos tämän
olisin tiennyt, en olisi teettänyt sinulla tulopuhetta, jonka pidin
Akatemiassa: se teki sinut tuollaiseksi pedantiksi."
"Mutta, kuulkaas, monseigneur, koska me nyt olemme hallitus, niin
olkaamme järjestystä rakastavia... Omituinen seikka..."
"Mikä seikka?"
"Niin, kreivi de la Vaudraye, jonka kanssa juuri puhuin tuolla
kadulla, ilmoitti, ettei vielä ollut päätetty mitään varmaa
ministeriöstä."
Richelieu hymyili.
"Herra de la Vaudraye on oikeassa, -- mutta olet siis jo ollut ulkona
kaupungilla?"
"_Pardieu_, täytyihän. Tämä kirottu vaunujen jyrinä herätti minut,
minä annoin pukea itseni, pistin rintaani sotilaalliset arvomerkit,
minäkin, ja ajelin kaupungilla."
"Ahaa, herra Rafté suvaitsee huvitella minun kustannuksellani?"
"Oi, monseigneur, Jumala siitä varjelkoon. Mutta asia oli sellainen,
että..."
"Että..."
"Että minä tapasin ajellessani vielä erään henkilön."
"Kenenkä?"
"Apotti Terrayn sihteerin."
"Ja hän?"
"Niin, hän sanoi minulle, että hänen herransa on nimitetty
sotaministeriksi."