Vaiti, sanon minä! Ei täällä rähistä!
KAARLO kääntyy mestarin huonetta kohden, katseessaan epämääräinen
toivottomuus ja tuska.
Eikö jo voida lähteä täältä? Minne tahansa!
POLIISI röyhkeästi.
Ei täältä lähdetä ennenkuin patruuna tulee!
(Tarttuu Kaarlon hihaan aivankuin peläten tämän pakenevan.)
ANNI on aivankuin kauhun ja hämmästyksen lamauttamana. Nyt hän
tulee Kaarlon luokse, tarttuu vapisevin sonnin vuoroin käsiin ja
rautoihin ikäänkuin irroittaakseen ne, sitten lysähtää polvilleen kuin
kuolettavan kuulan satuttamana parahtaen särkyneesti.
Kaarlo...
KAARLO hätkähtää, kuin pahasta unesta havahtuessa ja änkyttää
katkonaisesti:
Voi Anni — mitä tämä on? Onko kaikki totta, Anni parka? Olenko minä
murhaaja jonka elämä hukkuu hämärään vankikoppiin... — (Katsahtaa
kuin tuskasta sekopäisenä ympärilleen.) — Voi Anni... eikö mitään...
Sinnekö meidän pikku kotimme häipyi...? Ja me puhuimme puutarhasta...
missä leikkivät pienokaiset... Ei, kyllä kuolema on parempi... — (Ääni
katkeaa kuin tukehtuneena.)