Entä sitten? Eihän tästä muutenkaan ikinä tule sen parempaa! Nytkin
kärsittiin viikkokaudet ja palkaksi saadaan lähteä maantielle
pakkaseen, nyt kun ei enää jaksa kävellä. Ja pienet viattomat lapsetkin
ovat ihan turhaan kituneet ja kuolleet suorastaan nälkään. Se on
jotain, jotain...
KAARLO kuin itsekseen, vapisevalla äänellä.
Se juuri kauheinta onkin. Ken eilenkin oli hautausmaalla ei koskaan
voi unhottaa sitä pitkää kirstujonoa, ja äitejä jotka vilusta väristen
tuijottivat pienokaisiaan jotka lepäsivät viime kehdoissaan niin
surkean laihoina ja hentoina kuin kuoliaaksi paleltuneet linnunpojat.
KORPI on kuunnellut synkän, neuvottoman näköisenä, mutta äkkiä hänen
katseensa kirkastuu ja hän lausuu innostuneena.
Ei pojat — he eivät ole kuolleet turhaan... Nuo hennot laihtuneet
ruumiit tulevat haudoistakin huutamaan kärsimyksistään, meidän
taistelustamme. Nuo pakkasen jäykistämät pikku suut puhuvat ikuisella
äänettömyydellään vakuuttavammin kuin mitkään sanat, herättäen tuhansia
työläisiä ajattelemaan asemaansa. Ja kun olosuhteet pakottavat
työläisluokan järjestymään, siis kehittämään, sivistämään itseänsä, saa
se samassa suhteessa yhä enemmän vaikutusvaltaa — ja parantaa myöskin
yhtämittaa asemaansa. Ja niin on lopulta kaikki muuttuva. Työläisten
voittoa ei voi ehkäistä mikään sorto eikä väkivalta. Ei siis tarvitse
toivottomaksi — tämä on vain...
POLIISI keskeyttää ankaran virallisesti.
Vaiti! Lopettakaa vihdoinkin kiihoituksenne, sillä te joudutte
vastaamaan siitä, mitä nyt olette saaneet aikaan! Tiedättekö mikä
rangaistus seuraa murhaan yllyttämisestä?
KORPI tolkuttomasti.
Murhaan yllyttämisestä?