Vai oli Kalle kotona?'Sepä hyvä! Sinä olit kai hänen kanssaan kamarissa
silloin kun minä kävin Väänäsellä.
ANNI katsahtaa Kaarloa hämmästyneenä ja änkyttää vapisevin äänellä.
Mitä — kamarissa? Eihän Väänäsellä kamaria olekaan... Kaarlo...
KAARLO pelottavan kylmästi ja tyynesti.
Vai ei ole — vai niin! Olin vain kuulevinani sinun äänesi. Mutia
mahdollisesti olit jossakin muualla juuri silloin?
ANNI alkaa hengittää raskaasti ja toistaa koneellisesti kuin uneksien.
Niin minä olin jossakin muualla juuri silloin...
KAARLO huokaa raskaasti ja katsoo kauan Annia, joka vääntelee käsiään —
niinkuin tuo läpitunkeva katse painuisi hänen sydämeensä.
Anni — pikku Anni...
(Anni kohottaa hätääntyen katseensa ja hänen rintansa alkaa kohoilla
rajusti.)
Pikku Anni — mitä nyt on tapahtunut?
(Anni vavahtaa ja tarttuu voihkaisten rintaansa, niinkuin tuo tuskasta
värisevä, rukoileva kuiskaus sattuisi häneen kuolettavana kuulana.
Sitten vilkaisee hätäisesti ympärilleen kuin aikoisi paeta, mutta kun
Kaarlo yhä katsoo häntä, peittää hän yhtäkkiä kasvonsa ja änkyttää
käheästi.)
Kaarlo! Älä katso Kaarlo... Minä pyydän, älä katso...
KAARLO toistaa tolkuttomasti.
Älä katso — Älä katso? Mitä on tapahtunut, missä olet ollut kun minä en
saa enää katsoa silmiisi? Minä — pikku Annini? Missä pieni Anni parka
on ollut?
(Anni ei vastaa.)
(Kaarlon kasvot vääntyvät kirvelevästä tuskasta ja hänen äänensä
särähtää särkyneenä lausuessaan hiljaisella ja värisevällä äänellä.)
Anni, onko se minun Annini? Etkö sinä edes vastaa minun
kysymykseeni...? Anni, vastaathan sinä minulle. Missä sinä olit, Anni?
(Äänettömyys.)
Anni — mitä tämä...
(Yhtäkkiä Anni heittäytyy parahtaen Kaarlon eteen syleillen hänen
polviaan, ja hänen hengityksensä korisee kuin näkymättömän käden
puristuksessa.)