En minä mitään erityistä, mutta kun hän jutteli jotakin, että pitäisi
ajaa ne rikkurit pois, niin...
KORPI nousee, levottomasti.
Minun täytyy lähteä hakemaan se kotiin!
KAARLO rauhoittaen.
Älkää suotta vaivatko itseänne. Minä kielsin jyrkästi, ettei hän saa
ryhtyä mihinkään... Eikä hän yksin mitään... hän oli vain kiihoittunut.
KORPI mutisten.
Sepä se on... hän oli kokouksessakin ihan kummallinen... Varsinkin
silloin, kun oli puhe rikkureista ja pettureista.
KAARLO äkkiä kiihtyen.
Mutta minä en olisi uskonut, että niitä oli niin paljo; tuollaisia
kurjia rankkoja — pettureita! Kuinka se on mahdollista...?
KORPI huokaisten.
Se on tietämättömyys joka sitä tekee — ja nälkä.
(Äänettömyys.)
ANNI tulee sisään, tuoden huonolla tarjottimella porsliinikannun ja
kaksi paria kahvikuppeja; ilmoittaa alakuloisesti.
Tässä olisi kuumaa vettä... Hörppikää nyt edes sitä — kun täälläkin on
niin kylmä.
(Menee.)