Kyllä se siellä paremmin tarvitaan.
(Antaa takin Liisalle ja istahtaa yksin pöydän ääreen. Äkkiä ponnahtaa
kuin iskun satuttamana, hypähtää seisoalleen kasvot vääristyneinä ja
alkaa kävellä.)
LIISA hetken kuluttua; mutisee hätäisellä, käheällä äänellä.
Kun ne nyt tulisivat kokouksesta, että saisi edes tietää...
Kaikkivaltias Jumala, toimita sinä, että lakko loppuisi! Että minun
pieni tyttöseni saisi apua, että hän eläisi, _eläisi_...! Herra
Jumala... Jumala!
(Tuo tukehtunut ääni katkeaa, niinkuin näkymätön, voimakas koura olisi
tarttunut hänen kurkkuunsa.)
ANNI näyttää kovin kiihtyneeltä ja katkeralta; hän seisahtuu ja
aukaisee jo suunsa sanoakseen jotakin, mutta pudistaakin päätänsä ja
vaikenee.
LIISA kuin itsekseen.
Mutta jos se sinun tahtosi on, niin en...
ANNI katkerasti.
Mutta itsehän te äitiparka äsken sanoitte, että Aune on kuolemaisillaan
sentähden, kun ei ole saanut maitoa! Ja eikö siihen ole syynä patruuna,
joka saa satojatuhansia, ja kuitenkin tahtoo alentaa palkat niin,
ettemme voi elää? Kuinka te siis voitte ajatella, että jumala tahtoisi
kiduttaa Aune-paran hitaasti kuoliaaksi — kun kerran _patruuna_ on
syyllinen! Te _syytätte_ sillä jumalaa!
LIISA katsoo Annia kuin sekopäinen ja ähkyy oudolla, hätäisellä äänellä.
Lapsi... lapsi... ole vaiti, vaiti, vaiti! Sinä sekoitat minut! Mitä...
kuinka...? Puhutko, puhutko sinä totta...? Onko se totta...?
ANNI kuin havahtuen, kiihkeästi.
On, on... nyt minä vasta huomaan, ymmärrän, mitä isä on puhunut! Jos
jumala kerran on rakkauden jumala, kaikkitietävä ja kaikkivoipa, niin
hän ei sallisi tällaisen vääryyden vallitsevan, hän ei antaisi pienen,
viattoman Aunen kuolla nälkään! — Olisiko hän määrännyt lukemattomat
pienokaiset kärsimään ja nääntymään nälkään... Ei, ei! Voi äiti, en
osaa sitä oikein sanoa — mutta nyt tiedän, tunnen, ettei jumalaa ole,
koska maailmassa on vain vääryyttä, eikä kukaan auta...
LIISA kokonaan hämmentyen.
Ei, se ei voi olla niinkuin sinä sanot! Ei — _jumalan_ kädestä minä
olen ottanut kaikki kärsimykset, vaivat, köyhyyden... — (Tarttuen
päähänsä.) — Olisi liian kauheata ajatella, että toiset ihmiset
olisivat siihen syypäitä. Minä tulisin hulluksi... Ei, ei, se on
vihollisen kavalaa kuisketta, viettelystä. Pastori puhui juuri viime
sunnuntaina tästä asiasta...
ANNI kuohahtaen.
Pastori, pastori! Onhan isä monta kertaa selittänyt, miksi tuollatavoin
sanotaan — ja uskotteko te enemmän pastoria kuin _isää_? Luuletteko,
että isä tahtoisi viedä meitä harhaan? Ja kyllä isä sen ymmärtää
yhtähyvin kuin meidän juoppo pastorikin...
LIISA tukkii korviansa; keskeyttää tuskallisesti.
Anni, Anni, ole vaiti, vaiti! Sinä et ymmärrä... isän on vihollinen jo
saanut valtaansa — ja nyt se uhkaa sinutkin viedä... Ethän ole koskaan
ennen noin puhunut...?