Mihinkä sinä? Pysy täällä...
(Emil ei enää kuule.)
1:NEN TYÖMIES hiljaa, kiihtyneenä.
Antakaa hänen mennä...
KORPI aikoen nousta.
Ei, ei. Siellä voisi käydä huonosti.
(Kyökistäpäin kuuluu epämääräistä melua.)
KAARLO lähenee häntä; hiljaa lujasti.
Korpi, älkää sekaantuko tähän. Siellä on nyt pimeä — ja pieni
selkäsauna tekisi hänelle niin kovin hyvää — hän kaipaa sitä kipeämmin
kuin kukaan toinen tässä maaherranläänissä...
KAIKKI paitsi Halonen yhtyvät naurahtaen Kaarlon mielipiteeseen.
— Hän olisi tarvinnut sen jo kauan sitten...
— Se on oikein! Ei sekaannuta...
Silloin kuuluu ulkoa epäselvästi Kettusen kimeä hätähuuto: Auttakaa!
Apua jumalan tähden! — Liisa huutaa — Emil, Emil! — Siellä kuuluu
Anninkin ääni, ja lasten hätääntynyttä itkua.
KORPI syöksähtää kalveten seisaalleen.
Ei, nyt taisi käydä hullusti! Voi, kun en heti estänyt...
(Juoksee ulos.)
(Melun yli kuuluu vieläkin Kettusen huuto ja vaikenee äkkiä. — Kaikki
kuuntelevat jännittyneinä.)
KAARLO kuiskaa levottomasti.
Voi, voi — kun ei Emil vain olisi iskenyt sitä kuoliaaksi! Hän on
sellainen... tulinen...
1:NEN TYÖMIES nousee.
Se olisi kamalaa... Mitä, mitä tästä tulee...?
(Aikoo lähteä.)
KAARLO hiljaa.
Ei mennä sentään sinne — me olemme vieraita... Jos kumminkin...
(Kuuntelevat jännittyneinä.)
(Kuuluu ovien pauketta, Korven ääni, ja hetken kuluttua tämä tulee
sisään.)