Niin, älä loukkaa koiria noin rumasti...
KETTUNEN ei tiedä mitä sanoisi, huulet vain höpsyvät hassunkurisesti
ja hän muistuttaa entistä enemmän pukkia; sitten änkyttää raivosta
vinkuvalla äänellä.
Mi-mitä, tuota... mitä sinä lurjus tuota, sanoit...? Vastaatko
puheesi...? Niin juuri — sinä muistat tämän!
KORPI ankarasti.
Onko Kettunen sanonut minusta niin?
KETTUNEN pelästyy taas, mutta viha voittaa; hän perääntyy pari askelta
ja sähisee, syyttävästi.
Minä en tuota, tiedä mitä te tarkoitatte — mutta kyllä minä aina
puheeni vastaan. Enkä minä ainakaan ole apurahoja saanut... Kuka heidät
sitten tuota, lieneekin saanut...
KORPI koettaa hillitä itseään.
Kettunen on erehtynyt... Ellet ole saanut, niin onhan sinulla rahaa
pankissa. Muuten on täällä tarkasti merkitty kirjaan, ketkä ovat
saaneet ja minkä verran... Ja kyllä nämä toverit voivat sanoa, olenko
minä ..
KAARLO keskeyttää halveksivasti.
Tuollaiselle ei kannattaisi selitellä, mutta kyllä minä ja nämä toiset
toverit todistamme, ettei Korpi ole avustusrahoista suostunut ottamaan
itse _yhtään penniä_. Se näkyy myös kirjasta...
KETTUNEN epäilevästi ja loukkaavasti irvistäen.
_Teidän_ kirjanne... teidän todistuksenne — niille, tuota ei... Samaa
sakkia olette, tuota...
KAARLO kalpenee ja lähenee Kettusta silmät säkenöiden.
Kurja petturi! Mitä sinä sanot...?