— Ne aikovat tietysti tappaa meidät nälkään!
— Tietysti! Eihän sillä palkalla elä...
— Mutta se on pirullista, ettei sillä heti kuolekaan!
— Älä ole siitä huolissasi — kyllä tämän alennuksen jälkeen kuolet heti!
— Se on selvä se!
— Kun oikein nälkäpiiskuri suunnittelee, niin kai se tepsii!
— Oikein! Tietysti se mestarin työtä on!
— Tietysti! Sehän syksylläkin oli ehdottanut!
— Menkää sisään! Ei se tästä parane!
— Menköön Korpi ja Suonpää sisään! Kyllä me odotamme täällä!
— Halonen myöskin!
Kuuluu Halosen vastustava ääni.
— Mene nyt vain! Ei se sinua syö!
— Ei se ainakaan purematta nielase!
— Ei kukaan paljaista luista huoli!
— Mene sinäkin Emil — silloin se ei kuitenkaan kaikkia syö!
— Mene vaan! Olet vähän lihavampikin!
Joitakin katkeria naurahduksia.
Melu hiljenee ja sitten aukee ovi; Korpi, hänen poikansa Emil, Halonen
ja Kaarlo Suonpää astuvat sisään. Edellinen on suurikokoinen, vielä
voimakas mies, vaikka ankara työ ja huolet ovatkin uurtaneet syviä
vakoja hänen kasvoihinsa; Halonen on kovin laiha, kalpeilla kasvoillaan
masennus ja arkuus; Suonpää on solakka, jäntevävartaloinen nuorukainen,
jolla on älykkäät ja voimakkaat kasvot.
Ulkoa kuuluu edelleen joukon hillittyä sorinaa.
KORPI kuin pettyneenä.
Täällähän ei ole ketään...
EMIL pilkallisesti hymähtäen.
Onkohan kettu paennut pesästään!