Anni, Anni, sinä voit pahoin... Tule ottamaan vettä... tule minun
huoneeseeni.
ANNI epätoivoisesti.
Oi älkää mestari... jumalan tähden en voi tulla, nyt... Päästäkää!
MESTARI käheästi, uhaten.
Älä vain huuda! Muista mitä siitä seuraa...
ANNI kuin sekopäisenä.
Hu, en minä huuda... kun ette vain... mestari hyvä — minä lupaan tulla
huomenna varmasti. — (Mestari vie hänet puoliväkisin sisään sulkien
oven.)
Oven takaa kuuluu Annin pelokas nyyhkytys ja rukoileva kuiskaava ääni,
vuoroin taas mestarin matala, kiihkosta käheä kuiske katkonaisena,
epäselvänä.
— Älä pelkää — istu — voit pahoin...
— Ei — hyvä mestari — menee ohi...
— Maista nyt — virkistää...
— En voi — viiniä — päästäkää...
— Älä nyt — ymmärrä — omaisesi...
Sen jälkeen ei enää eroita sanoja; ne hukkuvat kaukaiseen kohinaan
joka vähitellen lähenee; sen synnyttävät satojen askelten jyminä ja
ihmisjoukon sekava puheensorina, josta ei vielä sanoja eroita. Se
lähenee, kiihtyy ja lopulta pysähtyy ulkopuolelle ja sen seasta kuuluu
kiihtyneitä