No ettekö tulekaan sieltä? — Lapset odottavat niin kovin...
EMIL pyytävästi.
Niin isä... Voitte syödään paremmalla ruokahalulla. Kyllä sellaiset
ehtii kertoa illallisen jälkeenkin.
ANNI hellästi.
Niin isä, tulkaa vain syömään.
KORPI synkästi, kuohahtaen.
Älkää ärsyttäkö enää minua! Pidättekö minua niin heikkona raukkana,
etten jaksa kuulla totuutta, että jonkun poikasen täytyy kantaa minun
kuormani kunnes olen ehtinyt syödä? Minä tiedän, että se koskee minua.
EMIL hitaasti, katkonaisella äänellä.
Niin isä, kyllä se koskee... Nähkääs, Aino oli tänään nähnyt mestarin
pöydällä... patruunalle kirjoittaman kirjelmän, jossa oli... että
uudesta vuodesta...
(Vaikenee.)
ANNI jännittyneenä.
Mitä Emil? Mitä uudestavuodesta?
EMIL käheästi.
Silloin alennetaan kaikkien työläisten palkat kolmannella osalla...
(Äänettömyys.)
LIISA aukaisee hetken kuluttua oven ja lausuu leikillisen moittivasti.
No, eikö teille enää maistu joulupuurokaan?
KORPI synkästi, käheästi.
Ei nyt maistu joulupuurokaan, Liisa parka.
Esirippu.
Ensimmäinen näytös.
Toinen kuvaelma.
Oikealla on suuri kirjoituspöytä, samalla puolella nurkassa pieni hylly
ja seinämillä joukko tuoleja. Sisäänkäytävä on vasemmalla ja perältä
johtaa ovi mestarin lepohuoneeseen.
Mestari Holm istuu parhaillaan pöydän ääressä kirjoittaen. Hän on
lihavahko, pyöreävatsainen; kasvot paksuine huulineen ovat punakat,
ja pienissä, vilkuilevissa silmissä kuvastuu sekaisin röyhkeyttä,
pelkuruutta ja oveluutta.
Hetken kuluttua hän lopettaa ja tarkastaa kirjoitustaan. Sitten painaa
sähkökelloa, senjälkeen aukenee ovi ja pikkupomo astuu sisään.
MESTARI uteliaasti.
No, mitä ne siellä tuumivat julistuksesta? Ovatko tyytyväisiä?
POMO äänessään peitetty katkeruus.
Eiväthän ne tietysti tyytyväisiä ole — eikä se ole ihmekään, sillä...
MESTARI terävästi.
Ei ole ihmekään — kuinka niin?
POMO arastuen.
Kun tuota... tuota palkkoja juuri syksyllä alennettiin.