ENSIM. NUORUKAINEN
Mitäs me siellä--uhri on ikävä!
TOINEN NUORUK.
Vaalit samoin. Kävellään täällä.
ENSIM. NEITO
Kun päästäisiin pian kisakentälle! No, ei se kauvan kestä.
TOINEN NEITO
Saas nähdä, pojat, kummatko tänä vuonna keihäsveikassa voittavat?
KOLMAS NUORUK.
No mervit, sen tietää näkemättä!
TOINEN NEITO
Älä yhtään! Lujille se otti viime kerrallakin.
KOLMAS NUORUK.
Lujille? Se ei ole totta! Ei mervi anna koskaan veenille perää, ei
vaikka taittuis!
TOISET NUORUK.
Ei!
ENSIM. NEITO
Mutta mitäs se Urmas sanoi--kuulittekos te, pojat?
ENSIM. NUORUK.
Etkö sinä muka kuullut?
ENSIM. NEITO
Ka kuulin, mutta ymmärsittekös? Se ei ollut tavallista.
ENSIM. NUORUK.
Mitä lie ollut olevinaan!
TOINEN NEITO
Minusta siinä oli joku pistos. Äänikin oli sen makuinen.
TOINEN NUORUK.
_Nauraen_: Pistospa pistos. Ne olivat niitä Urmaan ja Mertsin välisiä
pistoksia! Komia tyttö!
ENSIM. NUORUK.
_Lyö näppiä_: Nyt sanoit! _Juhlallisesti_: Mitä meidän välillämme tänään
on vajaata, se huomenna täyttyköön--se on yhtä paljon kuin häitä vailla,
hah hah hah! _Räjähtävät kaikin pitkälliseen nauruun_.
_Uhrilehdosta kuuluu torventoitotus._
TOINEN NUORUK.
Nyt se on tehty! Nyt käräjämäelle soitetaan.
ENSIM. NUORUK.
Kierrämme tuolta sillaikaa. _Menevät oikealle puistikkoon.--Uhrilehdosta
palaa muutamia vanhuksia, mennen esilehdon läpi pois.
Mertsi, Eila ja eräs kolmas veeni-neito Urdis tulevat kiireisesti
uhrilehdosta ja poikeevat kunnaan rinteelle vasemmalle._
EILA
_Mertsille, joka rientää edellä_: Miksi tänne, Mertsi? Lähempänä olisi
ollut parempi.
URDIS
Niin, kuullutkin paremmin.
MERTSI
_Kääntyy--omituisessa, jännittyneessä mielenvireessä_: Kuuleehan
tännekkin ... ja näkee ... yhtä hyvin... Tulkaa, Eila ja Urdis!
_Saapuvat kunnaan laelle muutamien puitten alle. Ihastuneena_: Katsokaa,
paremmin näkee! Kuinka kauniilta käräjämäki tänne näyttää! Eikö
näytäkkin, Eila?
EILA
Mertsi on oikeassa! Kuinka juhlallisina vanhimmat istuvat puolipyörössä
paasillaan.
MERTSI
Niinkuin suuri ratsunkenkä mäen rinteellä!
URDIS
Ja kansa alempana kahden puolen kuin leveät hokkaimet. Onko mervejä
noin paljon enemmän kuin meikäläisiä...?
MERTSI
On, mervejä on monta vertaa--
EILA
Hiljaa! Vanhimmainen nousee puhumaan. _Kuuristautuvat kuuntelemaan_.
Neljän vanhimman on vuoro erota... Kiltje ... ja Anno ... ja--Mertsi,
sinun isäsi on yksi!
MERTSI
Minä tiedän.
URDIS
_Jännittyneenä_: Ketähän nyt valitaan?
EILA
Käskevät vanhimpain ehdottaa... Hst! _Varottaa kädellään_. Jötra ja
sinun isäsi uudestaan ... ja Nordvi ja Serker--
MERTSI
_Hiljaa_: Miksei yhtään merviä...?
EILA
_Kääntyy säihkyvin silmin_: Mervejä!?
URDIS
_Katselee_: Mervit ovat levottomia... Joku puhuu... Kukahan se mahtaa
olla?
MERTSI
_Kuuristuu lähemmä_: Minä luulen ne sanovat sitä Kiiroksi--
EILA
Kuinka jöleästi, kuin karjanpaimen!
MERTSI
_Kuuntelee jännittyneenä, toistaa itsekseen_: Kaksi merviä. Ei ole
vanhimpainpirtissä yhtään merviä... Se on oikeus ja kohtuus--
EILA
_Kiivaasti_: Karjahattu! Nyt veenit suuttuvat. Näittekö kuinka päät
kohoutuivat?
MERTSI
_Varottaa_: Vanhimmainen puhuu...
EILA
Kuinka ylhäisenä hän seisoo! Nyt hän nostaa kätensä päätökseen: koska
kukaan ei ole Kiiron ehdotusta puolustanut--
_Käräjämäeltä kuuluu jymeä joukkohuuto: Tyytymättömyyttä on_!
MERTSI
_Vääntelee käsiään_: Mitäs nyt...?
URDIS
Joku nousee veenienpuoleiselle kansankivelle. Aikooko hän puhua?
EILA
Se on Leijet! _Kuuntelevat_: Noin veeni puhuu! _loistaa_:
»Tyytymättömyyttä on» ... mutta ei häpyä... Maailman takaperäisin
heimo... Raaka metsäläis-kieli ... teidän joutsenlaulunne, unilaulunne--
MERTSI
_Tulistuen_: Tuo on liikaa!
EILA
Naulankantaan joka sana! _Kuuntelee, toistaa painokkaasti_: Kukaan ei
estä... Missä kokeneet miehenne? Astukaa nokisilta pankoiltanne alas.
_Riemastuneena_: Hyvä, hyvä! Jokos häpeätte!
MERTSI
_Hiljaisen jännittyneenä_: Eikö mervien puolelta kukaan vastaa?
URDIS
Joku vanha mervi sanoo jotain.
EILA
Katsokaa kuinka äkäisesti hänen silmänsä mulkoilevat kulmapehkojen alta!
Kuin vihainen vuoritonttu, hah hah! Veenit nauravat ... ja mervit
seisovat noloina... _Äänettömyys_.
MERTSI
_Huudahtaa äkkiä_: Kuka se oli...? Mitä hän?
URDIS
Se oli mervien puolelta--
EILA
Veenit vaativat hänet kivelle. »Poikanen kivelle!» ... ja nauravat.
_Jäävät jännittyneinä odottamaan_.
MERTSI
_Huudahtaa_: Urmas!?
EILA
Urmas, hah hah!... Katsokaa, katsokaa kuinka neuvottomana hän seisoo...
Kaikki nauravat. _Mertsi vetäytyy hämillään puunrungon taa_.
URDIS
Jo puhuu! _Toistaa_: Meillä on oikeus puolellamme. Jokaisen heimon pää
on valitsematta oikeutettu... Niin oli ennen... Kuka muutti?... Kuka
polki isäin säännön?
EILA
Varo! Veenien nyrkit kohoovat.
MERTSI
Hän puhuu niin vakuuttavasti! _Kuuntelee, toistaa_: Mitä te olette?...
Sirpale ... kauppiaita, laivanrakentajia, ammatintaitajia ... itse
kutsuimme... Ei hallitsemaan, vallitsemaan, polkemaan, pilkkaamaan,
nauramaan... Tämä on Mervia ... mervit ovat perisuku--
EILA
Se on vale!
_Käräjäkummulta kuuluu voimakas: Astu alas_!
EILA
_Harmistuneena_: Hän ei tottele!
URDIS
Nyt meikäläiset ryntäävät esiin, voi voi!
EILA
_Jännittyneenä_: Joku vanhin vaatii puheenvuoroa--
URDIS
Sinun isäsi, Mertsi!
MERTSI
_Tuskaisena_: Isä!? Mitähän hän...?
URDIS
_Kuuntelee_: Suostuu luopumaan ... että sovinto syntyisi--
MERTSI
_Riemuisesti_: Isä on aina oikea!
_Käräjämäeltä huuto: Ei yhtään! Toinen huuto: Kaksi miestä!_
URDIS
Urmas aikoo jatkaa.
_Käräjämäeltä: Alas! Sitten: Ei, jatka!_
MERTSI
_Voitollisesti_: Hän jatkaa! _Toistaa_: Tahdon jatkaa vaikka--
EILA
_Intoutuneena_: Nyt aikovat vetää hänet alas! Oikein, suurisuinen
kaarneenpoika!
MERTSI
_Värähtäen_: Se on häpeällistä! Miksei hän saisi--
URDIS
Mervit uhkaavat: jatka!
MERTSI
Kuinka varmana hän seisoo! _Toistaa_: Se on kerran sanottava! Kirous ...
veeniläisyyden kirous... Valta, rikkaus, oman heimon etu, suuret
orjajoukot, kauppareitit, kalavedet, tämän poljetun suvun polkeminen...
Ovatko orjat elämänaatos? Ovatko--_Mertsi nojautuu kiihkeästi
liikutettuna puuhun. Äänettömyys_.
_Toistaa taas hiljaa_: Muronnien veronalaisuus painaa... Jos vaino-ajat
tulisivat... Kuka iskisi?... Tekö? Olette kuin kaarna laineilla!...
Mekö? Teidän rikkautenne hyväksi, teidän vallanhalunne hyväksi?...
Kiitos! _Mäeltä kuuluu hälinäisiä ääniä. Mertsi painaa molemmin käsin
ohauksiaan. Eila on vetäytynyt syrjemmäksi, heristää kiivaasti nyrkkiä_.
_Mertsi toistaa jännittyneenä_: Heimojen kuopus... Mutta emme aina...
Tänäpänä jännitämme mieskuntoisuutemme jousen! Kaksi miestä! Odotamme
vastausta.
_Käräjämäeltä kuuluu pitkäaikaista hälinää_
URDIS
_Hätääntyneenä_: Veeni ja mervi käyvät toisiinsa käsiksi ... kansa
juoksee... Voi jumalat ja kaikki hyvät haltijat, nyt tulee tappelu!
MERTSI
_Tyyntyen_: Ne jo erotettiin... Vanhimmainen vaati hiljaisuutta...
_Kuuntelevat_.
EILA
_Toistaa värähtävällä äänellä_: Semmoisiin käsiinkö kansakunnan
kohtalo?... Ei, raakuuden edestä emme väisty... Julistan vanhimpain
ehdotuksen päätökseksi.
_Mäeltä jyrisevä: Emme hyväksy! Sitten hälinää_.
EILA
Nyt veenit lähtevät. He ovat vihaiset.
MERTSI
_Taempana_: Se on kurjaa! Eikö kukaan sovintoa yritä?
URDIS
Suurin osa mervejäkin menee--
EILA
Tuolta luikkivat häpeissään metsän läpi!
_Mertsi on kääntynyt erilleen, silmät kyyneleissä. Veenit tulevat
vinhasti uhrilehdon tietä ja kulkevat esilehdon läpi oikealle. Useat
repivät seppeleet hiuksistaan ja heittävät ne maahan. Huudahduksia:
Raakalaiset--Juhlan häpäisijät--Urmas hirtehinen--Nulikka--Kyllä vielä
opetamme!_
EILA
Joudu, Mertsi!
MERTSI
_Seisoo tuskaisena etualalle kääntyneenä_.
EILA
Mertsi!
MERTSI
_Yhä tuskaisempana--kääntyy, astuu pari askelta, pysähtyy_: Ei ei ...
menemme jälemmin.
EILA
_Kiivaasti_: Miksi?
URDIS
_On kääntynyt taas käräjämäelle katselemaan_: Mervit ovat siellä
vielä... Urmas seisoo yksin... Nyt tulee muita... Puhuvat kiivaasti...
Urmas... _huudahtaa_: mitä hän tännepäin tulee...?
_Mertsi ja Eila rientävät kunnaan laelle_.
URDIS
_Osottaa_: Tuolla! Hän tulee uhrikivelle päin.
EILA
_Vetäytyy äkkiä taapäin, huudahtaa kauhistuneena_: Oh! Mikä tuo on?
MERTSI
Missä...?
EILA
_Osottaa aivan lähelle, käräjämäen puoleiselle kunnaan rinteelle_:
Tuo... Kuinka pelottavan näköinen!
MERTSI
Ah, kuin metsän peikko! Kuinka hänen silmänsä palavat. _Vetäytyvät
takaperin, mutta kurkistavat kuitenkin uteliaina_.
TUNTEMATON ÄÄNI.
_Kunnaan takaa, kireän vihlovasti_: Minä olen ... minä olen ... minä
olen korven yksinäisyydessä teidän kiroustanne kantanut. Sinä
valehtelit, sinä valehtelit Urmas! Oman sukunne kirot teitä painaa.
Teidän kanta-isänne näki Oudan järvellä veljensä vedenhädässä. Selän
käänsi, sinne heitti, sillä hänen mieltänsä poltti veljen riista ja
vaimo. Sieltä, sieltä tulee kirot! Kukin tonkii oman kärsänsä mukaan.
Olette kuin nälkäiset kurjet kaiken maailman soilla. Missä ovat
Majatrit, missä mahtava Röydön heimo? Huuda hulluja jälestä! Nokkivat,
missä nokkivat, samoja kirojen marjoja kuin te. Nokitte, nokitte
maailman loppuun saakka... Kulette, kulette suolta suolle, kunnes tulee
maailman-äären meri vastaan, te kirotut!
Tuliko nyt meri vastaan, te mervien kissat ja koirat? Joko teille nyt
kasvaa hampaat? Jo--toisianne repiä, te sudenpenikat! Katsokaa! Tämän
iski kirveellä minun rakas veljeni--sulasta rakkaudesta hah hah hah!
Minulla oli viisi poikaa--ne vierasta syöttävät, minä olen saanut
korvessa juuria järsiä ja lutikkain punaamilla pahnoilla viereksiä.
Urmas! Sinä seisot siellä. Jauha, jauha näitä kirouksen
kuopuksia--luuletkohan sinä, pätö mies, jauhavasi hyvinkin tasaisia
jauhoja, kun kivien välissä kiljuu kirot, kirot, kirot!
_Mertsi tovereineen peräytyy kauhuissaan. Kunnaan laella näkyy takaperin
nouseva, pienikokoinen, kyömyhartiainen Tuntematon--nyrkkiin puristetut
kädet koholla, hampaitaan kiristäen:_
Kuuletteko! Mervian soissa makaa kirot--ja sieltä ne sumuna nousee,
nousee, nousee! _Tulee kiivaasti kunnaalta alas, menee oikeanpuoleiselle
tielle._
MERTSI
_Vavisten_: Se oli kamalaa!
URDIS
Tämä on kauhistuksen päivä!
EILA
Kaikki hornan henget ovat valloillaan!
URDIS
_On hiipinyt ylös kunnaalle_: Jumalat! Urmas on noussut uhrikivelle!
EILA
_Rientää Mertsin kera ylös_: Kuinka hän uskaltaa!
MERTSI
_Tyyntyen_: Hän puhuu--merveille. _Toistaa_: Kirot, kirot kaikkialla...
Sukumme perintökirot ... eriheimoisuuden verikirot... Tahdomme kirot
suistaa ... sirpaleet liittää.. suureksi, kokonaiseksi Mervan
kansaksi... Arpa on heitetty... _Kirkasee_: Jumalat, hän tempasi
puukkonsa!
EILA
Hän on tullut hulluksi ja tappaa itsensä.
URDIS
Voi, voi, voi, voi!
MERTSI
Nyt hän iski käsivar... _Peittää käsillään silmänsä. Urdis itkee_.
EILA
_Kylmäverisesti_: Hän vaan vuodattaa käsivarrestaan verta maahan.
URDIS
Niinkö...? _Katsoo. Vavisten_: Niinkuin verivalaa tehtäessä?
MERTSI
Nyt hän kohottaa kätensä... Kaikki mervit kohottavat. _Toistaa_:
Liittää mervan hajanaiset heimot lujaksi, kokonaiseksi Mervan
kansaksi--vannomme!
_Uhrilehdosta voimakkaasti, innostuneesti: Vannomme!_
_Toistaa, lämpimästi_: Nostaa Mervan päivän.. merviläisyyden hengen..
tämän halveksitun suvun mielen ja ponnen--vannomme!
_Uhrilehdosta: Vannomme!_
_Yhä lämpimämmin_: Sille maalle, joka tämän veren imee ... suvulle, joka
sille nimen antoi ... kaiken työmme, varamme, voimamme--vannomme!
_Uhrilehdosta: Vannomme, vannomme!_
EILA
Jo loppui hullujen meno.
URDIS
Nyt he kohottavat Urmaan ilmaan!
_Lehdosta kuuluu pitkällistä, riemukasta huutoa._
MERTSI
_Kohottaa innoissaan kätensä ja yhtyy huutoon._
EILA
_Tarttuu kiivaasti hänen käsivarteensa_: Mertsi!
MERTSI
_Kääntyy masentuneena poispäin, painaa päänsä alas._