MERTSI
_Lämpimästi_: Nyt alan ymmärtää! _Pysähtyy, miettivästi_: Ei toinen
alla, toinen päällä, vaan rinnakkain, lomakkain kuin sormet kahdessa
yhteen liittyvässä kädessä--se oli kaunis ajatus! _Kuin itsekseen
haaveillen_: Se oli todella kaunis.. Elää tuollaiselle ajatukselle..
URMAS
Sanotko sinä, Mertsi, niin...?
MERTSI
_Mieleenjohtuman äkkivälke silmissä_: Mutta jos se ei olekkaan niin,
Urmas! Eikö voi toisinkin syntyä lujaa kokonaisuutta? _Riemuisesti_:
Voipi, voipas! Olen katsellut, kun isäni laivoja rakennetaan. Raskas
tammipölkky anturaksi alle--niin aina pannaan. Vankat tervaksiset
honkalaudat pohjaksi ja laidoiksi--alle. Mutta uljas, kevyt kuusi
mastoksi päälle. Valkoisin purjein, huippu korkeuksissa ... se se on,
joka näkyy, kulettaa, etäisille ulapoille johtaa!
URMAS
_Hymyillen_: Mutta kumpi riistan kantaa, mihin mastot
nojaavat----_Torventoitaus rinteen laelta_.
ENSIM. TORVIMIES
Tietäjät saapuvat, kevätuhrin hetki on tullut!
_Mertsi ja Urmas hakevat vaakunansa, kansa kokoontuu tienristeyksen
molemmin puolin.
Vasemmanpuoleista tietä saapuu hitain, juhlallisin askelin 9 tietäjää.
He ovat puetut pitkiin, punaisella reunustettuihin valkoisiin
viittoihin, rinnassa 6-säteinen kultatähti, päässä pienet, turkiksella
reunustetut lakit. Ensimäisenä kulkee tietäjäin vanhin, kantaen hopeista
maljakkoa. Häntä seuraa kaksi tietäjää taluttaen keskellään valkoista
uhri-orhitta. Muut jälessä parittain, eräällä pitkä veitsi, toisella
kirves vyöllä, kolmannella jousi olalla.--Kansa kahden puolen tervehtii
kättä sydämelle painamalla ja liittyy jatkona kulkueeksi, nuoriso
vaakunoineen edellä, muut jälessä. Menevät uhrilehtoon. Lehto hetken
tyhjänä.