Sävelet paisuu, kellot suuret soi,
idästä koittaa aamun kultain koi.
Hopeiset, suuret kellot kumisee,
maat, metsät, avaruudet humisee
taivaista juhlavirttä, elohon
kaikk' elpyy, siintäin säteet auringon
valuvat maille niinkuin siunaus.
Yön, talven kesken koitti vapahdus
valloista kuoleman ja yön ja jään,
taas päivään käymme, valoon, elämään.
Syämistä viha sulaa, katkeruus,
ylhäinen sielun täyttää sävel uus.
Me työhön käymme valtain valkeitten,
iäisen rauhan, riemun, rakkauden.
Valjennut mieltemme on synkin yö,
meit' uottaa kesän kylvöt, taisto, työ.
Kamppailu vastaan valtaa kuoleman.
Soi yössä kellot Vapauttajan.